maanantai 9. huhtikuuta 2018

Hengissä

Kävin tutkimustoimenpiteessä, koepaloja otettiin, eikä oikeastaan sattunut. Sanoin lääkärille "Minua pelottaa" ja mies vakuutti, ettei kannata.

Lääkäri kyseli missä se lähete on ja minä neuvoin, sillä olen käyttänyt kyseistä potilastietojärjestelmää kauemmin.

Meinasin uhkailla, että minä sitten kirjoitan teistä (huoneessa oli hoitaja ja lääkäri, molemmilla oli edessään oma tietokone, joiden kimpussa he askartelivat pitkän tovin). En kuitenkaan uhkaillut.

Kerroin olevani lääkäri ja parjasimme yhdessä tietokoneohjelmia. Mikään ei yhdistä kahta lääkäriä paremmin kuin yhteinen potilastietojärjestelmä.

Kävelin takaisin keskustaan, kävin kirjastossa ja asetuin kirjan kanssa sohvalle toipumaan. Väsyttää kamalasti, sillä valvoin yöllä ja hermoilin. Kerttu makaa jalkopäässä ja tuhisee. Varon potkimasta sitä.

Laitoin kolmelle ihmiselle tiedon siitä, että olen selvinnyt koettelemuksesta kuin olisi kyseessä vähintäänkin sydänleikkaus.

5 kommenttia:

Leena Lumi kirjoitti...

Olen nähnyt oman lääkärini alkavan parikin kertaa 'hakata' tietokonetta naama punaisena, kun se ei ole toiminut, vaikka hän on kaikkensa antanut, siis lääkärini.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

On hullua, että kaksi ihmistä samassa huoneessa kirjaa kaikenlaista turhaa. Minäkin joudun laittamaan koneelle toimenpiteiden koodit, diagnoosin, kuntalaskutusluokan jne.

Timo Lampi ☺ kirjoitti...

Meinasin jo eilen kysyä että jännittääkö, mutta sitten arvelin sen vaan lisäävän moista.
Toivottelen mieleistä tulosta!!

ps.Nyt tämän tietää 3 000 000 ihmistä. Siis että selvisit. :)

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Pientä liiottelua tuo luku.

Timo Lampi ☺ kirjoitti...

No, ehkä yks nolla tuli liikaa... :)