sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Toimittajat juhlivat

Tapasin erään naistenlehden toimittajan, joka sanoi, että kun joku lopettaa tämän lehden tilauksen niin kyse on kuolemantapauksesta.  Tai oikeammin omaiset ilmoittavat tilauksen päättymisestä. Lehti ei elä todennäköisesti pitkään jos jotain ei tehdä.

Minä olen vielä elossa. En olisi nuorena uskonut, että tällaista tämä on. Minkäänlaisia odotuksia tälle myöhäiselle keski-iälle ei tuolloin ollut. Ei haaveita. En oikeastaan ollut kiinnostunut asiasta vaan se oli täysin yhdentekevä. Vanhat naiset olivat kaikkein vähiten samaistuttava ihmisryhmä. Ehkä siksi elämä onkin nyt helpompaa kuin nuorena naisena. 

Söimme lasten ja heidän puolisoidensa kanssa pizzaa toisen poikani ja minun syntymäpäivieni kunniaksi. Olemme syntyneet samana päivänä, hän tosin kolmekymmentä vuotta jälkeeni. Samana iltana osallistuin vapun etkoille, joissa toimittajia parveili enemmän kuin olen tottunut yhdellä kertaa näkemään. Tarjolla oli munkkeja, teekkarisimaa ja kuoharia ja mukavaa oli.

Juhlien isäntä on aikoinaan kirjoittanut kirjan "Seleviytymisopas Savossa" ja hän haki yhden kappaleen kellarista minulle. Kari Hotakainenkin on raapustanut kirjaseen pienen pätkän otsikolla "Puukko ja haava -lyhyt elämänkerta".

Jossain naapurissani laulettiin yhteislaulua aamukuudelta, mutta he lopettivat onneksi kahteen kitaralla säestettyyn rallatukseen.

5 kommenttia:

Leena Laurila kirjoitti...

On todella huvittavaa muistaa, kuinka vähän kiinnostavalta tämä elämänvaihe tuntui nuorempana. Olla vanha - minä olen jo viidettä vuotta eläkkeellä. Kuitenkin tämä ikävaihe on erilaisuudessaan mielenkiintoista. Ihmisten silmissä alkaa painua yhä näkymättömämmäksi. Se voi masentaa, mutta sen ei tarvitse. Se antaa rentoutta. Kunpa sitä rentoa olemista olisi osannut enemmän nuorenakin, muuallakin kuin baarissa. Nuoruutta pilaavat paljon monenlaiset paineet siitä, mitä tavoittelee ja haluaa, millainen pitäisi olla etc - ja nykyään tietenkin työelämän totaalinen arvaamattomuus. Nyt vanhana voi keskittyä maailman seuraamiseen, täysillä.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Varmaan rentous tulee siitä(kin) ettei tarvitse enää käydä työssä. Olen ryhtynyt haaveilemaan siitä vaikka työ antaa tunteen nuoruudesta ja tarpeellisuudesta. Stressaa ja väsyttää kuitenkin.

Merja kirjoitti...

Eikös tuo samainen savolaislähtöinen toimittaja aloittanut ennen toimittajuuttaan lääketieteen opinnot? Jos on näin, saatoin olla hänen tutorinsa. Enpä ollut hääppöinen tukihenkilö, kun ei jäänyt tiedekuntaan. En tosin osannut auttaa toistakaan ryhmäni tutoroitavaa, hän olisi kaivannut tietoa tallipaikasta hevoselleen.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Saattoi olla. Ei halua jostain syystä asiasta julkisesti puhua.

Anonyymi kirjoitti...

Minä taas haaveilin jo nuorena ajasta, jolloin olen eläkkeellä. Ehkä se johtui siitä, että olin hyvin vanhojen vanhempien lapsi ja vanhoilla vanhemmillani oli paaaaljon vanhoja ystäviä ja sukulaisia ja heidän elämänsä tuntui todella hauskalta. Vähän samanlaiselta kuin lapsen elämä: vapaalta, leppoisalta ja iloiselta, paljon vapaata aikaa, harrastuksia, vierailuja ja kaikkea kivaa.

Muistan, miten kerran isä ja äiti tulivat molemmat yhdessä oikein "vakavasti" puhumaan minulle. He sanoivat olevansa vähän huolissaan siitä, saanko ihan väärän kuvan elämästä. Ei heidän elämänsä aina ollut ollut sellaista kuin se tuossa vaiheessa oli; he olivat kyllä tehneet aiemmin rankasti töitä ja olleet ahkeria. Niin minunkin pitäisi tehdä. Vasta sitten kun ensin olen ahkeroinut, voin nauttia eläkkeellä. Yritin vakuuttaa heille, että ymmärrän ja pyrin olemaan ahkera. No, toki olen semiahkera ollutkin ja töissä aina käynyt.

Mutta voi olla, että tuosta lapsuuden leppoisasta arjesta jäi kuitenkin jonkinlainen asenne elämään niin, että "kaikkeani" en ole tehnyt työelämässä koskaan ja niissä kohdissa, kun uralla olisi tarjottu enemmän aikaa vieviä tehtäviä, aina kieltäydyin, vaikka samalla olisin päässyt "parempaan asemaan" ja isompaan palkkaan. Nyt kun olen vihdoin eläkkeellä, vähän mietin, olisiko sittenkin pitänyt uhrata enemmän työlle... Nimittäin oman eläkkeeni ostovoima on alle puolet vanhempieni eläkkeestä... Oma eläkeikä olisi huomattavan paljon leppoisampaa, jos olisi enemmän rahaa, vaikka tälläkin tulee toimeen, mutta kaikki matkailut ym. saa unohtaa.