Kristiina Wallin kävi puhumassa Viidassa. Hän on julkaissut kolme runoteosta ja seitsemän kuunnelmaa. Hän on siis melkolailla marginaalikirjailija. Elanto koostuu monesta, edellä mainittujen lisäksi mm.apurahoista ja opettamisesta. Hän kertoi, että runokirjan valmistuminen vie häneltä 2 vuotta ja palkkio on 1000 euroa. Olen kiitollinen, että joku siitä huolimatta kirjoittaa ja joku vielä julkaisee runoja.
Krsitiina Wallin, kertoi miten hän kokee lapsuutensa, siihen eivät kuulu loputtomat onnelliset aurinkoiset kesät vaan paljon pelkoa ja huolta, vaikka ymmärtääkseni hänen lapsuutensa ei ollut mikään erityisen poikkeuksellinen. Oli ihana kuulla, koska olen miettinyt, olenko jotenkin omituinen,koska olen kokenut lapsuuteni samoin. Kuitenkaan lapsuudessani ei ole mitään voimakasta väkivaltaa tai vaikkapa alkoholismia. Koen aina itseni ulkopuoliseksi kun ihmiset alkavat hymistellä lapsuuden kesien lämpöä, onnellisuutta ja autuutta.
Kristiina Wallin korosti oman tien ja unelmien seuraamista ja ehkä alitajunnan merkitystä kirjoittamisessa. Hän kertoi ihmettelevänsä, kuinka on voinut kirjoittaa niinkin ahdistavia tekstejä. Tästä lähtien kun en ymmärrä runoa aion siteerata häntä "runo pakenee lopullista ymmärtämistä".
Olisin lapsena kovasti halunnut hattaran. Pastellisävyisen keon kepin päässä. Näin muiden lasten syövän niitä. Isä sanoi, että hattara on pahaa, enkä pyynnöistäni huolimatta saanut tuota himoitsemaani herkkua. En ole vieläkään koskaan syönyt hattaraa. Olen usein miettinyt, pitäisikö nyt aikuisena ostaa hattara. Todennäköiseti hattara olisi pettymys. Taidan jättää hattaransyönnin kokemuksen ikuiseksi arvoitukseksi.
3 kommenttia:
Isäsi oli oikeassa, mutta ennen kaikkea hän oli väärässä.
Hattara on ehkä yksi kamalimmista syötäväksi muka tarkoitetuista asioista, mitä tiedän. Siinä hän oli oikeassa, vaikka tämä totuus on perin objektiivinen.
Mutta pahasti väärässä hän oli, kun pakotti totuutensa sinulle, eikä antanut mahdollisuutta itse tehdä tätä päätelmää tai vaihtoehtoisesti toista lopputulemaa.
Makeanhimoiselle hattara on ihanaa. Riippuvuutta ei silti kannata pelätä, koska sitä on niin harvoin saatavilla ja yhden syötyään ei karskeimmankaan karkkiholistin tee toista mieli.
Täytynee kokeilla ensi kesänä. Eikös se ole niin, että kaikkea pitää kokeilla ainakin kerran.
Lähetä kommentti