Taistelen flunssaa vastaan, aseenani ovat tahdonvoima, Duact, Burana ja ystävien sauna, pelitilanne on 3-3.
Kärsin morkkiksesta, ostin perjantaina IPhonen. Maksan sitä seuraavat kaksi vuotta. Lieventävänä asiana tässä on aiemman puhelimen rikkoutuminen.
Tänään jatkuu kirjoituskoulutus. Minulla alkaa olla sellainen humoristin leima, että ihmisiä alkaa naurattaa, vaikka kirjoittaisin kuolemasta, raiskauksista ja pedofiliasta. En todellakaan ole mikään kaunista kieltä suoltava lyyrinen kirjoittaja. Enemmän lakoninen humoristi. Siinäkin hommassa alkutekijöissään. Saa nähdä tuleeko hommasta koskaan mitään. Vaikka ei tulisi niin Viidassa on ollut erittäin mielenkiintoista.
Tänään Viitaan tulee vierailemaan Kristiina Wallin. Tässä ovat siis viikonlopun pakolliset runot häneltä:
isoäiti
minä nostan sinut korkealle pääni yläpuolelle
ja pyöritän kuten pyöritetään lasta
sinä naurat ja luusi ovat tuhkaa, iho, hiukset, kesakot, kaikki
mahtuu kämmenten väliin
häpeämättömästi sinä leijut
nurmikolle, tomupilvi
ruohon kupeille ja silmäluomille niin että näen:
tuhka ottaa sinun muotosi lanteet keinuen
kuljet katukahvilaan
sytytät pikkusikarin
vihreän markiisin varjossa, ympäri, ympäri, ympäri
kädet levitettynä pyörit, siiveniskujen
hento aavistus puuvillapaidan alla.
Ja toinen, proosaruno:
Laborantti istuu lattialla ja tuijottaa koeputkien ja mittapullojen läpi. Hän imee pipetistä vierasta sylkeä, erittelee entsyymit ja kemialliset prosessit. Laborantti raaputtaa objektilasista jonkun toisen soluja, koskettaa. Kerran laborantti istui kahvilassa ja katseli, kuinka valo laskeutui vastapäätä istuvan miehen käsille. Kahvi oli kanelinmakuista, korvapuustissa lapsuuden haju. Nyt laborantti tietää, että valo on sähkömagneettisen spektrin osa. Laborantti nojaa päätään laboratorion seinään, kiskoo oikean käden hanskan vasempaan käteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti