Totta vai valhetta

Kuuntelen radiosta Kirjakerhoa. Ohjelmassa käsiteltiin Riikka Pulkkisen romaania Totta. Eräs keskustelija sanoi, että kyse on siitä miten me näemme lapsuutemme ja mikä sitten lopulta on totta. Muistan elävästi, että lapsena päätin, että en koskaan tule sanomaan, että lapsuus on onnellista ja huoletonta aikaa. Olin usein huolissani ja peloissani vaikka elin kaikin puolin kunnollisessa perheessä. Erikoista oli se, että vasta aikuisena sain tietää, että olin vuoden verran mummoni ja kotiapulaisen hoidossa kaukana maalla. En ole koskaan pystynyt puhumaan äidilleni tunteistani ja sama taitaa toistua seuraavassa sukupolvessa. Olen päättänyt antaa anteeksi itselleni ja äidilleni puutteemme.

Olen menossa tänään kirjoituskoulutukseen. Sain idean noista katoavista lajeista pieneen juttuun ja kirjoittelin sitä eilen illalla. Kyse on nuoresta miehestä, joka ylioppilaskirjoitusten jälkeen vahingossa humalassa pettää tyttöystäväänsä ja vaikka kukaan ei saa asiasta tietää niin ikäänkuin korvaukseksi kihlaa ja nai tämän petetyn tyttöystävän. Huonossa omatunnossaan hän opiskelee itsensä ekonomiksi, vaikka olisi aina halunnut käsityöläisammattiin. Mies menee töihin Nokialle johonkin kummalliseen hommaan. Kun Nokialta tarjotaan erorahoja vapaaehtoisesti lähteville mies aloittaa surkean uran kyläseppänä. No jutusta ei kyllä oikein tahdo tulla mitään. Huomasin muuten, että kirjoitan aina yksinäisistä ihmisistä. He asuvat yksin tai sitten toisten kanssa, mutta kuitenkin ovat yksinäisiä. Kunhan sepustelen.