sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Budo


Menee taas maitohapoille tämä kulttuurin harrastaminen. Pidän jostain syystä suuresti Sara Hildenin taidemuseosta ja sen karusta betoniarkkitehtuurista sekä rauhallisesta hienolla keramiikalla koristellusta kahvilasta. Join siellä kahvit ja nautin lapsuuden mieleen palauttavasta rahkavoitaikinajoulutortusta. Näyttelyssä oli esillä Laila Pullisen pienoisveistoksia ja piirroksia. Muistan naisen 70-luvun kuvista, joissa hänellä oli tiukaksi keoksi tupeerattu tukka. En ole tajunnut hän on kuvanveistäjyyden lisäksi erinomainen piirtäjä. Luulen ihan vähän nyt ymmärtäväni hänen patsaitaankin. Kuva on yksi Budo-sarjan piirroksista. Näyttelyssä oli myös muiden Maaliskuun ryhmän taiteilijoiden teoksia. Nyt siteeraan esitettä: Maaliskuulaiset uudistivat 1950-luvun idealismin ja kansallisen ekspressionismin perinnettä ja liittivät suomalaisen taiteen ajankohtaisiin eurooppalaisiin taidevirtauksiin. Eikö ollutkin hienosti kopioitu?

Ei kommentteja: