Mayday!

Mayday, mayday! Iphonessani pyörii sellainen pallo, puhelin ei aukea, eikä mene kiinni. Jos en siis vastaa puhelimeen niin en kuitenkaan ole kuollut. En osaa aukaista tuota amerikanihmettä, jotta voisin kokeilla ottaa akun hetkeksi irti. Pyhä on tulossa. Pitää mennä lennättimeen tai puhelinkoppiin soittamaan sukulaisille, ettei kukaan ole kaapannut minua. Onko enää puhelinkoppeja, toisaalta numerot ovat puhelimessa, jota en saa auki.

Olin Tampereen sinfonian konsertissa: Mozartia, Bachia ja Haydinia. Kanadalaisen kapelimestarin tahtipuikko lensi kaaressa, Jännitin, yrittääkö mies poimia tikun lattialta. Ei yrittänyt, huitoi pelkillä käsillä. Oli hienoa kuulla Anna-kristiina Kaappolan laulavan Exultate, jubilaten.

Leijailin korkeammalle tasolle, josta pudota rysähdin, kun huomasin, ettei puhelin toimi. En ole järin syvällinen ihminen. Minun ihmispolon maailma kaatui puhelimen näytöllä pyörivään hyrrään. Olenko edes olemassa? Mistä sen voi tietää jos puhelin ei toimi. Kuka herättää minut tiistaina töihin? En voi nukkua, elämäni lähtee onnettomaan luisuun. Menetän työni ja terveyteni, joudun ulos asunnostani, koska en pysty maksamaan lainaani.

Nyt kun kontaktini ympäröivään maailmaan on katkennut näin traagisesti voin lähetellä kortteja ja kirjeitä.