Luin eräästä blogista, kuinka sen kirjoittajaa oli pyydetty treffeille. Miksi ei kukaan pyydä minua treffeille? Jos joku pyytäisi niin pyytäjä olisi tietysti väärä ihminen. En kuitenkaan kehtaisi kieltäytyä. Monta iltaa menisi piloille: illat, jolloin odottelisin epämieluisaa tapaamista, treffi-ilta, joka olisi katastrofi sekä monta iltaa sen jälkeen, jolloin soimaisin itseäni siitä, että en kyennyt kieltäytymään. Kun tästä olisin selvinnyt alkaisin ihmetellä, miksi treffiseurani ei enää otakaan yhteyttä, mikä minussa on vialla. Jos hän kaikesta huolimatta ottaisi yhteyttä, olisi kiusallista keksiä joku tekosyy, jolla säästyä tapaamiselta.
Voi miten iloinen olenkaan, että minua ei ole pyydetty treffeille. Saan rauhassa viettää iltaa itseni seurassa.
5 kommenttia:
Minä olen, tai olin, aina todella huono tunnistamaan treffipyyntöjä. En ymmärrä, että miksi ei voi suoraan sanoa, että kyse on treffeistä, jotta tällainen sosiaalisesti rajoittunut, kirjoittamalla paremmin kommunikoiva ihminenkin ymmärtäisi.
Kerran eräs opiskelututtu soitti minulle, ja pyysi kanssaan kahville. Vastasin, että en ole paikkakunnalla just nyt, mutta yksi toinen opiskelukaveri on, pyydä vaikka sitä, moikka. Tunsin itseni aika idiootiksi myöhemmin, kun selvisi, että kyse oli minun seurastani eikä kahvikupista.
Väittävät naisia monimutkaisiksi, mutta minä ainakin olen ilmeisesti hyvin yksinkertainen.
Sanamuoto "olin" siksi, ettei minua kukaan enää pyydä treffeille.
a
Kerran kun yksi mies pyysi minua ulos, hän oli soittanut samana iltana myös eräälle ystävälleni ja kysynyt samaa. Vertailimme kellonaikoja ja totesimme, että mies oli kuitenkin soittanut ensin minulle. Me molemmat siis kieltäydyimme. Jäimme miettimään kuinka monelle hän oikein soitti.
Tämä ihan vailla sarkasmia: olen ihan samaa mieltä. Omassa seurassa ei törmää yhteenkään niistä huonoista asioista joiden kanssa elää suostuttuaan treffeille.
Ainahan on pienen pieni mahdollisuus, että törmää johonkin hienoon.
Lähetä kommentti