Valo on saanut minut sekaisin, minusta ruokakaupan vihannesosastolla oli sympaattisen näköisiä miehiä. Vaihdoin kahden kanssa katseita, en tiedä katsoivatko he minua, ainakin minusta tuntui siltä tai sitten he ihmettelivät, mitä tuo nainen oikein tuijottaa. Miehet todennäköisesti valitsivat vihanneksia vaimon laatiman ostoslistan mukaisesti. Ei kai vapaa mies salaattia osta. Kevään huuma kesti yhtä kauan kuin kurkun valitseminen ja punnitseminen. Leipäosastolla olin jo oma valju itseni.
Tähän aikaan kuuluu kuunnella Tavaramarkkinoiden levyä Kevät. Sitä, jossa lauletaan "On siis kevät kuljen Hakaniemen rantaa" ja "sinä tarjosit vain salmiakkia, minä olin hölmö pistin peliin koko elämän".
Muistelin tänään ex-mieheni ja minun ensimmäistä yhteistä kotia. Se sijaitsi omakotitalon yläkerrassa. Suihku oli kellarissa, jonne laskeuduttiin kylmiä betoniportaita. Olohuoneen olimme kalustaneet kahdella patjalla sekä hyllyillä, jotka oli kasattu puulevyistä ja tiilistä. Seinää koristi vanha koulun opetustaulu, johon oli maalattu kuva Aleksis Kiven kuolinmökistä. Olohuoneen lattiaa peitti kokolattiamatto. Pienen keittiön ikkunoissa roikkuivat punavalkoruudulliset puuvillaverhot, minusta ne edustivat mitä suurinta kodikkuutta.
1 kommentti:
Olen tyytyväinen elämääni eron jälkeen. Mutta joskus kun olen yksin kaupassa (siis käyn aina yksin kaupassa, harvoin joku lapsista lähtee mukaan) ja näen pariskuntia, onnellisen näköisiä sellaisia, ostamassa yhdessä ruokaa - se kirpaisee. Eniten silloin kun lapset ovat isällään ja ostan vain yhden ihmisen ruokia.
Ja jos joskus kaupassa olen nähnyt fiksun oloisia miehiä yksin, niin eikös hetken kuluttua jostain hyllyn takaa ilmesty hänen vaimonsa...
Lähetä kommentti