Kärpäsenkakkahuoli

Seuraan miten kännykkäni kalenterin päivät täplittyvät. Keväällä kuukaudet ovat vielä kuulaan puhtaita, hiljalleen päivien kohdille ilmaantuvat mustat pisteet kuin kärpäsenkakat. Olen jatkuvasti huolestunut noista kärpäsenkakoista.

Oriveden kirjoitusryhmäläiset ovat sähköpostitse lähettäneet muiden ryhmäläisten arvioitavaksi kurssilla aloittamamme novellit. Tänään olisi varmaankin perehdyttävä noihin tuotoksiin. Aion viettää kulttuuripäivän ja käydä lisäksi ainakin Sara Hildenin taidemuseossa.

Radiosssa kerrottiin, että naisia vetää puoleensa miesten huumorintaju. Naiset nauraa kihertävät miesten hauskoille jutuille. Miehiä ei kiehdo naisten huumorintaju.  Naisten hulvattomimmat jutut kuulee ilman muuta naisporukassa. Me naiset ehkä tahattomastikin leikkaamme tarinoitamme miesseurassa. Minulle asioille nauraminen ja ironia on niin tärkeää, etten vietä kuin pakosta aikaa sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät naura samoille asioille kuin minä (siis oikeille asioille).

Runona teksti Riina Katajavuoren kokoelmasta Omakuvat 

OMAKUVA 29.9.2009  tiistaina klo 9.39  Karjatalo, omakehyksinen naamapeili

Kaula ei ole maljakko. Turnipsi ja kurpitsa. Ikävien sukulaisten löllö leuka ilmenee peilin pinnassa. Suun huulipuna katosi. Kaulalla ruskea luomi eikä niskaa näy, ei näy. Milloinkaan et enää vierellä portin sä odota minua et, sä oota. Kohtalo vienyt on mennessään sen minkä antaneet on haavehet. Suu on aina kiinni. Nainen ei anna itsestään piirun vertaa. Ppppihistelee kulmat kurtussa. Hän on itsepäinen, ja kaula vanhenee päivä päivältä. Henkilö tekee kauhistuttavia ilmeitä peilille työhuoneensa yksityisyydessä. Kun hän vetää kaulan suoraksi, jänteet kohoavat ikääntymisen virrasta kuin keskieurooppalaiset siltarakennelmat tai akveduktit.