maanantai 12. syyskuuta 2011

Onnellinen loppu

Opiskelin ensin teknillisessä korkeakoulussa. Matematiikan opiskelusta mieleeni jäi matemaatikko Weierstrassin lause: jos suljetulla joukolla on peite niin sillä on myös alipeite. Lause oli niin älytön ja kiehtova, etten ole sitä unohtanut. Törmäsin uudelleen samaiseen matemaatikkoon kun luin Alice Munron novellin Liian paljon onnea. Novelli kertoo oikeasti eläneestä venäläissyntyisestä matemaatikosta, Sofja Kovalevskajasta, joka oli maailman ensimmäinen naispuoleinen matematiikan professori, hänen virkansa oli Tukholmassa. Sofja oli Weierstrassien perheystävä. Ei tullut minusta diplomi-insinööriä, mutta törmäsin näin herra Weierstrassiin. En olisi arvannut häntä enää koskaan kohtaavani.

Vaikka sanoin lopettavani uskonnosta kirjoittamisen, niin en malta. Markku Koivisto nöyrtyi ja tunnusti syntinsä. Oliko sattumaa, että hän oli pukeutunut hohtavan valkoiseen paitaan? Minulle tuli mieleen jonkinlainen käsikirjoitettu näytös. Aamulehdessä taas kerrottiin Perussuomalaisten taloudellisesta asiantuntijasta, joka on Opus Dein jäsen. Hän katuu syntejään vaikkapa valitsemalla ruoan, josta ei pidä. Eikö olisi jalompaa luopua kokonaan ateriasta ja antaa rahat köyhille.  Hän elää selibaatissa. Ymmärrän selibaatin luostarissa, jossa Sound of music musikaalin tapaan soi heleä musiikki ja kuljetaan pitkissä koltuissa ristinmerkkiä tehden ja mietiskellen, mutta miksi kaiken maallisen keskellä? Miten hän toteuttaa syvää uskoaan neuvomalla perussuomalaisia?

Näin eilen Aki Kaurismäen Le Havren. Se oli aikuisten satu, joidenkin mielestä varmaan pitkäpiimäinen. Minä olen kaurismäkeläinen tyyppi ja pidin tästä humaanista elokuvasta. Ei se ehkä olisi sitä pääpalkintoa kuitenkaan ansainnut. Se syvin kouraiseva liikutus jäi puuttumaan, lähelle kyllä päästiin. Kaunis maailma ilman kännyköitä (yksi kännykkä nähtiin), ilman internettiä, ilman tupakkalakia, ilman muotivaatteita, ilman täydellisen kauniita ihmisiä, ilman uusinta musiikkia. Tässä ajassa, mutta ei kuitenkaan. Kaurismäen elokuvista puuttuu erotiikka ja raaka väkivalta. Aina voi luottaa, että loppu on onnellinen.

2 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

Tuttavalääkäri aloitti ensin matematiikan opinnot. Eräänä talviaamuna hän kertoi pysyneensä pitkällisen todisteluketjun mukana siihen asti, kun luennoitsija veti laajan kaaren ja sanoi "sitten me integroimme yli avaruuden."

Oli aika vaihtaa tieteenalaa.

Heidi kirjoitti...

Mies, joka opetti meille jotain hämärää matematiikan kurssia sanoi, että jos alkaa tuntua siltä, että ymmärtää tätä niin kannattaa hakea ammattiapua.