maanantai 19. syyskuuta 2011

Ryhtiliike

Olen tutkimusvapaalla, jotta minulla olisi aikaa hakea tutkimusvapaata, jolla taas hakea lisää tutkimusvapaata, tutkimusta ei tässä välissä ehdi tehdä.

Sähläsin aamupäivän tutkimusrahanhakuohjelman kanssa, olin kadottanut salasanani, enkä muistanut käyttäjätunnustani, sitten tein käyttösuunnitelman väärälle ID numerolle, jonka jälkeen ohjelma toistuvasti herjasi täyttämääni lomaketta. Sain kaikesta huolimatta lopulta lähetettyä paperit. Luonnollisesti sähköisten papereiden lisäksi on toimitettava sama tieto paperilla kahtena kappaleena. Vein kirjekuoren henkilökohtaisesti perille, kuorestani puuttui tulostettu käyttösuunnitelma, onneksi tiedesihteeri ystävällisesti tulosti sen. Ettei joku nyt taas ala puhua yhteiskunnan varojen tuhlaamisesta rikkaille lääkäreille niin tällä kertaa oikeasti hain rahaa sihteerin palkkaamiseen mielestäni tärkeään projektiin. Paperit vastaanottanut tiedesihteeri jo varoitti, ettemme tule hakemaani summaa saamaan, mutta senhän jo tiesinkin.

Tänään tein ryhtiliikkeen, söin töistä tultuani ainoastaan tomaattikeittoa ja raejuustoa, yksi kollega on laihtunut langanlaihaksi tomaattikeitolla. Imuroin tämän ruoka-asketismin päälle asuntoni ja kävin patarumpalin kanssa lenkillä melkein kaatosateessa. Himoitsen jääkaapissani sijaitsevaa tummaa suklaata (lapsiorjatyövomalla tuotettua kaakaota), mutta taidan valita espanjalaiset tomaatit (siirtolaisten selkänahasta revityt).

3 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

Meille Satakunnassa esiteltiin viime viikolla päivystysohjelma nimeltä Titania, mutta sanottiin ettei sitä ole pakko käyttää.

Meillä ei vielä ole sähköistä hoitokertomusta, ja koulutusvapaa anotaan kuulakärkikynää ja sellaista itsekopioivaa paperilomaketta käyttäen. (Varmaan myös tutkimusvapaa, en ole kokeillut.)Koulutuksesta palattua viedään bussikuitit sihteerille, joka hoitaa rahat myöhemmin tilille.

Olen ihmetellyt ettei maakunnan rajojen yli tulvi enempää tietokonepakolaisia.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Meillä on onni käyttää Titaniaa. Populus se vasta on kiva, sitä varten piti minunkin opetella skannamaan, sinänsä hyvä taito. Ohjelmassa on kulkeneuvovaihtoehtoja aina moottorikelkasta lähtien.

Tietokonepakolaisuutta vähentää varmaan pelko siitä, että leviää se homma teillekin ennemmin tai myöhemmin.

Kaisa kirjoitti...

Tarinamme alkaa: "Eletään vuotta 50 eKr. Roomalaiset ovat miehittäneet Gallian...Mutta eivät sentään aivan kokonaan..." Loppu onkin historiaa.