Luin ystäväni blogia, jossa hän kirjoitti päivystyksestään. Blogiin pääsevät vain ne, joille K on luvan antanut, joten en voi tekstiä tähän linkittää. Teksti herätti ajatuksia. Moniko lääkäriksi haaveileva ymmärtää, että usein lääkärin työ tarkoittaa läpi uran jatkuvaa päivystysvelvoitetta. Ehdotan, että pääsykokeita muutettaisiin siten, että pyrkijöitä valvotettaisiin 24 tuntia, jonka jälkeen heitä testattaisiin. Siinä erottuisivat huonot valvojat.
Keskus-sairaalassa, jossa erikoistumistani tein, annettiin leikkimielinen välistäpäästötodistus ennen yliopistosairaalaan siirtymistä. Yksi arvosteltu oppiaine oli "valvomisoppi", valvominen olikin siinä vaiheessa se kaikkein tärkein taito. Viikottainen vuorokauden kestävä työrupeama oli varsin rankka. Yleensä pään saattoi painaa tyynylle tunnin tai parin ajaksi. Yliopistosairaalassa naapurihuoneissa asustivat kirurgian ja neurologian päivystäjät ja koska äänieristyksessä ei ollut kehumista, nukkumisesta ei voinut puhua. Seinän takaa kuuli kuinka kirurgian päivystäjä viskasi puukengät jaloistaan.
Seuraavana "lepopäivänä" (palkasta vähennettiin muistaakseni seitsemän tunnin palkka) ryntäsin usein vaatekauppaan ja ostin sekavassa tilassa jonkun järjettömän vaatekappalleen. Ystäväni kirjoitti, kuinka hän meni päivystyksen jälkeen kauppaan mukanaan viisikymmentä markkaa ja laski moneen kertaan ostosten yhteissummaksi 49.90. Kassaneiti oli eri mieltä: 50.30.
Nyt päivystykseni on pääasiassa puheluiden kyttäämistä kotona, viikonloppuisin joudun tyhjentämään päivystysosastoa, joka sekin on varsin hilpeää hommaa. Suurin haaste on vuodepaikan löytäminen kaikille tarvitseville. Olen joskus suunnitellut ottavani jonkun potilaan kotiini. Tähän asti on kuitenkin löytynyt kaikille vielä joku muu peti.
3 kommenttia:
Koulussa käskettiin osata kertotaulu niin, että vaikka keskellä yötä herätettäisiin niin osaisi oikean vastauksen. Se tuntui absurdilta, eikäpä kukaan olekaan öisin kysellyt 8x7 -tulosta. Sen sijaan päivystämisen ydin kristallisoituu tuohon että herätetään yöllä ja kysytään vaikeita.
Totta. Aamuyö on vaikein vuorokaudenaika.
Päivystys on maanis-depressiivinen kokemus. Depressio on syvimmillään alussa ja vaikeutuu ajoittain tilanteiden mukaan, aamuyö on liskojen aikaa. Maniavaihe tulee aamulla; tietää selvinneensä. Vuoronvaihdon aikaan tuntuu siltä, että jos maailmassa vain olisi kahva, nostaisin sen yhdellä kädellä.
Se 50.30 tuli muovipussista, jota en monissa tarkistuslaskelmissani ollut huomioinut. (Vastaava tilanne on Apollo 13 -elokuvassa, jossa Ken Mattingly (Gary Sinise) - yrittää simulaattorissa optimoida vaurioituneen aluksen virrankäyttöä.)
Lähetä kommentti