torstai 25. elokuuta 2011

Leon uusi elämä

Kuulemma on niin, että kun ihminen kuolee, elämä vilistää hänen silmiensä edestä kuin filminauha. Onko kyseessä laatuelokuva vai yhden tähden taideteos, riippuu siitä, miten ihmispolo on elämänsä elänyt. Viimeisinä hetkinä eteen tupataan pimeä käytävä, jonka päässä siintää valo.
Leo muisti seisoneensa marketin kahvihyllyn edessä, kun menetti tajuntansa. Juhla Mokka oli tarjouksessa. Leo ojensi kätensä kohti edullista kahvipakettia ja kaatui supermarketin kovalle lattialle. Ei seurannut elokuvaesitystä, ei myöskään pimeää eikä valoisaa tunnelia. Seuraava mielikuva oli mannavelli, jota hoitaja juotti Leolle nokkamukista. Leo ei voinut sietää mannavelliä, jota lapsena oli saanut syödä kyllikseen. Hän päätteli, ettei ollut päässyt taivaan iloihin, eikä sen puoleen helvettiinkään. Lieskoja ei näkynyt, silmien edessä siinsi potilashuoneen valkoinen seinä. Rintakehää kivisti, kuin traktori olisi vetäissyt rinnan yli. Myöhemmin Leo sai tietää olevansa onnekas, hänet oli elvytetty kuoleman porteilta tähän valkoseinäiseen huoneeseen.  Nykyaikainen lääketiede oli saanut taas yhden riemuvoiton. Tapahtuman taustalta löytyi sydänveritulppa ja melkein umpeen tukkeutuneet sepelvaltimot. Niissä ei mahtunut veri enää virtaamaan.
                      Leolle tehtiin ohitusleikkaus. Hämmästyksekseen hän selvisi operaatiosta. Taas hän sai herättyään nokkamukin huulilleen. Mukista valui mannavelliä. Rintakehä oli tanakasta kipulääkityksestä huolimatta entistä kipeämpi. Leo oli joutunut huoneeseen, jossa hänen lisäkseen makasi neljä lihavaa piereskelevää ukkoa. Miesten juttuja kuunnellessaan ja auki revittyä ja sen jälkeen kiinni kursittua rintakehää potiessaan, Leosta alkoi tuntua, ettei olisi ollut suurikaan vahinko, vaikka elämä olisi päättynyt sinne tarjouskahvihyllyn eteen. Kyllä Leo siitä toipui, sai aikansa passauttaa itseään vaimollaan, kunnes elämä palasi entisiin uomiinsa. Leo valitti taas pyöräilijöistä, maahanmuuttajista, televisioluvasta, kahvin korkeasta hinnasta ja huonosta eläkkeestä. 
                    Pikku Malla pääsi ukin kanssa vielä kalaan. Ahvenet katiskasta heitettiin takaisin järveen uimaan.
                     

3 kommenttia:

Tuulia kirjoitti...

Olipa mainio mininovelli. Ken tietää vaikka kaikista maailman paikoista päivät päättyisivät juurikin lähimarketin tarjouskahvihyllyn luo.

Merja kirjoitti...

Mainio tarina; onneksi en lukenut junassa lukimesta vaan kotona koneelta. Mies oli ainoa yleisö ja ihmetteli yksinnauramistani. Tätä lisää!

Heidi kirjoitti...

Nöyrimmät kiitokset. Ju lisääpä hyvinkin, aina vaan ei synny, tai useinmiten ei.