keskiviikko 10. elokuuta 2011

Sinä päivänä viimeinen sirkus

Kävin eilen elokuvissa. Kotiin taapertaessani huomasin, että ilmaan on tullut syksyn hyytävyyttä. Haluaisin kulkea helmat hulmuten paljain säärin, mutta se saattaa pian osoittautua mahdottomaksi.

Elokuva oli espanjalainen Viimeinen sirkus, ohjaaja on Álex de la Iglesia. Luin tänä aamuna, että oli kyse komediasta. En huomannut elokuvassa juurikaan mitään huvittavaa, ellei komediaa ole se, että mies nöyryytetään metsästyskoiraksi ja hän kantaa saalislinnun suussaan ja puree Francon kättä. Kyse oli jonkinlaisesta kolmiodraamasta, joka tapahtuu sirkuksessa, joka on tunnetusti pittoreski ympäristö. Loppu näytellään valtavan ristin päällä, joka on kuulemma Francon muistomerkki. Lopetus on visuaalisesti hieno. Elokuvateatterista lähti kesken kaiken neljä katsojaa, minä sinnittelin loppuun. Kotiin kävellessä oli oksettava olo kaiken sen väkivallan jälkeen (istuin puolet elokuvasta silmät suljetttuina) ja kaiken lisäksi oli kylmä.

Espanjan kieltä on hieno kuunnella. Erotan muutamia sanoja, olenhan kolmeen otteeseen aloittanut ja lopettanut espanjan opiskelut. Viimeisellä viikon intensiivikurssilla opin muutaman sanan espanjaa ja aloin puhua suomea samalla aksentilla kuin argentiinalainen opettajamme. Olen tämän lisäksi kerran aloittanut ranskan opiskelut. En luovuta helposti, yleensä käyn tunnilla pariin otteeseen, sitten joudun jättämään pari kertaa väliin päivystyksen tai muun menon vuoksi, jonka jälkeen olenkin pudonnut kärryiltä. Yleensä alkeiskurssit täyttyvät opiskelijoista, jotka ovat jo opiskelleet kieltä pari vuotta ja loistavat taidoillaan.

Leivoin toissapäivänä teeleipää. Olin ottamassa leipomustani uunista kun uuninluukun ulommainen osa kahvoineen jäi käteeni. Oli työlästä saada uunin luukku auki ilman kahvaa. Teeleipä oli hyvää, mutta uunin luukun ulko-osa puuttuu edelleen. En tiedä mitä asialle teen. Tarvitsisin miehen, siis sellaisen miehen, joka osaisi korjata uunin luukun.
Kirjoitan aina kirjoista siinä vaiheessa kun neljäkymmentä sivua on lukematta. Luen siis David Nichollsin romaania Sinä päivänä. Kirjassa seurataan Dexterin ja Emman suhdetta kahdenkymmenen vuoden ajan. Heistä tulee lopulta rakastavaisia, mikä on lukijalle selvää jo ensimmäisestä sivusta lähtien. Monta kiemuraa käydään ensin läpi. Kirjassa on yli viisisataa sivua, mutta se on hyvin nopealukuinen. Kirjasta on tulossa elokuva, mikä tuntuu myös itsestäänselvältä. Dialogi on hyvin nokkelaa ja hauskaa. Jotenkin Emmasta tulee mieleen tyttökirjojen sankaritar. Erittäin hyvää ja älykästä viihdettä.

Tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että ostin Marisha Rasi-Koskisen esikoisromaanin divarista. Kirjoittaja on kirjoitusryhmässämme. Olin menossa kirjakauppaan kirjaa ostamaan, poikkesin matkalla Lukulaarissa, kirja löytyi uutuushyllystä. Romaani on saanut hyvät arvostelut ainakin Turun Sanomissa. Kirjoihin ei kannata sijoittaa, niiden hinta laskee nopeammin kuin vanhan auton. Kirja oli uudenkarhea ja juuri ilmestynyt, siitä huolimatta hinta oli pudonnut jo puoleen. On paljon kirjoja, jotka eivät kelpaa kenellekään edes ilmaiseksi. Silti ostelen niitä jatkuvasti. Haaveilen kirjahyllystä, joka ulottuisi kattoon saakka, Lundiani alkaa olla täynnä.

Lähden huomenna Hesaan, aikomus on lähteä aamujunalla ja palata illalla. Harrastan kulttuuria ja menen vanhan ystäväni A:n kanssa syömään italialaiseen ravintolaan (A ei ole vanha, mutta ystävyys on, A ei ole tappanut kissanpentua, ei ainakaan tietääkseni, viittaan aiempaan päivitykseeni).

5 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Sen lisäksi, että ostan uusia kirjoja ostin muutama vuosi sitten monta kiloa vanhoja kirjoja euron kilohintaan niiden kauniiden marmoroitujen pahvikansien vuoksi. Nyt työstän niistä teoksia seuraavaan näyttelyyn. Feisbuukkeja...

Anonyymi kirjoitti...

Ehdottaisin, että mittaat hellasi leveyden, tutustut paikallisen liikkeen valikoimaan, ostat yhden ja sovit kotiinkuljetuksen, asennuksen ja vanhan poisviennin. Uuninluukun korjaustaitoisia miehiä on nykyisin perin vähän eivätkä ne kuitenkaan kävele vastaan lähimpään kahteen viikkoon. Uunia yleensä tarvitsee ennenmmin.

Heidi kirjoitti...

Hyvä Merja. Olisi joskus hauska nähdä töitäsi. Mitä uunin luukkuun tulee, sen saa auki kun laittaa käsiin kumihanskat (parempi kitka) vetää liukkaasta terävästä reunasta, sujauttaa veitsen väliin ja sen jälkeen käyttää patakintaita ja avaa luukun. Luukusta on kokoajan pidettävä kiinni, muuten se sulkeutuu pamahtaen. En viitsisi hankkia kokonaista uutta hellaa, sillä tämä on muuten vielä erinomaisessa kunnossa.

Divine kirjoitti...

Otapa kuv(i)a siitä uuninluukusta, niin nähdään, miten se on rikki. On eri asia, voiko kahvan vain ruuvata uudelleen kiinni, vai pitääkö ostaa varaosia, omistaa erikoisia työkaluja ja omata mystisiä taitoja.

Zepa kirjoitti...

Olen miettinyt tuon leffan katsomista, ja epäröinyt. No, nyt sain vahvistusta sille, että eihän se mulle varsinaisesti taida olla.

Harmi kun nyt ei ole muutakaan uutta kiinnostavaa katsottavaa :-( Klovni taisi olla viimeisin jonka katsoin tosi innoissani. Koko kesä mennyt dvd:n parissa sitten, mitä kirjastosta on sattunut löytymään. Pöh.