maanantai 1. elokuuta 2011

Nälkä 2

Haa! Kävin kaupungilla. Näin kolme kukkakauppaa, kukkaruukut oli levitelty jalkakäytävälle siten, että luulin liikkeiden olevan auki, mutta ne olivat suljettuja. Tarkemmin katsottuna kukkien yläpuolella oli kyltti, jossa ilmoitettiin valvontakameran olemassaolosta. Löysin R-kioskin ja ostin sipsejä (en ole ostanut sipsejä kymmeneen vuoteen). rekisteröin Alkon sijainnin, saattaa olla, että hankin vähän viiniä. Tähän on päädytty.

Paikallinen nuoriso viettää iltaa ajamalla mopolla kaupungin pääväylää edestakaisin. Toinen tapa näyttää olevan autojen parkkeeraaminen niin lähekkäin, ettei iltalehti mahdu väliin, sitten avataan autojen ikkunat ja kommunikoidaan autosta toiseen.

Kurssi sinänsä vaikuttaa hyvin järjestetyltä. Suurimmalla osalla ryhmästämme on vahva kirjoittajatausta, moni kirjoittaa työkseen. Tuttuun tapaan naisia on enemmän (11 / 2). Epäilen, että en tule saamaan täällä mitään novellintapaista aikaiseksi.

Ei kommentteja: