lauantai 27. elokuuta 2011

Taiteellinen pissa

Kotona ollaan, kissa on oksentanut makuuhuoneen matolle. Oksennus on siivottu, FB päivitetty. Onnistuneet koulutuspäivät, oivat luennot, joista ymmärsin ainakin jotain, näin pitkästä aikaa K:n. K:n kanssa oli inspiroivaa jutella.  Illallisen jälkeen riensimme Taiteiden yöhön. Kadut täyttyivät humalaisesta nuorisosta, jonka miespuolinen osa kuseskeli taiteellisesti jalkakäytävälle. Ehdimme Akateemiseen kirjakauppaan juuri ennen sulkemista, kuulimme kuoroa kahden laulun verran. Istuimme hetken eräässä pubissa ja käväisimme vielä Storyvillessä. Painoin pääni tyynyyn klo 3, herätys oli klo 7.50. Kuuntelin lisää luentoja, sain autokyydin kotiovelle. Laitoin lenkkivaatteet ylleni, mahdollisesti kuritan itseäni hetken lenkkipolulla, kunhan jaksan nousta sohvalta ja kykenen laittamaan lenkkarit jalkaan ja avaamaan ulko-oven.

Olipa virkistävä reissu.

Viikonlopun runot by Kyllikki Villa Ei eilistä, ei huomista ( LIKE)

Kun loittonet
alan nähdä sinut selvemmin
älä puhukaan enää mitään
olen jo kuullut kaiken
mitä et sanonut
-----------------------
Matkalta tultua
kerron puut ja linnut
kerron metsät ja vuoret
junat kerron
ja kadonneet matkatavarat

ikävääni jota raahaan mukanani
joka ei koskaan lakkaa
sitä en kerro
---------------
Vitkaan
avaan tukkani neula neulalta
kyselen peilitä

En ymmärrä ikävuosiani
kaadan lasiin punaviiniä
menen sänkyyn
kirjan kanssa

Vitkaan
toivoisin vanhuuden tulevan
niin että totun.

Ei kommentteja: