perjantai 19. elokuuta 2011

Ristiaallokkoa

Olen joutunut vaativan tilanteen eteen: leikin kriitikkoa. Kirjailija Kirsti Ellilä tarjosi blogissaan tilaisuutta arvioida hänen uusinta romaaniaan ja tartuin kiinni tähän tarjoukseen. Luulin jo, että asia oli unohtunut, kunnes kirja eilen tupasahti postiluukustani. Kirja on osa Matleenasta ja Auliksesta kertovaa trilogiaa, aiemmat osat olin lukenut, joten tiesin mitä odottaa, eikä suurempia yllätyksiä tullut. Matleena ja Aulis ovat molemmat pappeja, Aulis vaan sattuu vastustamaan naispappeutta ja kannattaa tiukkaa raamatuntulkintaa. Tässä viimeisimmässsä osassa näkökulma on Auliksen. Ehkä tästä syystä minun oli mahdotonta samaistua päähenkilöön ja lukukokemus jäi vaisummaksi kuin aiemmat. Pappia kyydissä ja Pelastusrenkaita luin jollain työmatkalla ja hihittelinkin itsekseni, tämänkin kirjan luin eilen illalla, mikä kertonee jotain teoksesta.

Kirjan liepeessä lukee, että Kirsti Ellilä on bloginpitäjä, joka on jotensakin uutta, en ole aiemmin sellaista havainnut kirjailijoista mainittavan. Kirjan nimi on mielestäni osuva, kansi on sopusoinnussa kirjan sisällön kanssa. Sisäkannen väristä en pidä. Kirja alkaa oikeaoppisesti konfliktilla, Aulis vihkii nuorta paria, kirkossa joku räjähtää ja tämä johtaa ristiriitoihin henkilöiden väliilä. Kirjan loppu taas jää avoimeksi, mutta niin minusta pitääkin, jotenkin kirjan päätös on lohdullinen.

En puutu tarkemmin kirjan juoneen. Olisin kaivannut enemmänkin huumoria ja terävämpää kuin mitä kirjassa oli. Vaikkapa kirjassa kuvattu retriitti ja miesten retki olisivat tarjonneet siihen oivia mahdollisuuksia.  Auliksen vanhoillista ajatusmaailmaa en vieläkään täysin ymmärrä, mutta ehkä hieman enemmän. Tekstiin on piilotettu kritikkiä Auliksen patriarkaalista maailmankuvaa kohtaan, mutta mielestäni kritiikki olisi saanut olla tiukempaakin.

Sitten tekstinäyte (näyttää kuuluvan blogiarvosteluihin). Pätkä on retriitistä:

"Aulis yllättyi havaitessaan miten äänekästä syöminen oli. Kaaliraasteen pureskeleminen tuntui lähes mahdottomalta, mutta myös pehmeiden lihapullien ja perunoiden nieleminen aiheutti niin monenlaista kurlutusta ja lutkutusta, että hän olisi kaivannut taustamusiikkia kätkemään ääntä.

Pöydän päässä istuva pieni tumma nainen rouskutti äänekkäästi, vaikka hänellä oli lautasella vain pieni annos ruokaa. Jostain syystä Aulis jäi tuijottamaan naista, jossa oli jotain nälkäistä ja nirsoa. Naisella oli puhtaan valkoinen kauluspaita ja ja isot hopeanväriset helmet kaulassa. Aina kun nainen liikahti tarttuakseen juomalasiinsa,helmet kalahtivat toisiaan vasten ja lähellä istuvat käänsivät päätään ja yrittivät paikallistaa äänen."

En kuulu kirkkoon ja siksikin oli mielenkiintoista kurkistaa kirkolliseen maailmaan. Kuten sanottu, siitä olisi voinut saada enemmänkin irtri. Trilogia kokonaisuudessaan on ollut oivaa viihdettä, joka on kiinni monen suomalaisen arjessa ja hymyilyttää lukijaa. 

3 kommenttia:

Kirsti Ellilä kirjoitti...

No hyvinhan se arvioitseminen sujui. Kiitos!

Heidi kirjoitti...

Kiitos itsellesi. Mietin, luokittelenko kirjan viihteeksi, naisten kirjoittamat kirjat märitetään helpommin tuohon genreen kuin miesten. Aiheet kirjassa olivat osin hyvinkin vakavia.

Kirsti Ellilä kirjoitti...

Kirjastovirkailijatkin välillä kyselevät minulta näitä genrejuttuja, mutta en osaa auttaa.