Parantava kynä

Mukava taas puuhastella omassa kodissaan. Aamu-uinnille en enää pääse, kaikkea ei voi saada.

Työväenopisto alkaa pian. Katsoin netistä kursseja, kaipaan kuitenkin edelleen paperiversiota, jota minulle ei tullut, sillä olen kieltänyt mainosten jakamisen. Jospa aloittaisin  taas uutukaisen harrastuksen, jonka voisin sitten ennen joulua lopettaa.

Keskustorilla  järjestettiin ranskalaisen ruoan viikko. Patonkijono kiemurteli kymmenien metrien pituisena. Jokaiselle myytiin vain yksi patonki. Eräs asiakas läpsäisi myyjää kun ei saanutkaan haluamaansa määrää tuota himoittua pitkulaista vehnäleipää. Minullahan on loma, olisin voinut mennä patonkijonoon jo illalla makuupussissa nukkumaan, näin olisin saanut taatusti patonkini. Mieleeni tulivat Sinikka Nopolan Eila ja Rampe sekä kaupan tarjoukset, joissa myytiin yksi tarjous Juhla Mokka per talous. Eila ja Rampe kävivät kaupassa hakemassa tarjouskahvinsa, eivätkä olleet tuntevinaan toisiaan. Kun Rampe sitten kaatui sairauskohtauksen saaneena kaupan lattialle, Eila poistui tyynesti kaupasta, ettei olisi kärähtänyt kahvihuijauksesta.

A sanoi, että vanhempieni mökki on kuin kurssikeskus, tontilla seisoo monta hirsirakennusta. Suunnittelimme järjestävämme mökillä kalliita viikonloppukursseja, joiden nimi olisi Parantava kynä, vetäjinä toimisimme me. Kirjoitusryhmissä on kuulemma aina yksi psykopaatti ja yksi terapiakirjoittaja.

Mökillä vietti viikonloppua kolme lääkäriä ja yksi humanisti. Mökillä vieraillut H sanoi, että noin monta lääkäriä yhdessä on liikaa. Meistä kuulemma huokui muiden yläpuolella oleminen. Se on osa hoidon onnistumista, mutta pitäisi tietysti pystyä kytkemään päältä vapaa-aikana. Kun minut tapaa yksin, niin sellaista vaikutelmaa ei kuulemma onneksi tule. Lääkäritiheys muodostui nyt vain liian suureksi.

Alla osa keräämistämme kanttarelleista.