Olen melkoinen töhry. Vaatteissani roikkuu kissankarvoja, joita en saa irti millään keinolla. Olen kokeillut teippirullasysteemiä, siitä on jonkin verran apua, kokonaan sekään ei vaatteita puhdista. Sitäpaitsi ei tarvitse kuin istahtaa sohvalle, niin vaatteita peittää taas vaalea karvakuorrutus. Talvella se toki lämmittää. Kannatta välttää mustia tekstiilejä. Aamulla roiskahtaa hammastahnaa rinnuksille, lounaalla taas kastiketta. Laitoin eilen aamulla ylleni valkoisen pellavatunikan, kello 13 etumusta kirjaili jo ruskehtava rasvatahra. Kaupungille lähtiessä kiedoin huivin rennosti kaulaani, sen tarkoituksena oli ruskean läntin peittäminen. Näytin itseasiassa aika tyylikkäältä. jatkossa käytän tuota huivia asun kanssa. Se on ollutkin aika valjun näköinen.
Kävin illalla Tillikassa sellaisessa kirjoittajien kokouksessa. Olisi mukava kuvata joukkoamme, mutta se on mahdotonta, sillä joku porukasta saattaa eksyä blogiini. Pöydässämme istui yhdeksän kirjoittajaa, joukossamme oli yksi julkaissut kirjailija, joka pakeni yksinäistä työhuonettaan. Nainen on jo eläkkeellä, mutta nuoren näköinen ja tyylikäs. Nuoren naisen kasvoja puolestaan koristivat lävistykset. Hän neuloi turkoosia villasukkaa. Miehiä oli vain yksi, hän houkutteli porukkaa jälkeenpäin kaljoille, turhaan. Päädyimme siihen, että perustetaan ainakin yksi tekstipaja ja järjestetään mahdollisesti yleisötilaisuuksia, jossa voisi lukea omia tekstejään. Minä en tosiaankaan aio lukea tekstejäni julkisesti. Olen ylittänyt yhden korkean kynnyksen, antanut oman ryhmäni niitä lukea, enempään en kykene. Sitäpaitsi en pysty tällä hetkellä kirjoittamaan mitään. Kykenenkö siihen koskaan, en tiedä. Puhuimme myös pikkujouluista, taidan vihdoin uskaltautua sinne.
Osallistuin siis elokuun alussa Oriveden opiston järjestämään novellipajaan. Olin kuullut innostuneita kommentteja tuosta viikon kurssista. En ollut itse yhtä haltioitunut. Eräs ystäväni sanoi, että sehän on kuin kävisi vieraissa, sillä Viita on vielä kesken. Vuoden päästä eroan tuosta vakisuhteesta ja teen jo surutyötä.
6 kommenttia:
Minä kävin joskus Niinan vetämällä Natalie Goldberg-kurssilla Orivedellä ja olin haltioitunut. Tosin silloin en ollut vielä Viidassa. Ehkä se johtuu siitä.
Oli tämäkin kurssi mielenkiintoinen. Ehkä olin liian väsynyt rankan työputken jäljiltä. Ihmeesti ainakin saimme tekstiä aikaan.
Ehkä kyse on myös Neptunuksen asemasta?
Minusta on jotenkin sääli, että surutyö alkaa jo nyt, vaikka viimeinen vuosi on vasta alkamassa. Ehkä se on sitä, ettei halua pudota tyhjän päälle? En kyllä tiedä, onko mitään Viita-akatemiaa vastaavaa tahoa, ellei sitten niitä piirin järjestämiä ryhmiä.
Pitäisikö kenties mennä "Voimaeläimet" kurssille työväenopistoon? Huomaan, että nämä kaksi vuotta Viidassa ovat merkittävästi muuttaneet elämääni.
Olisi iso pettymys, näin araknofoobikkona, jos voimaeläin osoittautuisikin hämähäkiksi.
"Kurssilla opitaan voimaeläinharjoituksia, mm.oman voimaeläimen löytämiseksi" (Tampereen työväenopisto syksy 2011)Ikävää tietysti jos se osoittautuu hämähäkiksi.
Lähetä kommentti