keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Päivä elämästäni

Pidin kansakoulua käydessäni päiväkirjaa. Meitä kansakoulun käyneitä on vielä elossa. Vanhoina huonoina aikoina mentiin ensin kansakouluun ja sitten oppikouluun tai vaihtoehtoisesti kansalaiskouluun. Oppikoulu koostui keskikoulusta ja lukiosta. Oppikouluun saattoi pyrkiä käytyään neljä luokkaa kansakoulua. Nyt juttu lipsui täysin hakoteille. Aloitin kuvauksen jokaisesta päivästäni lauseella "Heräsin, puin päälleni ja söin". Napakka aloitus. Olen kadottanut päiväkirjani, joten tulevat sukupolvet eivät saa tietää, että aamulla heräsin, puin päälleni ja söin. Vuosiin en pitänyt päiväkirjaa, kunnes aloitin uudestaan avioeroni aikaan. Ne päiväkirjat olivat kamalaa luettavaa: vihaa, surua, murhetta, bailaamista, miesjuttuja. Kerran ollessani lähdössä USA:han, hävitin kaikki nuo kurjat angstiset höpinät, sillä olin taas kerran varma, että lentokone putoaa ja uppoaa Atlanttiin ja lapseni saavat tietää miten kamala äiti heillä on. He todennäköisesti tietävät sen joka tapauksessa. Minusta jää jälkeen vain tämä blogi. Kirjoitan siis tähän kansakouluheidin päiväkirjamerkinnät tälle päivälle.

19.10.2011

Heräsin (klo 5.55), puin päälleni (kävin ensin suihkussa), söin aamiaista ja lirutin puhtaalle tunikalle mustikkajugurttia. Puin uudelleen päälleni. Tyhjensin kissanhiekkalaatikosta kikkarat, käärin ne sanomalehteen ja tungin pieneen muovipussiin. Roikottaen kissanjätöksiä, olkalaukkua ja kassia, jossa olivat sadevaatteet etenin pihalle. Päätäni suojeli kypärä (portaissakin voi kaatua). Keikautin sirosti jätteet niille kuuluvaan paikkaan. Asettelin korviini kuulokkeet (Bachia, sitä kuunnellaan kun v-ttaa), yritin saavuttaa seesteisen olotilan. Taiteilin pyörän lampun paikoilleen, lähdin polkemaan kohti työpaikkaa. Pyörälaskurin mukaan olin päivän viideskymmeneskuuden pyöräilijä.

Työpaikan pihassa lukitsin pyörän, otin kuulokkeet korvista, nousin viidenteen kerrokseen. Vaihdoin ulkovaatteet valkoiseen kauhtanaan, sujautin puhelimen taskuuni (vain yksi tällä viikolla). Avasin tietokoneen ja vastasin yhteen viestiin. Siirryin kuuntelemaan luentoa, joka kesti taas niin pitkään, että kulautin kahvin seisaaltani. Sitten hoidin potilaita ja kirosin tietokonetta. Kävin lounaalla ja viimeisen potilaan jälkeen soittelin potilaille ja kirosin tietokonetta. En kiroillut potilaille. Viimeisin potilas oli ulkomaalainen, mietin ymmärsikö hän puheestani yhtään mitään. Joskus potilailla on tulkki apunaan. Hauska kuunnella tulkkia: minä sanon kolme sanaa ja tulkki polottaa potilaalle noin viisi minuuttia. Mistä he oikein puhuvat?

Tein vähän esitelmää. Katselimme työpaikan uusia (rumia) huonekaluja. Järjestelin kahvihuoneen ruukkukasveja uusiin asemiin. Puin sadetamineet päälleni, poljin kaupunkiin (kuuntelin Bachia, olen päättänyt heittää henkeni Bachia kuunnellen). Auto ei ajanut päälleni. Kävin kosmetologilla ja värjäytin kulmat ja ripset [näytän taas Leonid Brezhneviltä (ent. Neuvostoliiton korkeimman neuvoston puheenjohtaja)]. Minua v-ttutti vaikka olin kuunnellut runsaasti Bachin musiikkia. Menin vohvelikahvilaan, ostin teen ja jäätelövohvelin, jonka päällä oli jäätelön ja hillon lisäksi järjetön vuori kermavaahtoa. Viereisessä pöydässä äiti ja lapset juttelivat, isä pyöritteli älypuhelinta. Vohvelin jälkeen olisin halunnut painaa deleteä. Minulla oli huono ja paksu olo ja Brezhnevin kulmakarvat. Ajoin kotiin, en enää kuunnellut Bachia. Istun sohvalla, Kisu makaa kyljessäni pienenä karvapallona. Uskollinen sielu.

6 kommenttia:

Tillman kirjoitti...

Tuo kuullosti itseasiassa valtavan kiinnostavalta. Turhaan yrität saada sitä arkipäiväiseksi ja tavalliseksi.

Minäkin olen käynyt 4 luokkaa kansakoulua, 5 luokkaa keskikoulua ja 4 vuotta lukiota. ( Olin aikaani edellä ja hyvin laiskakin jo silloin)

Muistatko, yhteiskouluissa ja poikalyseoissa oltiin 5 + 3 vuotta. Jotenkin muistaisin, että tipuloissa, eli tyttölyseoissa olisi opiskeltu 5 + 4 vuotta .. Muistakohan oikein.

Minun työmatkani sujuvat aina hiljaisuudessa. pakko keskittyä. pakko tehdä mentaaliharjoituksia päivää varten. Nytkin autossa samalla tavalla kuin korkeushyppääjä hyppyyn lähtiessään

Heidi kirjoitti...

Tipulassa opiskeltiin vuotta kauemmin kuin poika tai yhteiskoulussa. Tyttöjem tuli opetella erilaisia kodinhoidollisia taitoja ja siihen kului ylimääräistä aikaa. Minä kävin yhteiskoulua. Kuulun siihen porukkaan, jonka aikana tyttö- ja poikakouluista luovuttiin. Sisareni kävivät jo peruskoulua.

Roope Dessutom kirjoitti...

Tässä olisi perusainekset vaikka romaaniin. Tässä on elämän maku ja meininki.

Kohtalaisen pienin muutoksin tunnistaisin tarinan omakseni (siis mieliala ja tunnelma, eivät yksityiskohdat).

Muistikuvat yhteiskoulun kestosta ovat teoriassa oikeat, käytännössä eivät. Pojat jäivät siellä luokalleen, tytöt harvoin. Minäkin jäin, mutta vain kerran, ja sitä pidettiin hyvänä suorituksena.

Dessu

Heidi kirjoitti...

Moni poika jäi luokalleen. Heistä tuli kuitenkin menestyneitä yhteiskunnan tukipilareita. Yhdestä kahdesti luokalleen jääneestä tuli muuten erään koulun rehtori. Meillä on edelleen luokkakokous viiden vuoden välein (no suunnilleen).

Anonyymi kirjoitti...

miten se niin naurattaakin kun toisia vituttaa.....

Heidi kirjoitti...

Sitä voikin pohtia. Jos toisella menee hyvin, niin se ei kummemmin huvita.