keskiviikko 12. lokakuuta 2011

NaNoWriMo

Olen lähdössä marraskuussaa Chicagoon.Sinne päästäkseen on hankittava matkustuslupa, joka oli sitten edellisen anomisen muuttunut maksulliseksi (14 dollaria). Nettikaavakkeen saa täyttää suomeksi, joten se ei ole kovin vaikeaa. Sukunimi käskettiin kirjoittaa kuten se passissa lukee. Tein niin kuin määrättiin, jonka jälkeen ohjelma marisi, että sukunimessäni on vääriä kirjaimia. Nyt nimi ei sitten ole kirjoitettu kuten passissa. Vakuutin taas kerran, etten sairasta pehmeää sankkeria enkä lokeronivusajosta, enkä aio missään tapauksessa jäädä Yhdysvaltoihin töihin.

Marraskuu on kuulemma romaaninkirjoituskuukausi (National Novel Writing Month NaNoWriMo) edellä mainittuun osoitteeseen voi kirjautua jos kiinnostaa. Ei tarvitse kuin vääntää 50 000 sanaa peräkkäin marraskuun aikana ja mestariteos on valmis. Kustantamot odottavat innoissaan.

Viitaan ei tule vettä, pihassa on Bajamaja. En ole käynyt Bajamajassa koskaan selvinpäin. En käynyt nytkään. En siis ollut juovuksissa vaan vältin Bajamajan, vaikka nautin kahvia. Viita kesti puoli yhdeksään ja minulle jäi taas niin levoton olo, että nukuin surkeasti. Tänään ajatus kulkee tavallistakin hitaammin. Oikeastaan mitään ajatuksia ei ole. Ei ole siis mitään mikä voisi kulkea. Johtuen väsymyksestä tuntuu pienikin vastoinkäyminen suurelta.

Kävin Tampere-talossa, sillä tarkoitukseni oli käydä lunastamassa tilaamani konserttiliput. En ollut taaskaan kuunnellut mitä minulle oli sanottu (liput on haettava 2 viikon kuluessa varauksesta). Konsertti oli loppuunmyyty. Sanoin paska, vaikka mieleni olisi tehnyt käyttää voimallisempia kirosanoja.

Kävin Stockmannilla ostamassa postimerkin. Paikkaan, johon olen aiemmin jättänyt polkupyöräni oli ilmaantunut kyltti, joka kieltää pyörän pysäköinnin. "Ette sitten halua tänne pyöräileviä asiakkaita" sanoin myyjälle hyytävällä äänellä. Myyjä oli ilman muuta vastuussa pyöräilijöiden sortamisesta ja siitä, etten saanut konserttilippuja.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olen niin samaa mieltä esta- yms. höpsötyksistä. Käyn monta kertaa vuodessa mummolomalla Usassa ja välillä tekisi mieli pistää ranttaliksi. Yhteen sen sijaaan olen uskltautunut: tuon tyttärenpojalle suomiherkkuja ja vastaan aina silmät sinisinä maahantulotarkastajalle, että minullako mukanani ruokaa, ei tietenkään. Vaikka laukku on täynnä lakritsia ja ruispuikuloita.

Heidi kirjoitti...

Virkamiehet/naiset maahantulotarkastuksessa ovat välillä tosi huumorintajuisia, välillä melkoisia tiukkiksia. Ärsyttää, että välillä kohdellaan kuin rikollista. En tiedä mitä EU:n ulkopuoliset Suomeen tulijat saavat kokea.

Elegia kirjoitti...

Sinun pitää myös ilmoittaa osoite, johon menet ensimmäiseksi yöksi. Meillä oli miehen kanssa vähän ongelmia, koska meillä ei ollut osoitetta, koska olimme vuokranneet auton ja oli tarkoitus lähteä suoraan ajamaan ja hommata motelli sitten jostain.

Sanottiin tullivirkailijalle, että ajetaan kaupunkiin X ja otetaan sieltä hotelli. Tullimies etsi hotellin kys. kaupungista ja se laitettiin meille ekan yön osoitteeksi. Ei menty sinne, yövyttiin ihan eri kaupungissa :D

Kaisa kirjoitti...

En ole vielä keksinyt mitä pitäisi tehdä siinä kohdassa, jossa kysytään, onko oleskellut eurooppalaisella maatilalla. Pistän aina "en", vaikka asun sellaisella, "kyllä" näyttää jotenkin huonolta vastaukselta.

Heidi kirjoitti...

Sen olen oppinut, että jokaiseen kysymykseen on vastattava ei, oli se sitten totta tai valhetta.