Eilisessä dagen efter tunnelmassa luin kirjan. Minusta ei olisi kirjablogistiksi, sillä en jaksa kovin syvällisesti kommentoida lukemaani. En ole syvällinen kirjallisuusihminen. Minä senkun lukaisen kirjoja ja unohdan ne yleensä hyvin pian. Nyt luin
Sami Hilvon esikoisromaanin
Viinakortti. Kirjoitusopettajamme kehui teosta ja satuin vielä löytämään miehen
blogin. Kirjailija päivittää sitä kovin harvoin ja todennäköisesti keskittyy kirjan kirjoittamiseen toisin kuin minä, (joka ei ole kirjoittanut yhtään kirjaa),ja joka viime aikoina on ainoastaan kirjoittanut blogiinsa. Viinakortissa juotiin paljon konjakkia, joka etoi minua (olin edellisenä iltana nauttinut liikaa viiniä). Kirja oli mukaansatempaava ja kaunis tarina kahden miehen Urhon ja Toivon salaisesta rakkaudesta ja monen sukupolven vaikenemisesta. Rakkaustarina alkoi sodassa rintamalla ja jatkui jossain muodossa, vaikka molemmilla miehillä oli perheet. Miesten kohtaamiset saattoi suorastaan haistaa ja maistaa, kuvitella kivun ja nautinnon. Toinen puoli on homomiesten tapaamiset yleisen vessan nurkilla silloin kun homoseksuaalisuus oli vielä rikos (Urho oli nimismies). Säälitti molempien vaimot, jotka jäivät kirjassa ja omassa elämässään jostain paitsi. Kirja on myös Mikaelin, Urhon pojanpojan tarina. Viinakortti on hyvä esikoisromaani ja ymmärtääkseni Sami Hilvolta on pian tulossa toinenkin kirja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti