torstai 6. lokakuuta 2011

Lammasmakkara


Sain eilen illalla tietää, että universumi laajenee kiihtyvällä vauhdilla. Miksei kukaan ole kertonut minulle? Avaruus ahdisti minua jo lapsena. Kuvittelin itseni keikkumassa pallon laidalla, ympärilläni pelkkä tyhjyys. Ymmärsin kaiken rajallisuuden parhaiten alle kouluikäisenä ja pohdin asiaa paljon. Myöhemmin luulin olevani ikuinen, nyt taas tajuan sen minkä oivalsin viisivuotiaana: me emme tule tänne jäädäksemme. Nyt tämä uusi avaruustieto melkein vei minulta yöunet.

Stockmannin edessä Tampereella aamulla ennen kahdeksaa seisoi kymmenittäin ihmisiä odottamassa jotakin. Ikkunoita koristivat tutut keltaiset Hullujen päivien mainokset. En ehtinyt jäädä jonottamaan sitä, mitä sieltä olisi saanut. Palatessani Helsingistä tamperelaiset kävelivät keltainen muovikassi molemmissa käsissä roikkuen. Heidän käsivartensa näyttivät minusta venähtäneen pituutta
.
Sanoin luennon aluksi, että esitelmä on testattu eläinkokeissa (pidin sen eilen kisulle), tämä tuntui huvittavan kuulijoita. Luentosalista poistui neljä kuulijaa kesken luennon. Sen muuten näkee hyvin sieltä puhujapöntön takaa. Kuinka useasti olenkaan karannut mukavassa seurassa kesken luennon ja luullut, ettei kukaan huomaa
.
Tampereella Akateemisessa kirjakaupassa Siltala haastatteli Kari Hotakaista. Hotakainen ei ollut oikein kotonaan tilanteessa, tuijotteli kenkiään. Hän sanoi Suomen siirtyneen kuudessa sekunnissa savusaunasta sähköpostiin. Haastattelun jälkeen pohdin, toivatko sanomalehdet aiemmin niin näyttävästi esille uusien tuotteiden lanseerauksia kuin nykyään. Uusi Nokia tai IPhone puhelin on nykyään suuri uutinen, nehän ovat kuitenkin vain puhelimia.

Ranskalainen tori levittäytyy nyt Hämeenpuistoon. Paikka on parempi kuin Keskustori. Toivoisin Hämeenpuistoon pysyväisemminkin samantyyppistä toimintaa. En jaksanut odottaa patonkeja, mutta ostin ihanan lammasmakkara- hotdogin (vaikka laihdutan, vaikka en syö lihaa kuin ihan joskus).

1 kommentti:

Terttumarja kirjoitti...

Ranskalainen tori!
Varoitan oliiveista, sorruin ostamaan niitä Seinäjoella "vain" muutamaa lajia, hintaa kertyi sikamaisesti. :(
Pakko oli kaivaa kuvetta ja maksaa.