lauantai 15. lokakuuta 2011

Kahvakuula

Avatessani väsyneet silmäni havaitsin, että hartiani ovat kipeät, kainaloni arat, pakaroitani pakottaa ja aistin kehoni jokaisen lihaksen. Osallistuin eilen liikuntakeskuksen kahvakuulatreeniin. Sain käteeni ruosteisen vaaleanpunaisella maalilla ehostetun kahdeksan kiloa painavan motin, jonka kyljessä oli tarttumiskahva. Sitä mottia heiluttelimme edestakaisin eri tavoin, yleensä toistokertoja oli kaksikymmentä. Kun olin suoriutunut urakastani niin luppoaikana piti tehdä haarahyppyä. Välillä edettiin salissa jalat koukussa ja kuula sylissä. Ohjaajassa armeija menettää oivan aliupseerin.

Eräs kirjan Apatosauruksen maa  tarina toi mieleeni vierailuni jo lopetetun reumasäätiön sairaalan kylmähoitohuoneeseen. Huoneen lämpötila oli -110 astetta. Sinne pukeuduttiin uikkareihin, pipoon, hanskoihin ja villasukkiin. Laahustimme piirissä tuossa ahtaassa loukossa, sairaanhoitaja (?) tarkasteli meitä pienestä ikkunasta. Kylmähoidon kesto oli korkeintaan kolme minuuttia. Henkilökunta kertoi, että jotkut potilaat yrittivät piiloutua huoneen nurkkaan saadakseen viipyä hyisessä tilassa pidempään.

Viikonlopun runon on kirjoittanut Leif Färding, joka eli 1951-1984, hänen elämänsä päättyi oman käden kautta. Ensimmäinen 1971 julkaistu kokoelma sisältää herkkiä, haltioituneita rakkausrunoja, loppua kohti runot saavat synkkiä sävyjä. En tiedä mitä se minusta kertoo, mutta minusta ne loppurunot ovat parempia. Mies muuten kuuluin Oraan suojelijoiden perustajiin. Tämä runo on kokoelmasta Valitut runot 1971-1984 (WSOY 2000)

Menin rannalle. Puhuin kiville
ja kylmässä ilmassa väräjöiville lehdille
koska oli syksy.

Puhuin kivien ja kaarnojen ja sammalten samoajille:
hyönteisille.

Puhuin linnuille ja levottomalle tai tyvenevälle merelle,
puhuin auringolle.

Ja koko ajan tuntui kuin ihminen kuuntelisi.

3 kommenttia:

Merja kirjoitti...

Erinäisiä niveliäni vaikaa rikko. Olen harkinnut avantouintiharrastuksen uudelleenlämmittelyä. Olisikohan siitä apua? Tuli vain kylmähuoneesta mieleeni.
Runomieltymiksestäsi: kukapa sitä onnen hehkutuksesta jaksaisi lukea - tulee vain paha mieli.

Heidi kirjoitti...

Ilman muuta avantoon vaan. Hehkutus kaipaa tällä iällä ripauksen ironiaa.

Anonyymi kirjoitti...

Hankin mustan kahvakuulan joululahjaksi itselleni. Se tarkkailee elämää ulko-oven vieressä hievahtamatta. Eipä kipeydy lihakset.