tiistai 3. tammikuuta 2012

Lunta ja lumetta

Viime aikoina on puhuttu paljon placebosta. Tabletit, joissa ei ole vaikuttavaa ainetta saattavat tehota joihinkin sairauden oireisiin, vaikkapa kipuun. Tätä vaikutusta on voitu jopa mitata erilaisilla hienoilla aivojen kuvantamismenetelmillä. Lumelääkkeillä on myös sivuvaikutuksia.Jostain käsittämättömästä syystä, lumelääkkeestä saattaa olla apua, vaikka potilas tietäisi nauttivansa vaikuttamatonta ainetta. Miksei sitten homeopatiakin auttaisi. Siinähän vaikuuttava aine laimennetaan sellaisiin pitoisuusksiin,että liemessä on vain muisti ns. vaikuttavasta aineesta.

Työskentelin joskus opiskeluaikoina sairaanhoitajan sijaisena ns. B-mielisaraalassa. Lääkekaapissa oli vielä tuolloin purkki, jossa luki Placebo. Purkista jaettiin tabletteja joillekin potilaille säännöllisesti, eräät saivat sitä pyytäessään lääkettä kipuihin tai ahdistavaan oloon. Hyvin se tuntui auttavan. Vielä tehokkaampaa oli keittosuola, jota saattoi antaa pistoksena. Enää placeboa ei ole tarjolla, eikä sen antamista pidetä eettisenä kuin lääketutkimuksissa, joissa oikeaa lääkettä verrataan lumelääkkeeseen. Tuolloin tutkimukseen osallistujat tietävät mahdollisuudesta joutua lumelääkeyhmään.

V:n ystäväpariskunta matkusti Atlantin yli ja hoitivat aikaeron haittoja melatoniinilla. He saivat nukuttua hyvin. Vasta kotona he huomasivat popsinensa estrogeenitabletteja.

Ihmisen mieli on hämmästyttävä, se parantaa, toisaalta saa aikaan mitä ikävämpiä sivuvaikutuksia, kun suuhun pistetään jotain lääkkeen näköistä. Tämä sama asia sekä palvelee, että hankaloittaa potilaiden hoitamista.

Lenkkeilin eilen T:n kanssa Pyynikillä. Sinne oli rakenneltu valoteos, jolle kuvat eivät anna oikeutta. Valot lienevät siellä muutaman päivän ajan. Valoteokset sopivat ihanasti tähän pimeään maahan. Niitä voisi olla enemmänkin. Nyt lienee lähdettävä tuonne kylmään pimeään maailmaan.

8 kommenttia:

Tuula kirjoitti...

Tuo placebo-juttu oli mielenkiintoinen. Kärsin itsekin aika ajoin kaikenlaisista kivuista ja haluaisin oikeastaan olla ilman mitään lääkkeitä. Auttaisikohan siihen joku placebo. Ja kuinka saisin lääkärin juksaamaan minua ja antamaan jotain sellaista...

S kirjoitti...

Placebon käyttö laajemminhan olisi eettisempää kuin valtavien l'kemassojen syöttäminen! Minullekin lääkkeiden sijasta placeboa kiitos =)

mersu kirjoitti...

Parasta plaseboa taitaa olla se, että lääkäri tai kuka poppamies milloinkin kuuntelee ja paneutuu ihmisen tilanteeseen. Reseptinä voisi olla vaikka kotona annettu halihoito.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

En siis ole mikään homeopatian kannattaja. Useimmissa sairauksissa placebosta ei ole paljonkaan apua.

Maija Haavisto kirjoitti...

Kyllä plasebo auttaa aika moniin sairauksiin. Minua on aina hämmentänyt se, miten plasebosta tuntuu olevan erityisen hyvin apua allergioihin. Olen kuullut monia kertomuksia ihmisistä, jotka ovat olleet fataalin allergisia ties mille ja saatuaan homeopatiaa ties mitä, joka ei mitenkään voi toimia, nyt he muka eivät enää ole. Nokkosihottumaankin tepsivät kuulemma hyvin erilaiset huuhaahoidot...

Estrogeenihän voi sinänsä parantaa unta, joten ei se välttämättä lumelääke ollut, vaikkei tietysti "täsmälääkekään" aikaerorasitukseenm.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Estrogeenistä aloi apua myös aviomiehen uneen.

Maija Haavisto kirjoitti...

En ihmettelisi, vaikka estrogeeni saisi miehenkin nukkumaan paremmin. (En valitettavasti löytänyt asiasta tutkimusnäyttöä suuntaan tai toiseen...) Joka tapauksessa kyseessä ei ole lumelääke, koska se ei ole inaktiivinen, vaan vaikuttaa esim. aivojen toimintaan.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Lienee hieman epäeettistä testata estrogeenia miehillä, tästä johtunee, ettei tutkittua tietoa löytynyt.