maanantai 2. huhtikuuta 2012

Siinä tekijä, missä näkijä

Saavuin kotiin päivystyksen ikeestä. Katsoin ulos ja sanon Kertulle
"Hienoa asua kerrostalossa"
Kerttu naukaisi haikeasti ja tuijotti märkää lunta, joka satoi luonnonvastaisesti vaakaan.
Kurkistin naamakirjaan: paatuneinkaan positiivari ei enää hihku lumitöiden ihanuutta.

En ehtinyt lukea lukupiirikirjaamme Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa loppuun saakka, mutta ilokseni kuulin, ettei kirjailijakaan saanut vietyä urakkaansa koskaan päätökseen. Kirjaan jäi neljä osaa suunnitellun kuuden sijasta. Pääsin teoksen puoliväliin, mutta luin Wikipediasta kaikenlaista tietoa, jota toisilla ei ollut. Kirjassa naureskellaan papeille, hihitellään poliiseille, pilkataan upseereita ja naisetkin saavat osansa. Joudutaan putkaan, mielisairaalaan, vankilaan ja juodaan viinaa. Kirjaa lukisi ehkä mieluiten pieninä annoksina, vaikka viikottaisena pakinana, kertarykäisy on liikaa.

Jokainen saa vuorollaan valita luettavan kirjan. Seuraavana työnämme on Hannu Salaman Siinä näkijä, missä tekijä. Olin taas kerran innoissani siitä, miten valtavasti tulen sivistymään. Kun sitten harpon kirjaa pari tuntia ennen kokoontumusta, niin en enää ole yhtä optimistinen kehittymiseni suhteen. 




3 kommenttia:

AuvoT kirjoitti...

Olen lukenut tuon näkijän ja tekijän. Nyt voin sparrata sinua etukäteen. Mutta pitäisikö minun varoa juonipaljastuksia?

Anonyymi kirjoitti...

Löysin tuon kirjan muutama vuosi sitten kirjakaupan alehyllystä. Ensin se oli pitkään yöpöydälläni. Viime siivouksessa se siirtyi kirjahyllyyn odottamaan sitä päivää, kun jaksan sivistää itseäni muutamaa ensimmäistä sivua enemmän...
Dreamer

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Saa nähdä miten minun käy. Kirja on vielä hankkimatta. Sen saanee kirjastostakin helposti.