Valhe

Huomenna on lauantai, vuosien mittaan lauantait ovat alkaneet ilmaantua kiihtyvällä tahdilla samoin Vaput ja muut juhlapäivät. Lauantaiaamu on parasta mitä tiedän. Töpsyttelen villasukat jalassa, keitän kahvia mutteripannulla, selailen sanomalehtiä ja kehrään kilpaa Kertun kanssa. Sunnuntai on maanantain aatto, ei ollenkaan samanlainen päivä. Kaikessa on jo kiireen aavistus.

Avovaimon murhasta epäilty mies luonnehti itseään seuranhakuilmoituksessa komeaksi ja turvalliseksi. Työkaveri on käynyt kurkkimassa taloa, jossa surmatyö mahdollisesti tapahtui ja asumus on kuulemma idyllinen. Lehtien mukaan oikeudessa käydään läpi tapetun naisen menneisyyttä, sivusuhteita ja muuta sellaista. Miten uhrin tekemiset teon raskauteen vaikuttavat, eikö ole yhtä suuri rikos murhata vaikkapa strippari kuin pyhäkoulunopettaja? Kun nuori ihminen menehtyy väkivaltaisesti, mässäilevät iltalehdet uhrin kauneudella ja lahjakkuudella. Eikö ruman ja lahjattoman kuolema ole saman arvoinen?

Nyt tuli paha olo. Mitäköhän omastakin menneisyydestä repäistäisiin esiin. Pitää elellä hiljakseen ja vältellä tiedotusvälineitä ja murhamiehiä, ihan varmuudeksi kaikkia miehiä.

Olen aina kehuskellut rehellisyydelläni. Vuosia sitten ystävät pyysivät kummiksi, enkä osannut kieltäytyä. Yritin kyllä sanoa, etten kuulu kirkkoon. Ristiäiset järjestettiin kesämökillä. Pappi oli karismaattinen mies, nautti hyvästä ruoasta, sikareista ja kuohuviinistä. Kaksospojat ristittiin rantakalliolla. Ennen toimenpidettä raamikas pappi kysyi, mihin seurakuntaan kuulun. "Muuramen seurakuntaan", valehtelin hetkeäkään epäröimättä.