Ei pitäisi käydä kampaajalla, siellä kun tulee luettua naistenlehdistä juttuja naisista, jotka ovat kyllästyneet liialliseen työntekoon ja muuttaneet metsämökkiin tai huvilaan Ranskan Rivieralle.
Mökki on kalustettu mummon vanhoilla mööpeleillä ja itse kudotuilla räsymatoilla, ikkunalle on aseteltu rivi pelargonioita.
Huvilan kaikki huonekalut ovat valkoisia, siellä kävellään tummilla lankkulattioilla ja suuressa avotakassa palaa aina tuli. Seinät on peitetty kirjahyllyillä, hyllyssä seisoo Marcel Proustin "Kadonnutta aikaa etsimässä" kymmenenä niteenä, alkukielellä tietysti.
Metsämökit ovat vähintään Toijalan takana, eikä minulla ole autoa. Metsässä on pimeää ja siellä vaanivat vaaralliset luontokappaleet. Sudet syövät matkalla ulkohuussiin.
Rivieralla puhutaan vierasta kieltä ja nopeasti. Miehillä on päässään musta baskeri ja he polttavat vahvoja savukkeita. Talvella on kylmää ja kosteaa. Kaupasta ei saa salmiakkia.
Humoristisia kuvauksia näistä elämänmuutoksista on julkaistu riittävästi. Millä minä eläisin?
Olen pelkuri.
9 kommenttia:
Niinpä, millähän sitä eläisi, jos noin vain ottaisi ja lähtisi. Kun otin ja lähdin Saksaan, ei ollut tiedossa työpaikkaa, mutta elelin puolisen vuotta säästöillä ja kun alkoi rahat loppua, oli pakko mennä aluksi ihan kauheaan duuniin ennen kuin löytyi tämä nykyinen. Olisihan se kiva elellä jossakin mökkerössä, mutta kestäisiköhän polla yksinäisyyttä.
Ulkohuussit ovat saatanasta!
Minä jouduin 80-luvulla naistenlehtien aivopesun kohteeksi ja noiden juttujen innoittamana (niitä siis oli lehdissä jo tuolloin) muutin mökkiin maalle. Ensin yhteen, sitten toiseen ja kolmanteenkin, jossa asuin 14 vuotta. Maaseudun rauhassa tosiaan, kaikkiaan 17 vuotta. 10 vuotta meni hyvin, kun oli nuori ja vetreä, mutta sitten tosiaan alkoivat talvet rassata. Kun yhtenä talvena kävi viidennen kerran niin, etten päässyt kotiin muuten kuin kahlaamalla kainaloita myöten lumihangessa ja auto oli pitänyt jättää päätien varteen parkkiin, tajusin että pakkohan täältä on päästä takaisin ihmisten ilmoille ennen kuin vanhuus yllättää. Siis neuvo: metsämökki on kiva, mutta kannattaa varmistaa, että infrastruktuuri toimii, tai itsellä on välttämättömät välineet saada se toimimaan. Muuten kannattaa iloita mukavasta asunnosta kaupungin keskustassa.
Sinulla olisi varmasti taloudelliset mahdollisuudet viettää muutaman kuukauden - tai vaikka koko vuoden - mittainen vuorotteluvapaa "rusinat pullasta" -tyyliin. Kaikki se, mitä arjen raskauttama mielesi halajaa ilman Kirstin kertomaa lumikatastrofia.
Sä voisit ruveta ennustajaksi. Sitä vois tehdä etätyönä ja olis vähn niin kuin novellien kirjoittamista. ;D
No tuota. Ehkä niistä rasymatoista yksi on itse kudottu kansalaisopiston kurssilla. Takkatuli palaa - siinä lehden kuvassa, ja noin 1-2 kertaa muulloinkin talven aikana. Ulkohuussi styroksi-istuimella on ihan yhtä lämmin kuin kerrostalokodissa.
Mutta Marcel Proustin teosta ei kyllä yksikään suomalainen ole lukenut alkukielellä ! Vaikka olisi kirjahyllyssä ja naistenlehden kuvassa. Huom: et itsekään maininnut että lehdessä olisi lukenut että joku väittää sen lukeneensa.
Haavekuva saattaa olla jotain muuta kuin realiteetit. Arki on arkea kaikkialla. Mahdollisesti työmäärän vähentäminen onnistuu ilman metsämökkiäkin.
En ole oikesti nähnyt missään naistenlehdessä sitä Marcel Proustin teossarjaa, se vaan kuulosti hienolta. Eräs kaverini on lukenut koko sarjan englanniksi ja suunnittelee opettelevansa ranskaa ja lukevansa ranskankielisen version kun joskus jää eläkkeelle.
Minä en mitään muuta haluaisi kuin asua metsämökillä erakkona. Ja vaikka vuosikausia olen miettinyt, niin en vielä ole keksinyt millä sitä tulisi sitten toimeen. Mutta ehkä vielä joskus... jos ei muuten, niin eläkeläisenä viimeistään. Vaan kun jaksaisi odottaa niin kauan!
Siinäpä hieno tavoite eläkepäiville. Ensimmäisenä suomalaisena lukenut....
Ihimisellä tulee olla tavotteita.
Oma työmääräni on uhannut vähentyä äkkinäisesti nollaan jo muutamaan kertaan, mutta onneksi ei ole. Asuntolainaa on nääs vielä. Mutta sitten kun se on maksettu, niin sitten ei väliäkään. Tässä ammatissa ei kyllä ole mitään toivoa työllistyä jos 50+ iässä työt menee alta.
Pärjäähän ihminen oikeasti tosi vähällä jos haluaa.
Lähetä kommentti