Velka

.Pitkästä aikaa tällainen pikkutarina:

Velka

Hilkka tepasteli kohti Uffizzin galleriaa, veti välillä kartan käsilaukusta, jota puristi tiukasti kainalossaan. Luottokortti oli turvallisesti hotellilla, mutta koskaan ei voinut olla liian varovainen. Oli vasta maaliskuu, mutta aurinko lämmitti selkää. Kadun varrelle oli pystytetty kojuja, joissa myytiin laukkuja, vöitä ja huiveja. Nahkahanskoja oli kaikissa mahdollisissa väreissä.

Museoon oli pitkä jono. Mikäpä oli siinä seistessä, aurinko paistoi. Hilkka siristeli silmiään ja nautti jo etukäteen odotettavissa olevasta taidekokemuksesta. Lopulta hän pääsi museoon. Katto oli korkealla, sitä koristivat kauniit maalaukset. Tauluja riitti niin, että jalat väsyivät, vaikka hän tepasteli lenkkareilla. Hilkka istui pitkään katselemassa Botticellin taulua Kevät. Se oli niin kaunis. Museokierrokseen meni kolme tuntia.

Museon jälkeen teki mieli kahvia. Hilkka astui kahvilaan, jonka baaritiskiin nojaili joukko italialaisia. Hilkka pyysi kahvin ja maksoi sen. Pieni kahvikuppi kädessään hän käveli pöytään. Jalkoja pakotti. Kahvin juotuaan Hilkka käveli kohti kahvilan ulko-ovea. Vaalea nainen, joka oli oletettavasti kahvilan omistaja, alkoi huutaa. Hän katsoi suoraan Hilkkaan, käveli Hilkan eteen ja alkoi heilutella nyrkkejään laajassa kaaressa. Kaikkien asiakkaiden katseet kohdistuivat Hilkkaan, joka ei ymmärtänyt sanaakaan. Kauhuissaan Hilkka palasi hotellille. Illalla hän joutui ottamaan nukahtamislääkkeen ja nukkui silti levottomasti pätkissä.

Aamiaiselle hän meni kahdeksan aikaan. Mikään ei oikein maistunut. Hilkka kertoi edellispäivän tapahtumista matkaoppaalle. Opas sanoi, että kyse oli todennäköisesti siitä, että kahvi oli halvempaa tiskillä kuin pöydässä juotuna, joten Hilkka oli tietämättään toiminut väärin. Hilkkaa nolotti. Hän päätti korjata virheensä ja käydä kahvilassa maksamassa laskunsa ja pyytämässä anteeksi.

Hilkka suunnisti takaisin samaan kuppilaan. Vaaleatukkaista madamea ei tänään tiskillä näkynyt. Hilkka heilutteli tiskin takana seisovan miehen nenän edessä viiden euron seteliä ja sanoi sorry, sorry. Mies ei vaikuttanut ymmärtävän asiaa. Koko loppuviikon Hilkka kävi kahvilan ovella päivittäin, turhaan, vaaleatukkainen madame oli kadonnut. Hilkan mieltä asia painoi niin, että loma oli piloilla. Matkaopas turhaan vakuutteli, ettei Hilkalla ollut syytä huoleen kukaan ei asiaa muistaisi. Hilkka oli kuitenkin suomalainen, jonka kansanluonteeseen kuului velkojen maksaminen. Kansakoulussakin kerrottiin, että Suomi oli ainoa kansakunta, joka maksoi sotavelkansa. Hilkka ei halunnut suomalaisten mainetta näin pienen summan takia pilata.

Kotiin palattuaan hän laittoi kuoreen viisi euroa, kirjoitti paperiin SCUSI, kirjoitti alle nimensä, Hilkka Huttunen ja lähetti kirjeen kahvilaan. Tämän jälkeen Hilkka sai taas nukutuksi öisin. Suomen maine oli nostettu taas sille tasolle missä se oli ennen Hilkan ymmärtämätöntä käytöstä ollut.