Kummastelin tänään töissä, miksi reppuni oli niin painava. Olin kantanut vasaran töihin. Unohdin kerran pekonipaketin laukun pohjalle pariksi viikoksi, laukkkua penkoessa jotain pehmeää osui käteeni. Ostin vasaran Puutarhakadulla sijaitsevasta liikkeestä nimeltään Super-myynti. Vasara maksoi 2 euroa. Pieneen myymälään on ahdettu tavaraa lattiasta kattoon, hyllyjen väleisissä luikertelevat kapeat käytävät. Sieltä olen aina löytänyt tarvitsemani: polkupyörän lampun, keraamisen lieden puhdistusaineen,uunin lampun, vasaran ja pattereita. Tuollaiset myymälät tekevät kaupungista kaupungin. Tampereen keskustasta löytyy myös rautakauppa.
Kaikki eivät asu keskustassa ja ole autottomia kuten minä. Kaupunki tarkoittaa asukkaita, kauppoja, elokuvateattereita, kahviloita, ravintoloita, räkälöitä, teattereita, museoita, ruokakauppoja, taidegallerioita, suutareita, kampaamoja... Ilman niitä ei ole elävää kaupunkimiljöötä vaan kuolleita hallinto- ja toimistokeräytymiä kuten monessa Yhdysvaltojen kaupungeissa. Kaupungin ulkopuolella asuvakin haluaa tulla silloin tällöin kaupunkiin aistimaan urbaania sykettä, sitä ei ole jos kaikki liikkeet kootaan keskelle ei mitään ideaparkeiksi. Kun tuo kaikki siirretään pois keskustasta niin on turhaa enää tulla itkemään kaupungin perään.
Eilen listasin päivän kolme hyvää asiaa, teen tänään saman. Ystäväni ehdotti tämän päivän ilonaiheista kaksi: 1. hammaslääkäri on ohi ja 2. minulla ei ole kuppaa, tämä on omani 3. minulla on vasara. Tässä vielä bonusilonaihe: tänään en päivystä.
3 kommenttia:
Sinulla ei ole kuppaa! Wau.
Eikös se ole ilonaihe jos mikä? En voi muuten iloita terveyteni, koska olen oppinut, että terve on sellainen henkilö, jota ei ole vielä riittävästi tutkittu.
Mistä nuo kirjoitusvirheet tulevat? Minä en niitä tee.
Lähetä kommentti