torstai 17. maaliskuuta 2011

Metsänhoitaja K. Kettunen



Korjautan vanhoja rähjäisiä nojatuoleja. Olen saanut ne ystävältäni. Entisöijä lähetti minulle kuvia tuolien eri kerroksista. Turkoosin verhoilun alta löytyi kukallinen ja raidallinen kangas. Tuolien rungossa lukee metsänhoitaja K.Kettunen, Joensuu.

Tuntuu turvalliseselta istua metsänhoitaja Kettusen tuolissa. Kettunen on istunut siinä rankan työpäivän jälkeen. Hänellä on ollut jaloissaan tohvelit, hän on lukenut Karjalaista ja polttanut piippua. Vaimo on valmistanut keittiössä kuoriperunoita ja läskisoossia. Kissa on kehrännyt jaloissa ja lapset ovat auttaneet äitiä pöydän kattamisessa.

Olen pyöräillyt melkein koko talven töihin. Päivittäin vastaani on polkenut keski-ikäinen tukeva nainen, aina ilman päähinettä. Lapsena kerrottiin opettavaista tarinaa nuoresta miehestä, joka ajoi kovalla pakkasella mopoa ilman hattua. Matkan jälkeen hän kaatui kuolleena maahan, aivot olivat jäätyneet. Toisessa tarinassa nainen meni ulos nailonsukkiin pukeutuneena. Sukat jäätyivät kiinni naisen koipiin, eikä niitä saatu irrotettua. Kyllä silloin tiedettiin mistä narusta vetäistä kun lapsia valistettiin.

2 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Minäpä kuvittelin heti, että metsänhoitaja K. Kettunen on ollut ihan oikea kettu. Punaruskeat korvat terhakasti pystyssä hän on tuolissaan nautiskellut iltateetään, rouva Kettunen on sivellyt pihlajanmarjahilloa leivälle ja pikkuiset ketunpojat ovat ajaneet toisiaan takaa lattialla hännät heiluen. Satujen kuvitteleminen on niin terapeuttista.
Ihanaa, kun tuoleistasi löytyy tarinoita!
Ehkä ne ovatkin varsinaiset tarinatuolit kun valmistuvat.

t. Satutäti

Tuula kirjoitti...

Minakin muistan nuo tarinat mopopojasta ilman pipoa ja nailonsukista. Hmmm, ei taitaisi tehota nykyajan lapsiin enaa.