sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Traumoja, fyysisiä ja psyykkisiä





Iloinen kuva lievittämään kurjan maailman aiheuttamaa tuskaa. Ulkomailla katastrofit kokee erilailla, ne eivät hyökkää päälle kuten kotona.

Olen taas armaassa kodissani. Kissa vaikuttaa ilahtuneelta kotiinpaluustani.

Olin Firenzessä, kuuntelin luentoja, mutta ei siitä enempää. Kävin vihdoin Uffizin galleriassa. En ole mikään vanhan taiteen ystävä, mutta museo teki vaikutuksen. Hienoin taulu oli Botticellin Kevät. Museossa oli myös viehättävä kahvila. Erääseen toiseen kahvilaan littyy myös kokemani trauma. Ostimme juomat baaritiskiltä ja istahdimme pöytään. Kun olimme poistumassa kahvilasta, alkoi emäntä huutaa "glasses, glasses!" Olimme hieman ymmällämme, A haki lasit pöydästä. Sittemmin oivalsin, että juomat ovat baaritiskillä juotuna halvempia kuin pöydässä nautittuna. Siitä johtui madamen meihin kohdistama viha. En taida koskaan toipua tästä traumasta. A käy onneksi analyysissa, joten hän voi seuraavan vuoden ajan käsitellä siellä tätä tapahtumaa. Minä otan mahdollisesti yhteyttä "Inhimillisen tekijän" toimittajiin asian purkamiseksi.


Olin täydellisessä tavoittamattomuuden tilassa koko matkan ajan, sillä hieno uusi puhelimeni ei toiminut. Sillä saattoi ottaa valokuvia, surffailla netissä ja lähettää sähköpostia, mutta soittaminen ei onnistunut. Selvisin jotenkuten tästä kommunikaatiokatkoksesta.

Italialainen ruoka on loistavaa. Kongressin avajaisissa sitä kuitenkin tarjotiin sellaiselta pieneltä teevadilta, johon ei mahtunut juuri mitään. Tungoksessa jouduimme toistuvasti täyttämään tuota pientä astiaa.

Minä raukka lentopelkoinen jouduin ylittämään Alpit "Air Dolomites"-yhtiön potkurikoneella.

Sekava sepustus. Saattaa johtua siitä, että oli kotona vasta klo 3 aamuyöstä. Sitäpaitsi kaaduin matkalla (ihan selvinpäin). Kävelin pimeällä kadulla ja katselin jotain mielenkiintoista, joka sijaitsi takanani, enkä huomannut betoniporsasta, joka tökötti ladulla. En siinä hötäkässä muistanut miten Aamulehdessä käskettiin suorittaa kaatuminen ja otin vastaan vasemmalla kädelläni. Ranteessani on ollut aiemmin murtuma ja se on leikattu, nyt se on hieman turvoksissa ja arka. Pelkään pahinta. Jos se on huomennakin kipea niin joudun varmaankin kuvauttamaan sen.

2 kommenttia:

Divine kirjoitti...

Olen tehnyt saman pöytä-tiski-lasimokan n. 19 vuotta sitten La Rochellessa Ranskassa. Se taisi olla tukahdutettujen muistojen joukossa. Nyt trauma on taas aktiivimuistissa, kiitos tämän blogimerkinnän. Hakeutunen päälomalle ensi tilassa huomenna.

Dreamer kirjoitti...

Auts, sama trauma aktivoitui täälläkin. Vuosia sitten Pariisissa opin kantapään kautta espressokupin nauttimispaikan aiheuttamat hintavaihtelut.
Mutta se häpeä nyt ainakin poistui, että olisin ainoa ko. mokan tehnyt!