Kekkerit

Kävin Helsingissä Avain-kustantamon pippaloissa, joissa juhlittiin syksyn uutuuskirjoja. Sain kutsun sillä kirjoitusryhmämme jäsen julkaisi kyseisessä kustantamossa esikoisromaaninsa Katariina. Häntä haastateltiin juhlissa, eikä tarvinnut hävetä, hyvin hän pärjäsi.

Pöydässä vieressäni istui toimittaja, joka on toinen Voimala-ohjelman juontaja. Aioin kehua hänelle ohjelmaa, sitten aloin epäröidä, jospa nainen olikin Inhimillisen tekijän tekijä. En uskaltanut sanoa mitään. Nainen näytti nuoremmalta ja laihemmalta kuin televisiossa, eikös sitä sanota, että televisio lihottaa, onneksi en joudu esiintymään televisiossa. En kertonut tätäkään hänelle, vaikka minulle avautui monta tilaisuutta häpäistä itseni. Oli siellä muutama muukin tutun näköinen henkilö. Pokkareita sai ilmaiseksi, raahasin niitä kotiin, vaikka ne eivät suuremmin kiinnostaneet, mutta kun ilmaiseksi sai. Ruokaa oli, en sano enempää, onneksi en ollut kovin nälkäinen. Saadakseen baarista juotavaa oli haettava lappu mustamekkoiselta naiselta.

Nuori mies puhui tunteella kaloista: ne tuntevat kuulemma kipua. Hän pohti kalastaisiko monikaan, jos kalat huutaisivat. Entäpä jos kanttarellit valittaisivat ääneen kun ne noukitaan maasta, pikkukanttarellit uikuttaisivat vienosti. Maistuisiko silloin sienikastike?

Kävelin asemalta kotiin. Fat Lady yökerhoon oli pitkä jono. Onneksi ei tarvinnut asettua jonon hännille. Saa mennä nukkumaan, ei ole pakko riekkua kaupungin paheellisessa yössä.