Kirjablogisti

Erja kehui kirjablogissaan romaania Vieras kartanossa, niinpä hairahduin teokseen. Sen ulkokuori on tiiliskivimäinen, 594 sivua. Ensimmäiset 300 sivua oli melkoista takkuamista, minua ärsytti romaanin nyhverö päähenkilö, joka oli lääkäri ammatiltaan ja eli rajoittunutta pientä vanhanpojan elämää. Hiljalleen hänen elonsa muuttui, kun hän pääsi tutustumaan kummallliseen rapistuvaan kartanoon ja sen väkeen. Romanssia viriteltiin tohtorin ja kartanon mitäänsanomattoman näköisen tyttären välille. Kirjan pääosassa oli mystinen lahoava kartano. Jossain sivun 450 paikkeilla sain tarpeekseni ja hypin loput sivut lukemalla vain jokaisen pitkän kappaleen ensimmäisen rivin. Näin pääsin selville mitä lopulta tapahtui. Toisin kuin Erja niin en suosittele tätä kirjaa kenellekään, jollei lukija satu pitämään pitkäpiimäisestä jaarittelusta. Sarah Waters, jos luet tämän, niin olen pahoillani. Olet arvostettu kirjailija ja minulla vain sattuu olemaan huono maku. Älä ota tätä raskaasti. Älä tee mitään peruuttamatonta. 

Sen sijaan olen ihastunut samassa sarjassa julkaistuihin Alice Munron kirjoihin. Tällä hetkellä nautin Kerjäläistytöstä, joka on saatavana myös pokkarina. Hieno kirja! Kai minutkin nyt tämän jälkeen kutsutaan Tammen pippaloihin, kuten Salla.http://sbrunou.blogspot.com/2011/09/tammen-vieraana.html

Vielä Hannu Mäkelää 60-luvulta, runo sopii syksyyn.

Palavan puun hieno tuoksu
ajelehtii ilmassa.
Tuhkaan haudataan omenoita,
syksy on tullut,
pistävät aamut,
saunapuhtaat päivät
niin kuin joisi ilmaiseksi hyvää olutta.
Metsäpolulla hän tarttuu hajamielisesti olkapäästä,
poskilla vielä mansikoiden punerrusta.
Maa alkaa olla märkää kaikkialla.
Vaaleat savut kohoavat piipuista,
vaatteet haetaan ullakolta.
Kauniisti kaartuu taivaan kaula.