perjantai 13. tammikuuta 2012

Jorinaa ja niiskutusta

Seurasin eilen ensimmäistä kertaa vaalikeskustelua, johon osallistuivat kaikki ehdokkaat. Tulin siihen tulokseen, että koko presidentinvirasta olisi suotavaa luopua. Keskustelua kuulemassa oli suuri joukko nuoria, jotka alkoivat lopussa näyttää levottomilta, jota en ihmettele. Nuoret kysyivät minusta ihan aiheesta, miksi tasa-arvo ei asepalveluksen suhteen toteudu, sen joutuvat suorittamaan vain nuoret miehet. Vastaukseksi he saivat kuunnella, kun Soini, Väyrynen, Niinistö ja Lipponen jaarittelivat armeija-ajoistaan.Siellä joku oli tutustunut ihan eri puolelta Suomea tulleeseen alokkaaseenja joku peräti ruotsinkieliseen.

Minua ei lakkaa hämmästyttämästä se, että Soini, joka ei kertomansa mukaan minkäänlaista rasistista puhetta hyväksy, on voinut joutua sellaiseen porukkaan kuin on. Tavallisesti ihmiset hakeutuvat samanhenkiseen joukkoon, mutta tässä tapauksessa se ei ole toteutunut.

Olen vuoden verran tehnyt töitä, kirjoittanut anomuksia, tavannut esimiehiä, tietohallinnon ihmisiä ja vihdoin meille sitten saatiiin uusi tietokoneohjelma, jolla voimme potilaidemme hoitoa tarkemmin seurata. Meiltä puuttuvat vain salasanat. Eilen minulle ilmoitettiin, ettei tietohallinto hallinnoi klinikoiden omia ohjelmia, joten he eivät salasana-asiaa hoida. Minulle lähetettiin suuri tietokonekielinen manuaali ja erään toisen sairaalan tietohallinnon johtajan puhelinnumero. Asia tuntuu minusta täysin käsittämättömältä.

Minusta tulee ensi vuoden alussa suppean erikoisalani yhdistyksen varapuheenjohtaja ja seuraavana vuonna puheenjohtaja. Tiedän, että minua ennen hommaan on kysytty paria muuta henkilöä, jotka kieltäytyivät. Minä olin niin turhamainen, että suostuin. Minä joudun jatkossa käyttäytymään arvokkaasti, enkä voi enää illallisilla valita pöytääni.

Aion tänään sairastaa. Käyn tämän lisäksi äänestämässä, niistän nenääni, suihkuttelen savolaiseen nokkaani Nasolinia, käyn erään ystäväni ja tyttäreni kanssa lounaalla. Illaksi ostan jättipaketin nenäliinoja, Merete Mazzarellan uuden kirjan ja kaivaudun torkkupeiton alle. Kämppäni ilma on tiheänään viruksia.

3 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

Onnittelut varapuheenjohtajuudesta ja tulevasta puheenjohtajuudesta!!!

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Vähän hirvittää koko juttu. Pärjäänkö ja jaksanko.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Poistin tästä vahingossa Kaisan kommentin. Ei ollut tarkoitus! Kaisa arveli kommentissaan, että virka antaa sen taidon, joka siihen tarvitaan tai jotain sinnepäin. Kannustavaa kuitenkin. Kiitos.