sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Ainoat todelliset asiat



Heräsin 6.30. Kissa nuoli hiuksiani. Yritin kaivautua peiton alle, ilma ei kulkenut tukkoisissa sieraimissani. Pakko oli tempautua ylös.

Luin eilen loppuun Merete Mazzarellan uusimman kirjan Ainoat todelliset asiat. Kirjan alaotsikko kuuluu Vuosi elämästä. Monet Mazzarellan teoksista ovat kirjan pituisia esseitä, niin tämäkin. Mottona on lainaus Marilynin televisiohaastattelussa sanomat sanat " Työ ja rakkaus ovat ainoat todelliset asiat elämässä, eikä ole hyvä jos toinen niistä puuttuu."

Kirjan teemoja ovat siis työ (Mazzarellan eläköitymisestä ei ole pitkä aika), vanheneminen (kirjailija on 65-vuotias) ja rakkaus (Mazzarella rakastui 64-vuotiaana). Kirja on näiden teemojen kypsää pohdintaa, niin monta sitaattia se sisältää, että toivoisi lopussa olevan lähdeluettelon. Mazzarellan mieltä selvästi painaa se, että hän ottaa eron iäkkäästä miehestään uuden rakkauden vuoksi. Hän ikäänkuin perustelee asiaa sillä, että tämä uusi on ainoa oikea rakkaus, suhde, jossa hän voi vihdoin olla oma itsensä. Kirja ei kuitenkaan mene asioiden yksityiskohtiin, mitään juorulehtipaljastuksia se ei sisällä. Monet teemat ovat sellaisia, joita olen miettinyt (meistä kaikki lienevät miettineet samoja asioita), tässä viisas nainen käy pohtimiani asioita läpi laajan lukeneisuuden pohjalta.

Olen aikuisiällä onnistunut rikkomaan välini parin ystäväni kanssa. Asia on vaivannut minua. Olen kokenut olevani huono ihminen, sillä en ole pystynyt ystäviäni pitämään. Kirjassa Mazzarella suree hyvää ystäväänsä, johon välit menevät poikki, sillä ystävä ei hyväksy Mazzarellan ratkaisuja. Minua helpotti, jospa en olekaan suuri syyllinen omissa välirikoissani.

Kävin eilen myös Tampereen taidemuseossa. Menin näyttelyyn vähän vailla viisi, koko vierailuni aikana en nähnyt muita asiakkaita. Museovahdit nousivat kahvihuoneistaan minua kyttäämään. En varastanut enkä tuhonnut taideteoksia. Henkilökunta voitti asiakkaat ylivoimapelillä 5-1.

Yläkerran näyttelyssä 15 nykytaiteilijaa, jotka kaikki olivat työskennelleet Mazzano Romanon, pienen italialaisen kaupungin taitelijaresidenssissä, esittelivät tuotantoaan. Minua Katja Tukiaisen isopäiset vaaleanpunaiset tyttöset aina jotenkin liikuttavat.

En saanut silmiäni irti virolaisen taiteilijan (hänen nimensä olen unohtanut) videoinstallaatiosta, jossa ihmiset nousevat polvillaan kirkon rappusia kohti kirkollista taideteosta. He pysähtyvät joka portaalla rukoilemaan. Näky jotenkin hypnotisoi katsojan. Yhdellä polvillaan ryömivällä miehellä on mukanaan tietokonelaukku, jonka hän aina samalla nostaa seuraavalle portaalle. Ryömimisen jälkeen kaksi miestä starttaa iloisesti vilkutellen vespansa ja ajaa pois.Auttaisiko moinen uskonnollinen kokemus minua? Polvet tohjona, mutta  mieli puhtaana.

Museon pohjakerroksessa oli nähtävissä Markus Kåhren vinkeä videoinstallaatio Ravintola pidot, jossa ihmiset puhuvat rakkaudesta ravintolapöytien ääressä. Jänskä teos (huomatkaa, viiltävä analyysini).

Viikonlopun runoilija on Ezra Pound (1908- 1959). Näin niin suuren vaivan, että lainasin hänen runojaan alkukielellä. Suomennokset ovat tuoreita Pertti Niemisen ja Tuulia Toivasen toimittamasta ja suomentamasta kokoelmasta Älä puhu nyt enää (Basam Books 2011)

IN A STATION OF A METRO

The apparation of these faces in the crowd;
Petals on a wet, black bough.

METRON ASEMALLA

Näiden kasvojen näkeminen tungoksessa;
terälehtiä märällä mustalla oksalla.

THE TEA SHOP

The girl in the tea shop
            Is not so beautiful as she was,
The August has worn against her.
She does not get up the stairs so eagerly;
Yes, she also will turn middle-aged,
And the glow of youth that she spread about us
            As she brought us our muffins
Will be spread about us no longer.
            She also will turn middle-aged.


TEEHUONE

Teenhuoneen neiti
          ei ole niin sievä kuin oli ennen.
elokuu on kuluttanut häntä.
Hän ei nouse portaita yhtä halukkaasti;
niin on, hänkin kääntyy keski-ikää kohti
eikä se nuoruuden hehku, jota hän säteili,
           kun toi meille muffiinimme,
säteile enää nykyään.
          Hän, hänkin alkaa olla keski-ikäinen.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minulta hiipui yli 30 vuotta vanha ystävyys ja se tuotti minulle suurta surua. Olimme läheisiä ystäviä lapsuuden ja vielä nuoruudenkin, mutta aikuisuudessa kummankin luonteissa päätyivät korostumaan juuri ne piirteet, jotka olivat erilaisia ja sitten päädyimme vielä naimisiinkin sellaisten miesten kanssa, joilla ei ollut mitään yhteistä puheenaihetta keskenään.

Sitten kerran näin unta, jossa kävi ilmi, että ystäviäni olikin KAKSI: se minun rakas nuoruudenystäväni ja hänen kaksoisolentonsa, joka oli ottanut ystäväni paikan aikuisena. Ja niin hullulta kuin tuntuukin, sen unen jälkeen asia ei enää vaivannut minua, vaikka siihen saakka olin surrut tapahtunutta.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Ajatus kahdesta ystävästä kuulostaa lohduttavalta.