sunnuntai 8. tammikuuta 2012

This must be the place

Heräsin myöhään, vasta puoli kymmeneltä. Vastapäisen kerrostalon seinästä paistaa pitkästä aikaa aurinko.

Näin eilen ihanan elokuvan:  Paolo Sorrentinon This must be the place. Arvostelussa sitä kylläkin moititaan tekotaiteellisuudesta ja hidassoutuisuudesta. Pidän hitaista elokuvista. Kyseessä on road movie, jonka pääosaa esitää Sean Penn. Penn on vanhaa rokkari Cheyenne, joka tylsistyy linnamaisessa asunnossaan Dublinissa. Hänestä on tehty jonkinlainen Ozzy Osborne kopio. Muutos alkaa siitä, kun Cheyenne lähtee USA:n katsomaan sairasta isäänsä, isä ehtii kuolla ennenkuin mies ehti perille. Aikaa matkaan kuluu tavallista kauemmin, sillä mies pelkää lentämistä. Yhdysvalloissa Cheyenne lähtee etsimään isäänsä nöyryyttänyttä natsia, siitä alkaa se valtatie-elokuva. Minusta  This must be the place on syvän inhimillinen, täynnä alakuloista huumoria ja antaa miettimistä pidemmäksikin aikaa. Osa elokuvan henkilöistä ja heidän suhteestaan päähenkilöön jää epäselväksi. Ohjaaja on selvästi Aki Kaurismäen ja Jim Jarmuchin hengenheimolainen. Pidin myös elokuvan musiikista ja kauniista kuvauksesta. Jäi niin hyvä olo, ettei sitä halunnut millään elämyksellä pilata jälkeenpäin. Kävimme juomassa pikaiset valkoviinilasilliset Paapassa jälkeenpäin. Nukkumaan mennessä oli sellainen "maailma on hieno paikka"-olo.

Vaalit lähestyvät. Ehdokkaat luovat itsestään presidentillistä kuvaa. Paavo Lipponen on liian yrmy, mahdollisesti tästä syystä hän puikahtaa taksiin puudelia sylissään puristaen. Paavo Väyrynen on yllättäen muuttunut  huumorimieheksi. Sauli Niinistö vain yksinkertaisesti näyttää presidentiltä, sopii kauniisti Ranskan  presidentin illallispöytään nuoren siippansa kanssa. Mitä vähemmän hän sanoo mistään mitään, sitä varmempaa prseidentiksi valitseminen on. Timo Soini väistelee aborttikysymyksiä (se on jokaisen omantunnonkysymys teettääkö abortin tultuaan raskaaksi vaikkapa raiskauksen jälkeen). Paavo Arhinmäki ei taida tosissaan edes kuvitella pärjäävänsä. Eeva Biaudet on kaunis kuvissa, omaa ehkä hyviäkin ajatuksia, mutta ei ole prseidenttiainesta. Unohtuiko joku? Pekka Haavisto, olen tainnut ilmaista äänestäväni häntä. Onko Suomessa oikeasti näin paljon Paavoja, vai onko nimi Paavo avain menestykseen?

Nyt on vedettävä vaatetta niskaan ja siirrettävä itsensä valoon.

8 kommenttia:

mersu kirjoitti...

Johan se Saarijärven Paavo ositti että nimi on tae menestykseen. Harmi etten enää voi saada poikaa, jonka nimeksi ehdottomasti laittaisin nyt Paavon.

AuvoT kirjoitti...

Kaverillani on koira nimeltä Paavo. Se on hyvä nimi, rehti ja konstailematon kuin harma jäkälä siirtolohkaren päällä. Äänestän sen nimistä.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Niin taitaa tehdä monikin, enkä voi asialle mitään. Poikani ei edes äänestä, vaikka yritinlahjoa hänet. Sari E jäi muuten listasta.

Anonyymi kirjoitti...

Heippa! Olen seurannut blogiasi pidempään kirjoitusopettajan vinkin seurauksena. Olen totaalisen koukuttunut. Et voi enää lopettaa kirjoittamista. Aikamoinen vastuu :) Mutta siis, kyllä meitä Haaviston äänestäjiä on. Ajattelen itse niin, että jokainen joka ei äänestä, lisää Haaviston mahdollisuuksia yhdellä äänellä :)

Kiitos blogistasi!

t. Marjut

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Kiitos Marjut. En kyllä ymmärrämitä koukuttavaa tässä on.

Heidi Mäkinen kirjoitti...

Olen siis vilpittömän ilahtunut jokaisesta lukijasta ja kommentista. Näin on.

Dessu kirjoitti...

Tämä elokuva on jäänyt minulta huomaamatta. Kiitos vinkistä, täytyypä etsiä.

Pekka H:n tukijoukkoihin minäkin olen liittynyt, jo pari kuukautta sitten. Kovasti tuntuu olevan nousussa.
Dessu

Leena Lumi kirjoitti...

Talletin toivorikkaana po. leffan arvostelun tämän päivän Hesarista.

Haavisto kuulemma kieltäisi sikatilojen kuvaukset paitsi luvalla. Siis samalla kannalla kuin Sika-Anttila eli tuotantoeläinten kärsimykset vain jatkuisivat.