Kissa makaa vieressäni syvässä unessa. Se ei ole aiemmin välittänyt kukista. Kun tulin kotiin matkoilta se puri poikki orkidean kauniin kukkavanan. Minusta tuntui, että se teki sen tahallaan. Kissa kulkee perässäni ja kehrää. Kun lähden kauppaan niin sen haikea naukuminen kuuluu porraskäytävään aina ulko-ovelle saakka.
Aiemmin stressaantuessani huusin miehelleni ja lapsilleni. Kenelle minä nyt huudan? Taidan avata ikkunan ja herjata ohikulkijoita. Töissä ärtymykseni kohdistuu tietokoneohjelmiin, ruokalan jonoihin, kahteen dect-puhelimeen, joita joudun kantamaan taskussani ja hoitajaan, joka ystävällisesti hymyillen kiikuttaa minulle aina uusia ongelmia. Sisälläni kiehuu.Se ei kuulemma näy ulospäin. Jonain päivänä minulle käy kuin Fukushiman ydinvoimalalle, joudun päästämään myrkyllistä säteilyä ympäristööni tai sitten räjähdän kertakaikkiaan. Se ei ole turvallista seurattavaa.
5 kommenttia:
Sinun täytyy, tietenkin, etsiytyä netissä jollekin keskustelupalstalle, ja räjähtää siellä. Kasvottomana tietenkin.
Niin ne kaikki muutkin tekevät, jotka eivät enää jaksa huutaa muille.
Saisiko nettiraivoamisesta aidon kokemuksen kuitenkaan.
Luulen, että siitä tulee vain vihaisemmaksi. Sitten pitää raivota lisää netissä, kerätä lisää vihaa, kunnes alkaa mielessään haukkua jokaisen vastaantulijat alatyylisesti. Sitten ei enää tarvitsekaan muuta, kuin odottaa minä päivänä joku pahaa-aavistamaton ihminen sanoo yhden sanan väärin, ja saa siksi kuulla ei ainoastaan oman kunniansa vaan ihan kaikkien muidenkin puolesta.
Yksi mielitauluistani on Huuhaa Innasen Takametsän Taavitsaiset huutelevat solvauksia ohikulkijoille...
Kuten jo aiemmin totesin, Innasen tauluissa parasta ovat hulvattomat nimet.Solvaus on hieno sana.
Lähetä kommentti