Esimieheni kertoi eilen, että hänellä saattaa olla kuukausikaupalla kaikki illat ja viikonloput täynnä erilaisia työhön liittyviä tehtäviä. Sen kuultuani tein päätöksen, että en aio edetä urallani enää piiruakaan. Koko illan minulla oli valaistunut olo.
Kävin eilen kirjoituskoulutuksessa. Jo edeltävänä päivänä aloin kokea häpeää tekeleistäni. Niiden huonous kasvoi tunti tunnilta. Kerroin muille tuntemuksistani ennen tekstien käsittelyä. Opettaja kirjoitti paperille "Nämä ovat erittäin hyviä tekstejä" ja allekirjoituksen perään ja ojensi lapun minulle. Tiedän, ettei se nyt ihan pidä paikkaansa, mutta silti se tuntui kivalta: taidan kehystyttää lapun. Tai ehkä lähetän sen jollekin kustantajalle.
Mottoni on "häpeällähän siitä selviää", olen saanut tuon elämänviisauden eräältä psykiatrituttavalta. Tähän asti sillä on selvinnyt.
4 kommenttia:
Miksi et uskoisi opettajan kirjoittamaa kommenttia??? Mä olen ainakin ottanut ohjenuorakseni sen, että useinmiten ihminen tarkoittaa sitä, mitä hän sanoo. Kuinka usein itse esim. kehut jotain, joka ei oikeasti mielestäsi ole kehuttava? Ei kuule aikuiset suomalaiset ihmiset jaksa kehua turhaan. Joten uskottava se on!!!
Hei
Olen Pirstaleen kanssa samaa mieltä, silloin harvoin kun kehuja saa, on syytä ottaa ne vakavasti.
Epäilit edellisessä kirjoituksessasi, ettei tätä blogia kukaan lue. Minä luen, luen ihan jokaisen kirjoituksesi. Ja pidän lukemastani. Sinulla on mukava tapa kirjoittaa. Sitä on helppo lukea ja siitä jää usein ajateltavaa vielä lukemisen jälkeenkin. Ja tämäkin kehu on syytä ottaa ihan vakavasti.
Mukavaa syksyn jatkoa
Tuula
Häpeä on luovan kirjoittajan alituinen seuralainen, tunne joka pitää selättää yhä uudelleen. Häpeä voi olla myös hyvää polttoainetta kirjoitusprosessille, henkilöiden piikkiin voi laittaa niin omia kuin kuviteltuja tuntemuksia, joskin harva uskaltaa leimautumatta kirjoittaa rohkeasti, siten että lukija saattaa aavistella ja yhdistellä kokemuksia kirjoittajaan.
Mitä palautteeseen tulee, etköhän ole jo enimmän häpeän ylittänyt Viita-akatemian myötä. Jokainen kirjoittaja tarvitsee rakentavaa vuorovaikutusta.
Häpeä tulikin yllättäen näin kesätauon jälkeen, juuri kun luulin voittaneeni sen. Yksi syy on se, että ryhmässäni on oikeasti lahjakkaita kirjoittajia: yksi (kehuttu)esikoiskirjailija, kolme Pirkanmaan kirjoituskilpailun voittajaa. Eivät ne lahjakkaatkaan ole mitenkään liiallisella itsetunnolla pilattuja. Minä sitäpaitsi keitän kahvit. Kahvinkeitto on keskeisintä osaamisaluettani ryhmässä. Eivät ne tulisi ilman minua toimeen.
Lähetä kommentti