Sen sijaan olisin halunnut nähdä elokuvan Pekka ja Pätkä neekereinä (taideteos esitettiin päivällä televisiossa). Elokuva oli mahdollisesti tahattoman rasistinen, me emme asiaa tuolloin ymmärtäneet. Kyseinen elokuva oli ensimmäinen kokopitkä näytelmäelokuva (siis muu kuin animaatio), jonka olen nähnyt. Näin sen Kino Haagassa. Silloin elokuvateatterit eivät vielä olleet suuria huviryppäitä, joissa syödään popcorneja suuresta saavista ja kommentoidaan filmiä ääneen.
Viime teatterireissulla (tai kyseessä oli teatteriravintola) yhdessä pöydässä porukka puhui häiritsevästi. Näyttelijä Riku Suokas totesi "Tämä ei ole televisio, minä kuulen puheenne". Pöytä hiljeni.
Kurssikaveri arveli laihdutuskuurinsa menneen överiksi, koska luuli kolmeen kertaan keittiön pöydällä olevaa raihuovoviljelmää pitsaksi. Minä näin pitkään Harrin (löytökissa, jota kaikki pelkäsivät) sujahtelevan pitkin huoneistoamme, vaikka se oli jo vainaa. Raskaana ollessa kaikkialla näkyi vauvoja, rakastuessa rakas ihminen liikkuu kaikkialla.
Nyt katse esitelmään, muuten ei kunnian kukko laula.
5 kommenttia:
Lähinnä kyseessä olikin irvalu rasistisille ajatuksille ja asenteille. Katselin sitä jonkin matkaa, mutta sen verran oli tylsää kerrontaa, että heivasin kesksen.
Nostalgiamielessä olisin halunnut sen nähdä.
Ihan samoilla linjoilla olen, en halua tietoisesti altistaa itseäni elokuvakokemukselle, jossa tiedän olevan surkean lopun. Mitä enemmän tulee ikää ja elämänkokemusta, sitä enemmän olen oppinut arvostamaan muunlaista tarjontaa.
Vaikka eihän Titanicin (elokuva) tarina ole pelkästään tai edes pääasiallisesti siinä mitä laivalle tapahtuu. Ymmärrän silti, minun on vaikeaa palata katsomaan kyseistä elokuvaa sen kerran, pari nähneenä.
Olisit varmaan tykännyt Happy end -leffasta! Myöhästyit viikolla, sori.
Tuo Riku Suokas -kohtaus herättää ajatuksen, että olisivatkohan kovaääniset hiljenneet, jos huomauttaja ei olisi ollut Tuttu Naama? Olisi saattanut tulla vastaukseksi vaikka haistattelua tai turpiin.
Lähetä kommentti