perjantai 21. tammikuuta 2011

Miten käydään vessassa: yksityiskohtainen ohje

Varoitus: teksti saattaa sisältää marinaa.

Suomessa asiat eivät voi olla huonosti tai sitten kiero tiedonvälityksemme haluaa kääntää kansalaisten ajatukset pois todellisista ongelmista. A-talk ohjelma käytti kokonaisen tunnin sen pohdiskeluun paljonko D-vitamiinia pitäisi suuhunsa pistää. Seurasin ohjelmaa melko huonosti ja suoritin samalla kaikenlaisia kodinhoitotoimia. Mukana keskustelussa oli kaksi maltillisen linjan asiantuntijaa sekä kaksi yksityisajattelijaa, jotka kehottivat mättämään kyseistä vitamiinia oikein olan takaa. Tähän asti erilaiset vitamiinitutkimukset ovat lopulta osoittautuneet pettymyksiksi, vitamiineista ei ole ollut syövän ehkäisyyn noin yliannoksina nautittuna. Itse otan pari D-vitamiinitablettia silloin tällöin, kun satun muistamaan.

Aamulehti jatkaa opettavaisella linjallaan (miten kuorit appelsiinin jne.) Tällä viikolla opetettiin mm. miten asioida kaupan kassalla: pidä kohtelias väli seuraavaan asiakkaaseen, toimi rauhallisesti, kaiva kukkaro valmiiksi esille. Nyt sitten minäkin osaan käydä kaupassa. Ehdotan seuraavan opettavaisen jutun aiheeksi, miten käyt vessassa. Suosittelen erillisiä ohjeita naaras-ja uroshämäläisille.

Avaa vessan ovi. Sytytä valo, jotta löydät pöntön helpommin. Avaa kansi, muuten seuraukset saattavat olla sangen ikävät. Laske housut alas ennen toimenpidettä. Tee tarpeesi. WC paperi sijaitsee usein telineessä oikealla puolellasi. Ota maltillinen määrä paperia ja pyyhi. Vedä housut ylös, muista sulkea vetoketju. Vedä vessa, mekanismit vaihtelevat eriöissä, kannattaa tutustua toimintaan jo etukäteen. Pese ja kuivaa kätesi. Poistu WC:stä rauhallisesti. Sulje ovi.

Suosittelen havainnollistavien kuvien liittämistä tähän erittäin tarpeelliseen ja pitkään odotettuun opettavaiseen artikkeliin.

8 kommenttia:

Divine kirjoitti...

Tuo ei ikävä kyllä olisi mikään turha ohje. On aivan käsittämätöntä, miten jotkut miehet onnistuvat toisinaan virtsaamaan lattialle. Suosittelen kaikille eriössäkävijöille istuma-asentoa sukupuolesta ja tarpeen laadusta riippumatta.

Suosikki-inhokkejani on myös käsien pesemättömyys. Miten tällaisessa kansanterveyteen liittyvässä työpaikassa voi olla ihmisiä, jotka eivät pese käsiään vessassakäynnin jälkeen? Tapaa esiintyy tiettävästi molemmilla sukupuolilla.

Tunnustan: teippasin miesten wc:n oven sisäpuolelle tällaisen kuvan.

Heidi kirjoitti...

Hauska kuva. Voi olla, etteivät sanomalehden ohjeet auta.

bert kirjoitti...

Valot jäi vessaan päälle ja nyt maailma tuhoutuu.

Zepa kirjoitti...

"Jollei paperitelinettä näy oikealla puolellasi, katso vasemmalta ja edestä."

Heidi kirjoitti...

Zepa, kiitos tarpeellisesta tarkennuksesta.

exme kirjoitti...

Kanssakaupunkilaiset tarvitsisivat ohjeet myös siihen, mitä tehdään, kun liikennevaloissa on sellainen nappula, jota painetaan. Sitä
a) pitää tosiaan painaa, jos haluaa tien yli.
b) ei tarvitse painaa sataa kertaa, yksi riittää.
Ah, päivittäisen aggression aiheita...

Heidi kirjoitti...

Tuttu tunne.

Divine kirjoitti...

exmen juttuun erittäin tärkeä lisäys:
c) ei pidä painaa, jos kuitenkin aikoo kävellä saman tien punaisia päin.