sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Matkoilla

Ostin Raumalta hulavanteen. Kokeilin eilen vannetta kotona, kaadoin jakkaran, lattialle levisi pari kirjaa ja Beatles-muki vieri pitkin lattiaa. Onnistuin veivaamaan rinkulaa noin kolmekymmentä sekuntia. Tämä ei taida olla lajini.

Kävin viikonloppuna Rauman lisäksi Eurassa, Kauttuan kauniissa ruukinpuistossa, jossa on joskus valmistettu rautaa. Nykyään siellä tehdään pakkausmateriaaleja. Alueella on Alvar Aallon suunnittelemia pytinkejä, kuten virkanaisten asuintalo ja ylemmille toimihenkilöille rakennettu terassitalo. Ensin mainittu toimii majoitustiloina ja jälkimmäisen yhteen asuntoon pääsevät turistit tutustumaan.

Söimme Jokisaunan terassilla lounasta. Kauniissa jokirannassa sijaitseva terassi on kalustettu Aallon puutarhapöydillä ja tuoleilla, muualtakin rakennuksesta löytyy arkkitehdin suunnittelemia pöytiä, tuoleja ja valaisimia.
Luistarin alueella kuusikymmenluvun lopulla kaivuuhommissa, kaivinkoneen kauhaan sattui miekka, jota koristi hopeakahva. Paikalta löytyi myöhemmin vanha kalmisto, josta kaivettiin esiin koruja ja sen verran kangasta, että näiden perusteella pystyttiin rekonstruoimaan Euran emännän puku, joka nähtiin Tarja Halosen päällä itsenäisyyspäivän vastaanotolla 2001.

Joukko lampaita söi kalmistoalueella heinää. Lampaat olivat niin innostuneita minusta tai villatakistani, että pyrkivät aidanraoista luokseni.

Yön vietimme kaverin mökillä, kävimme savusaunassa ja uimme. Lauantaina tutustuimme viihtyisään Rauman kaupunkiin. Raumalaiset puhuvat kummallisesti, jättävät sanojen loput sanomatta. Heillä on kai olevinaan niin kiire.

Kävimme taidemuseossa, kirkossa, lounaalla ja söimme vaniljamunkit.

torstai 27. kesäkuuta 2019

Eläkeikää odotellessa

Kuuntelen nykyään herkällä korvalla juttuja siitä, mitä eläkeläisryhmät tekevät (etuilevat buffet-pöydässä, juovat lonkeroa ja hamstraavat ilmaisia ämpäreitä), sillä lähenen huimaa vauhtia ikää, jolloin minun on mahdollista jäädä eläkkeelle.

Tähän asti olen liikkunut useimmiten yksin tai kaksin, mutta eläkeiässä ryhdyn parveilemaan vähintään kymmenen hengen ryhmissä ja häiriköimään työssäkäyviä kansalaisia.

Alan pitää laivaristeilyistä ja iskelmämusiikista. Neulon villasukkia sotaveteraaneille ja pipoja syntyviä vauvoja varten. Tilaan ET- ja Apu -lehdet, enkä osaa enää käyttää tietokonetta vaan maksan laskut suoraan pankkiin.

Tähän asti olisin halutessani saanut työterveyshuollosta lääkärinajan vaikka samaksi päiväksi jos olisin sitä tarvinnut, sitten kun ryhdyn sairastamaan joudun jonottamaan kohtalotovereitteni kanssa aikaa terveyskeskukseen.

Muutun yhdessä päivässä arvostetun ammatin edustajasta eläkeläiseksi.  Siitäkin huolimatta haluan lopettaa työt heti kun vain on mahdollista ja ryhtyä kirjoittamaan. Luultavammin sitten kun aikaa on, ei mitään synnykään. Siinä on riskinsä.


keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Kirkossa

Pääsin jostain syystä ajoissa töistä, niinpä en rientänytkään kotiin, vaan pyöräilin ystävän tyttären perheen uuteen rivitalokotiin, jota ystäväni lomapuhteinaan maalasi. Ostin tuliaiseksi viinerit ja kehuimme yhdessä asuntoa.

Poljin Kalevan poikki kohti keskustaa ja näin uuden maauimalan, joka näytti pienemmältä kuin kuvissa.

Yhtäkkiä huomasin olevani niin lähellä Kalevan kirkkoa, että oli pakko mennä tutustumaan rakennukseen. Luin kirkon ilmoitustaululta, että me syntiset pääsemme sisälle vain 11-15, joka tuntui byrokraattiselta kiusaamiselta. Kokeilin huvikseni ovea, joka yllättäen aukesi. Korkea harmaa kirkkosali kohosi kohti taivaita, tuskin erotin kattoa. Sen komean näyn eteen pysähdyin ja otin kännykkäkuvan.

Kävin vielä ruokakaupassa ja silti olin kotona normaaliin aikaan. Jaoin kirkkokuvan luonnollisesti Instagramiin.

tiistai 25. kesäkuuta 2019

Piste

Nyt sitten vietetään Pride-viikkoa Helsingissä. Netissä joku oli jo pahoittanut mielensä, sillä hänestä homojen sijaan pitäisi juhlia sotaveteraaneja.  Toiset osaavat aina sopivassa välissä vetäistä esille sotaveteraanikortin.

Olen käyttänyt paljon rahaa nukkumismukavuuteni hyväksi, mutta mitään en ole vielä saanut.

Tilasin lasihelmillä täytetyn painopeiton, peittoja täytetään kuulemma myös jyvillä, makaroneilla ja jonkun facebook-kaverin sisko oli ommellut täkin, jossa painona on käytetty soraa.

Ostin hulluuksissani huonekalukaupan alennusmyynnistä tonnin sijauspatjan josta sain puolet alennusta. Vieläkin hinta kuulostaa ihan järjettömältä. Seuraavaksi hankin todennäköisesti pylvässängyn.

Lapsena halusin nukkua yöni kylpyammeessa ja sain lopulta siihen luvan. Ammeessa ei nukuttanut vaikka laitoin peiton pehmustukseksi ja tyynyn pääni alle.

Olen varaillut kirjastosta kirjoja aina kun olen kuullut vinkin mielestäni kiinnostavalta kuulostavasta romaanista tai lukenut sellaisesta kritiikin. Tänään sain sitten kolme varaamaani kaunokirjallista teosta. Kaikki samana päivänä. Millä ajalla minä ne luen? Auta Antti!

Tänään(kään) minulla ei ollut mitään asiaa. Silti tiristin tähän Pridet, sotaveteraanit, painopeitot ja kirjaston kirjat, nyt ponnistan vielä loppuun pisteen.



sunnuntai 23. kesäkuuta 2019

Signaali

Kaivoin kirjahyllystäni Pirkko Saision romaanin Signaali. Olen ostanut sen pari vuotta sitten divarista.

Kirjailija kirjoittaa nykyään usein itsestään, eikä niitä paksuja synkeitä romaaneja, joiden nimiä oli vaikea erottaa toisistaan kuten Voimattomuus ja Kohtuuttomuus. Uusimmat lukemani kirjat ovat olleet humoristisia ja itseironisia. Voidaan kai puhua autofiktiosta.

Siteeraan kirjailijaa "Hyviä tarinoita ei ole olemassakaan, on vain hyviä kertojia...Hyvä kertoja on niin hyvä, että hän voi irtautua tarinastaan kuin sudenkorento kitiinikuorestaan, lentää itse pois, elävänä, vangistemattomana, monimutkaisena ja jättää kitiinikuoren lukijoiden, kuulijoiden ja katsojien analysoitavaksi."

Signaalissa Saisio kertoo osallistumisestaan Tampereen yliopiston promootioon (kirjailijasta tuli yliopiston kunniatohtori), eikä hänellä ole oikeanlaisia kolttuja ja käsineitä ja esitelmäkin on tekemättä.  Ylioppilaslakkiin pukeutuminen laivaristeilyä varten ei tunnu omalta jutulta "On ihmisiä, joista on vaivaannuttavaa panna ylioppilaslakki päähänsä... Ne ovat samoja ihmisiä, joista on vaivaannuttavaa mennä naimisiin, kastaa lapsiaan, paljastaa tulojaan..."

Edellä mainittu liittynee siihen, milloin olet viettänyt nuoruutesi ja minkälaisessa seurassa. Kuulun ylioppilaslakkivaivaantujiin, enkä ole käyttänyt sitä lakkiaisten jälkeen (tosin minulla ei ole lakkiakaan, sillä koira söi sen). En osallistunut myöskään promootioon, enkä hankkinut tohtorin hattua, vaikka sain siihen lahjarahat (anteeksi!).

Olen vasta Signaalin puolivälissä, joten kirjoitteluni on kovin amaröörimäistä. Signaalissa kuuluu eletty elämä. Tätä ennen luin Sally Rooneyn romaanin Keskusteluja ystävien kesken, jonka laittaisin samaan pinoon Sisko Savonlahden ja Saara Turusen teosten kanssa, joissa nuoret naiset pohtivat keskeneräisempää elämäänsä, naisen asemaa ja ihmissihteita. Hyviä kirjoja nekin.


lauantai 22. kesäkuuta 2019

Hulahulaa

Juhannus kului varsin hillitysti ja suuremmilta vaurioilta säästyttiin. Kallistin pääni pielukselle selkeästi ennen puoltayötä. Vietimme perinteistä Yhteishyvä-juhannusta (ruokalista perustui kyseisen julkaisun ehdotuksiin, ei tosin ihan orjallisesti). Hyvää oli kuitenkin.

Kuuntelimme musiikkia, jota viitsii kuunnella ainoastaan juhannuksena alkeellisissa mökkiolosuhteissa.

Tänään liiteristä löytyi hulahula-vanne, jota yritin pyrörittää. Se teki keskimäärin kolme pyörähdystä (yhden vyötäröllä, yhden reisien ja yhden polvien tasolla), jonka jälkeen rinkula putosi nilkkoihin ja pyörivä liike pysähtyi. Kaulalla se pyöri pidempään.

Jossain tiedotusvälineessä on kehuttu hulahula-vanteen kieputtamisen kaventavan vyötäröä ja nyt vanteet on myyty kaikkialta loppuun. Kohta niitä saa ostettua kirppiksiltä.  En tiedä olisiko urheiluliikkestä hankittua painavampaa vannetta helpompi pyörittää. Uskon tai ainakin toivon niin.

Nyt kuuntelen kotona yläkerran naapurin remonttia.

torstai 20. kesäkuuta 2019

Pimppisatu

Olen ollut aina feministi, nyt olen sitä väärällä tavalla. En osaa tätä uutta termistöä riittävän hyvin. Kun aikoinaan tilasin Naisasialiitto unionin lehteä, Akkaväkeä, ei vielä puhuttu binäärisestä sukupuolikäsityksestä tai intersektionaalisuudesta.

Feminismistä on tullut akateemisempaa ja jotenkin suvaitsemattomampaa. Tuskin minua enää edes huolittaisiin liikkeeseen. Voihan uskoa tasa-arvoon ihan yksinäänkin, ihan kuten usea kirkkoon kuulumaton haluaa uskoa jumalaan omalla tavallaan. Toisaalta on sääli, että moni meistä tuntee itsensä kelpaamattomaksi.

Luin Liv Strömquistin kehutun sarjakuvakirjan "Kielletty hedelmä" ja minusta se oli tylsä, eikä tarjonnut uusia ajatuksia naisen seksuaalisuudesta tai kuukautisiin liittyvästä häpeästä. Milloin muuten ryhdytään puhumaan häveliäisyydestä, joka liittyy menopaussiin?

Strömquist varaa huomattavan määrän sivuja naisen sukupuolielimille ja niihin liittyvälle sanastolle. Varsinkin se osuus haukotutti.

Eräs tuttuni, nuorehko kolmen lapsen äiti kertoi illallispöydässä lukeneensa lapsilleen satua niin, että sijoitti jokaiseen lauseeseen sanan pimppi ja se oli lapsista niin riemastuttavaa, että he pyysivät samaa joka ilta. En olisi voinut kuvitella niin tapahtuvan lapsuudessani (jolloin oikeasti isä luki sadut, ei äiti), enkä ole lukenut omille lapsillenikaan pimppisatuja. Eläköön pimppi- ja pippelisadut!

Näin lähestymme juhannusta, johon liittyy edelleen vähän taikaa ja uhkaakin. Moni hukkuu, eikä sille tunnu voivan mitään.  Kaikki kaupunkilainen pysähtyy pariksi päiväksi ja siirtyy ABC-asemille ja mökkirantoihin.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Silikoninorsu

Lukijat ovat siirtyneet sekavien päivitysteni lukemisesta mökkeilyyn, viinan juontiin, kasvimaan perkuuseen tai kalastuksen pariin. Erittäin järkevää. Tiesinkin, että tällä blogilla on vain fiksuja lukijoita. En nuoleskele teitä, en.

Lomalla ei ole pakko matkustaa mihinkään, sillä kotikaupungissakin voi leikkiä turistia.

Söin eilen lounasta kulttuuritalo Laikun kahvilassa, tutustuin kesätaidenäyttelyyn (Finnlayson Art Area) ja kävelin puistossa.

Näyttelyssä on esillä mm. silikonista valmistettu norsun näköispatsas (Roland Persson). Mallina oli käytetty vanhaa sirkusnorsua, joka oli menettänyt hampaansa. Ne oli korvattu silikonilaudoilla. Teoksia vartioiva henkilö kertoi, että kaikki Perssoni patsaat on valmistettu silikonista, että lauta, muovi, eläinten luut ja kaikki muukin on tehty samasta materiaalista. Sitä on vaikea uskoa, eikö norsun kulmahampaiden tilalla töröttävät laudat olisi ollut helpompi tehdä puusta. Työnsin nenäni kiinni patsaisiin, jotta saisin selville totuuden.

Alueelta löytyy (etsimiseen tarvitaan karttaa) teoksia monilta kiinnostavilta taiteilijoilta, kirjailijoiden tekstejä ja katumaalauksia. Eikä maksa mitään.

Kävelin näyttelystä Näsinpuistoon, josta löysin pikkuruisia pronssipatsaita, joita en ole työsilmilläni havainnut. Tallipihalta ostin matkatuliaiseksi hamam-pyyhkeen.

tiistai 18. kesäkuuta 2019

Tiiliskivi

Minulla on viikon loma, eikä muuta tekemistä kuin käsikirjoituksen korjaaminen, lukeminen, hiljaisuuden kuunteleminen ja kahviloissa istuminen.

Käväisin eilen Sokoksen alennusmyynnissä, ostin hammastahnaa ja saippuan ja kadotin villatakkini. Kun huomasin villatakin hävinneen, kuljin vaaterekiltä toiselle jälkiäni seuraten, mutta en löytänyt sitä. Kun puhun villatakista, niin mainitsen vielä, että vain sanassa on villaa, ei kyseisessä vaatteessa.

Tapasin eilen kahvilassa kirjoitusystäviäni, puhuimme kirjoista ja Patrick Melrose -sarjasta, joka löytyy Areenasta. Patrick Melrosea näyttelee loistava Benedict Cumberbatch. Sarja perustuu Edward St Aubynin omaelämänkerrallisiin romaaneihin, joista pidän myös.

Kun Patrick on lapsi, sadistinen isä käyttää häntä seksuaalisesti hyväkseen ja koko sarja kuvaa tuon trauman vaikutuksia miehen elämään, johon kuuluvat huumeet ja vaivalloinen vapautuminen niistä. Lapsuuden traumaan palataan toistuvasti. Kuulostaa rankalta, mutta sitä se ei kuitenkaan ole, sillä katsojan taakkaa kevennetään mustalla huumorilla.

Minua kosketti, kun Patrick sanoi, että heroiinistakin on helpompi päästä eroon kuin ironiasta. Ironia on Patrickin ja häntä ympäröivän englantilaisen yläluokan ja yksityiskoulujen kasvattien yhteinen selviytymiskeino. Ironia on vitsaus, josta minäkin haluaisin joskus parantua, mutta en vielä, sillä vaivani on lievä ja saan siitä iloakin.

Kannattaa myös kuunnella Areenasta kun J.P. Pulkkinen ja Kaarina Hazard keskustelevat viisaasti sarjasta ohjelmassa Televison tiiliskivet.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Madridissa 2

Elämäni on täynnä kauheita onnettomuuksia, joista useimmat eivät ole koskaan tapahtuneet (Montaigne on kuulemma kirjoittanut tämän). Siispä lentokone ei pudonnutkaan vaikka olin varautunut päinvastaiseen tai miten siihen nyt sitten varaudutaan. En edes lukenut istuimen taskusta löytyvää turvaohjetta. Join lentopelkokuoharia vain menomatkalla, takaisin tullessani päätin kokea lentämisen kauhut selvin päin.

Vielä kongressihuomioita. Kongressissa tarjoiltiin lounasta, jonne periaatteessa ryntäsi 14 000 ihmistä samaan aikaan (no muutama luultavasti katseli lounasaikaan taidetta Pradossa tai Reina Sofiassa tai haahuili kaupungilla). Muona,  jonka ehkä onnistuit saalistamaan, kerättiin pahvikippoon. Suurin osa tarjoiluvadeista oli tyhjiä, kun pääsit niiden äärelle. Yhtenä päivänä onnistuin saamaan liha- ja kalapalan, en muuta, toisena päivänä pääsin ensimmäisenä tortelliinilaarin eteen vaikka italialaiset tuuppivat. Minulla kuitenkin sattui olemaan kauha kädessäni. Ateria oli syötävä seisaallaan muiden tönittävänä.

Madridilaisen kulttuurikeskuksen elokuvateatterissa olisi esitetty Aki Kaurismäen elokuva Juha. Espanjassa elokuvat jälkiäänitetään espanjaksi, mutta onneksi Juha on mykkäelokuva. Espanjalaiset puhuvat englantia suomalaisia huonommin, mutta heillä ei ole yhtä suurta painetta kielitaidon kartuttamiseen, onhan maailmassa 470 miljoonaa ihmistä, jotka puhuvat espanjaa äidinkielenään.

Luennoista minulle jäi mieleen, erään saksalaisen luennoitsijan esitys, jossa hän kertoi asuvansa kaupungissa, josta Scorpions -bändi on kotoisin ja erään luennoitsijan potilassitaatti ”We had plans, then I got sick. Now we try to make new plans”

Kuva on napattu kongressikeskuksesta.



lauantai 15. kesäkuuta 2019

Madridissa

Tänään rynkytin sisuskalujani nelisen tuntia pilvien yläpuolella. Turbulenssia, kuoppia ilmassa, kovin oli epätasaista meno. Aina kun "kiinnittäkää turvavyöt" -valo hetkeksi sammui, puolet lentokonematkustajista hyppäsi pystyyn ja asettui vessajonoon.

Madrid oli hieno kongressikaupunki, hieno kaupunki se oli muutenkin. Hotelliaamiaisen sämpylätkin olivat kovin pieniä ja sieviä. Hotellihuoneiden seiniin oli maalattu runoja, nukuin samassa huoneessa Pablo Nerudan espanjankielisen runon kanssa, mutta ei se häirinnyt untani.

Jos käveli Tribunal metroasemalle, tarvitsi junaa vaihtaa vain kerran ja sitten olikin jo perillä kongressikeskuksessa. Kyseinen rakennuskompelksi oli niin suuri, että liikkumista helpottamaan oli rakennettu samanlaisia hihnoja, joita näkee valtavilla lentoasemilla. Jokaisen osallistujan kaulassa roikkui muovikotelo, jossa saattoi lukea kongressivieraan nimen ja kotimaan sekä kongressiaikataulu niin pienellä präntillä painettuna, ettei aikuisnäöstä kärsivä sitä erottanut.

Nyt se sitten tapahtui: Nuori nainen tarjosi metrossa minulle paikkaansa. En huolinut vaan mökötin koko illan. Päädyin siihen, että espanjalaisen on niin vaikea arvioida suomalaisen ikää ja kuntoa, ja että nyt meni pieleen.

Käväisin taidemuseossakin, päädyin pikkumuseoon (niin luulin). Thyssen-Bornemisza museossa oli liiaksikin nähtävää. Yksityiseen kokoelmaan kuuluu maalauksia mm. sellaisilta taiteilijoilta kuin Dürer, Rafael, Titian, Rubens, Rembrandt, Caravaggio, Manet, Renoir, Cézanne, Van Gogh, Gauguin, Kandinsky, Picasso, Hopper, Rothko ja monilta muilta.

En ostanut kaupungista mitään vaikka paineet olivat suuret kun näin muiden raahaavan ostoskassejaan. Kävin kyllä muutamassa vaatekaupassa turistialueella ja huomasin, että vaatteet näyttivät maksavan jostain syystä tavallisimmin 25 euroa. Joudun ehkä katumaan ostamattomuuttani.

Alla kuva hotellin edestä kadulta tuloiltana. Yllä kuva kävelymatkalta Tribunalille.


tiistai 11. kesäkuuta 2019

Vihaan kokouksia

HBO:n Chernobyl -minisarja oli hyvä ja hyytävän totta. Toinen lapseni syntyi 28. huhtikuuta 1986. Sain tiedon onnettomuudesta sairaalaan. Vasta nyt ymmärrän, että se olisi voinut tapahtua yhtä hyvin Pietarin alueella, jolloin seuraukset Suomen kannalta olisivat olleet ihan toista luokkaa. Samalla tavalla viallisia voimaloita rakennettiin Neuvostoliittoon useita. Vaikenemisen, pelon ja valehtelemisen tapa oli laajalle levinnyttä.

Sekä Netflixillä että HBO:lla on paljon hyviä sarjoja (huonoja myös), itselle sopivan materiaalin löytäminen on vaikeaa. Siskoni lähetti minulle suosituksensa, joiden katsominen veisi kaiken aikani. Siskoni tietää makuni paremmin kuin algoritmit.

En muistanutkaan, miten rasittavaa on lähteä matkalle, pakata laukku, arpoa, mitä ottaa ja mitä jättää. Lukea säätiedotuksia, tsekata itsensä koneeseen, stressata ehtiikö ajoissa ja luopua kaikesta kotoisasta muutamaksi päiväksi. Pilata maapallo (maksoin lentomaksun ja ilmoitan sen teille, sillä ettehän te muuten tietäsi miten hyvä ihminen olen). Tämä ei ole huvimatka.

Osallistuin eilen skype-kokoukseen, eikä sekään ollut hääviä. Kaksi osanottajaa ei saanut skypeä toimimaan ja kaikki oli sekavaa. Vihaan kokouksia.

Tapaamme pian jos kaikki menee hyvin. Jos kone pysyy taivaalla riittävän pitkään ja liukuu pehmeästi sinne minne pitääkin.

maanantai 10. kesäkuuta 2019

Raparperipiirakka

Leivon pari kertaa vuodessa. Eilen ryhdistäydyin ja valmistin raparperipiirakan. Vieraat tykkäsivät. Leivonnan ikävä seuraus on se, että koska piirakkaan laitettiin vain 2 desiä piimää, minulle jäi 8 desiä piimää, enkä tiedä mitä sillä tekisin (ruokaa ei saa heittää menemään, enkä juo piimää). Jos joku piimän ystävä näkee tämän, niin tervetuloa hakemaan, Tampereelle on hyvät liikenneyhteydet. Leivonnan positiivinen seuraus on se, että leipomisen jäljiltä jäi 2 tl vähemmän leivinjauhetta (parasta ennen 2012) ja soodaa (parasta ennen 2010) kuin ennen marttamaista herätystäni.

Googlaten sain tietää, että piimästä voi tehdä sämpylöitä, leipää (vaatisi taas leipomista), lettuja ja smoothieita. Smoothie on niin hankala sana, että toivoisin sille suomalaista vastinetta. Nettisanakirjassa se käännetään pirtelöksi, mutta smoothien miellän terveystuotteeksi ja pirtelön jäätelöjuomaksi. Löysin piimäsmoothie-ohjeen, johon käskettiin laittaa mm. herneen versoja ja mehiläisen siitepölyä. Eikös kukista saa siitepölyä eikä mehiläisistä? En viitsisi pysäyttää siitepölyä kantavaa mehiläistä ja varastaa häneen tarttunutta siitepölyä.

Minulla on nyt puoli pellillistä raparperipiirakkaa, mutta se ei ole ongelma lainkaan.

lauantai 8. kesäkuuta 2019

Bluesia saaressa

Saariblues järjestetään viehättävässä Viikinsaaressa, jonne pääsee laivalla Laukontorilta. Osallistuin tapahtumaan ensimmäistä kertaa. Yleisö koostui pääasiassa ei ihan nuoresta väestä, tarjolla oli syötävää, juotavaa, musiikkia ja tapahtumaan olisi saanut VIP-lippuja, joilla olisi päässyt aidoilla eristettyyn karsinaan. Musiikkia kuultiin kahdella lavalla, joten roudaukset eivät vieneet aikaa ja kaikki sujui joustavasti, joka on tällaisissa tapahtumissa harvinaista. Vessa- ja kaljajonot olivat kohtuullisia.

En osaa sanoa esiintyjistä paljon mitään, sanon silti.

Pauli Hanhiniemi esitti vanhoja hittejään akustisesti Ville Rauhalan kanssa. Pauli on ihana.

Seuraavasta esiintyjästä en osaa sanoa paljonkaan, sillä olen kuullut heitä vuosia sitten naapurin kellarissa. Tyly kohtalo on hieno bluesbändin nimi. Sen keksi aikoinaan naapurimme Jari. Bändi esittää bluesia suomeksi.

Iron Country Sisters oli kiva bändi, mutta oliko tämä bluesia? Ei haittaa, he olivat raikas tuulahdus helteisessä illassa. Nuoret naiset olivat ihan oikeastikin siskoksia ja osasivat laulaa. Heistä kuullaan vielä, pidin paljon.

Honey B Familyn karisma ulottui saaren joka nurkkaan, eikä se johtunut ainoastaan musiikin volyymista. Perhetrio toimi hyvin, tosin epäilen pojan ylipitkän rumpusoolon olleen pientä kapinaa vanhempia kohtaan.

Pepe Ahlqvist Harp osoitti, että sedät jaksavat heilua. Viimeinen esiintyjä Lady Sings the Blues jäi minulta kuulematta.

Hienointa oli lipua laivalla pitkin tyyntä Pyhäjärven pintaa takaisin kohti Laukontoria. Seisoin täyden laivan keulassa. Pelkässä kesämekossakaan ei tullut vilu.

torstai 6. kesäkuuta 2019

Loma josta uneksin öisin

Keskustelin eilen kahden tutun toimittajan kanssa klikkiotsikoista, joiden päätarkoitus on saada mahdollisimman paljon klikkauksia. Niiden tavoittelemisesta voi tulla riippuvaiseksi. Blogipäivityksissäkin vetävä otsikko imee lukijoita.

Pitäisi keksi nimi romaanille. Nyt ovat muotia otsikot tyyliin "Naiset joita ajattelen öisin" tai "Nimi jolla kutsutaan öisin", tätä ennen suosittuja olivat kaikki -alkuiset kirjan nimet "Kaikki se valo jota emme näe",  "Kaikki minkä menetimme" tai "Kaikki mitä rakastin". Nämä nimet viittaavat johonkin herkkään, hauraaseen ja naiselle sopivaan ketään uhkaamattomaan piiloälykkyyteen. Yö vihjaa mahdollisesti romantiikkaan, jopa erotiikkaan, mutta ei tietenkään mihinkään rahvaanomaiseen (tiedän, ettei "Naiset joita ajattelen öisin" ole eroottinen kirja lainkaan).

Otsikolla on suuri merkitys niin kuin kirjan nimelläkin, varsinkin kun kirjailija ei ole tunnettu. Keksin äsken nimet "Loma jota ajattelen öisin",  "Lottovoitto josta uneksin öisin" ja "Kissa joka herättää öisin".

Lisään tähän erinomaisen ehdotuksen, jonka sain facessa: Pissahätä johon herään öisin". Sopii naisille ja prostatavaivaisille miehille. Ehdottomasti menestysteos.

tiistai 4. kesäkuuta 2019

Hyviä unia

Näin hiljattain unta, jossa työtietokone jumitti, olin myöhässä aikataulusta, eikä printterissä ollut paperia. Kaikki oli tahmaista ja vaikeaa. Viime yönä seilasin merellä ja tiesin, etten ehdi ajoissa Tampereen junaan ehtiäkseni töihin.

V on hankkinut painopeiton. Googlasin tuotetta, joka lupasi hyvän yöunen ja paljon muuta. Peiton painona toimivat pikkuisen puolalaiset lasipalllot. Veisiköhän peitto painajaisunet mennessään?

Lapsena mummolan täkit olivat turvallisen raskaita, eikä niiden alle päässyt yksikään mörkö. Peiton alle pedattiin päällyslakana, jonka yläosa käännettiin peiton päälle. Ei se lakana pysynyt paikoillaan vaan ryttäytyi yön aikana sängyn jalkopäähän.

Katson HBO:lta hienoa Tsernobyl-sarjaa. Meillä on töissä sairaanhoitaja, joka on kotoisin Ukrainasta. K ei lähtisi mistään hinnasta Tsernobyliin.

Kun eräs kirjoittajakaverini matkusti Tsernobyliin, kiellettiin häntä syömästä ja juomasta paikan päällä mitään. Pikkuinen ukrainalaismummo laittoi matkaseurueelle pöydän koreaksi, eikä herkuista olisi ollut kohteliasta kieltäytyä. Kaikki oli tietysti paikkakunnalta kerättyä ja itse säilöttyä.

Periaatteessa alueella ei saisi edes asua, mutta sehän ei muutamaa sitkeää mummoa haitannut.



sunnuntai 2. kesäkuuta 2019

Yllätin mieheni poron katselusta

Inhoan "Lomalle lompsis" -ilmoitusta. En ole jäämässä lomalle, tuli vaan muuten mieleeni.

Innostuin googlaamaan kyseistä tekopirteää mökkisaunan, grillimakkaran ja oluen tuoksuista tokaisua ja päädyin kuuntelemaan Kalevauvan samannimistä kappaletta. Löysin vielä yhtyeen lukutaitokampanjaan liittyvän biisin, johon on kerätty nettipalstojen hassuja virheitä. Suosikkini on "Yllätin mieheni poron katselusta".

Istuimme eilen kahden luokkakaverin kanssa melkein kolme tuntia ruokapöydässä. Eteemme kannettiin pieniä jaettavia annoksia toisensa perään. Tällä kertaa emme saaneet perunankuorilientä, mutta erilaisia emulsioita ja kumkvattia. Kieltämättä välillä tuli mieleen satu keisarin uusista vaatteista.

Ilta oli mukava, nautimme ruokaviinit ja sovimme kaikenlaisista lomamatkoista ja muista aktiviteeteista. Saa nähdä riittääkö energia enää niiden toteuttamiseen.

Kotimatkalla tuntematon miesporukka jakoi meille oluttölkit. Olen viime aikoina käynyt niin vähän ilta-aikaan ulkona, etten tiedä onko tämä joku kaupungin tai olutpanimon uusi kampanja.