maanantai 31. elokuuta 2015

Onko Jari Tervo seissyt leipäjonossa?

Sain vakuutusyhtiöltä väliaikaisasunnon vesivahingon aiheuttaman haitan korjauksen ajaksi. Lattian kuivatuksesta koituu sen verran älämölöä, ettei täällä voi asua. Yksiö, johon Kertun kanssa muutamme sijaitsee niin lähellä, että saattaisimme oikeastaan muuttaa vaikka kävellen (tytär muutti viimeksi metrolla). Asunto on minimalistisesti kalustettu, kaikki on joko harmaata tai valkoista. Harmaa päiväpeitto ja tumman harmaa sohva, joiden taustana toimivat valkoiset tyhjät seinät. Voisin melkein lyödä vetoa, että kalusteet, tekstiilit ja astiat ovat Ikeasta. Asunnosta löytyy kaikki mitä voi kuvitella tarvitsevansa, vain lakanat, pyyhkeet ja raapimapuu on oltava omasta takaa.

Asiat ovat sujuneet omituisen vaivattomasti. Oikein odotan, milloin tapahtuu joku ikävä käänne. Ikävän käänteen odottaminen vahvistaa ihmistä kun lopulta huomataan, että asunto onkin kokonaan jonkun myrkyllisen sädesienen vallassa.

Ei mitään hätää: en kellu kumiveneessä Välimerellä vaan keittiön lattialle on valunut hieman vettä ja sekin on imeytynyt keittiön moniin lattiakerroksiin. Siihen ei voi edes Kerttu hukkua.

Luin Jari Tervon kolumnin pakolaisasiasta ja ihailin miehen jäsentynyttä ajattelua ja kovia perusteluja. Kaikki oli hyvin kunnes luin kolumnin loppuun liitettyjä kommentteja.

1. Mitä Jari Tervo on itse tehnyt pakolaisten hyväksi?
2. Onko Jari Tervo seissyt leipäjonossa?
3. Antaisi Tervo oman asuntonsa pakolaisten käyttöön.
4. Paljonko maahanmuuttovirasto maksaa näille tyhjäpääjulkkiksille tästä pakolaisrummutuksesta?
5. Hyvätuloisen kirjailijan on helppo ottaa maahanmuuttajat vastaan syli auki.

Ja niin edelleen.

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Venetsialaisissa

Vietin viikonlopun Lypertön saaressa. Näin ilotulitukset ja revontulet. Voiko ihminen enää enempää pyytää? Lypertö on vanha venäläinen linnoitussaari, johon vangit ovat rakentaneet nupukivitiet. Saaresta on louhittu kiveä, mutta sitä ei tietenkään käytetty katujen päällystämiseen vaan kivet tuotiin muualta.

Santarmi on joskus tappanut vaimonsa Lypertön saaressa. Mies ei ole saanut rauhaa sielulleen vaan kummittelee siellä yhä. En tosin nähnyt.

Saaressa toimii matkailuyritys, joka hakee tarvittaessa asiakkaat Kustavin saaresta. Katanpäätä pyörittävä pariskunta on ystävieni ystäviä. Sukulaispoika kävi hakemassa meidät Busterilla, joka jostain syystä hyytyi matkalla (levää oli kertynyt johonkin, jonne sitä ei pitäisi kertyä). Heti pari kalastusvenettä tuli kysymään "Onko teillä hätä?"

Meidät haettiin lopulta toisella isommalla veneellä ja pääsimme turvallisesti perille. Nukuimme veneessä ja minua keinuttaa pikkuisen vieläkin. Saunoimme, uimme, kuuntelimme trubaduuria ja kävelimme viehättävää saarta ristiin rastiin. En ollut saunonut sekasaunassa sitten opiskeluajan.

Viime yöksi samaan laituriin Wilma-Liisamme kanssa kiinnittyi musta valtava virtaviivainen rumilus. Veneessä näytti asuvan viisi miestä, jotka viettivät iltaa katsomalla televisiota valtavalta televisoruudulta.

Näin venematkalla Alastalon kartanon!


torstai 27. elokuuta 2015

En koskaan kättele potilasta kynnyksen yli

Vaikka en ole taikauskoinen, en koskaan kättele potilasta kynnyksen yli. Se ei jotenkin tunnu sopivalta. Peräännyn niin pitkälle, että toinen ehtii astua ovesta sisälle huoneeseen ja tarjoan vasta sen jälkeen käsidesin hajuisen kätöseni.

Vielä muutama vuosi sitten kävin syömässä ruokalassa. Toimipisteemme on kaukana sairaalan keskustasta. Sinne kävellessä menee vähintään viisi minuuttia vaikka loikkisi puolijuoksua ja näyttäisi todella tärkeältä ja tehokkaalta. Sanoin kollegoille ruokalaan tullessani "Lähdin kirkolle". Jonain päivänä kirkolle lähtö ei enää innostanut ja aloin harmitella matkaan kuluvaa aikaa. Siirryin alakerran lounasravintolaan kilpailemaan kastikkeesta ja perunoista opiskelijoiden kanssa. Seuraava vaihe kehittymisestäni lounasruokailijana oli styrox-lootaan kauhottu ja poliklinikan kahvihuoneessa nautittu lounas. Nyt olen edennyt lähikaupan valmiskeittoihin ja tänään sulauduin täysin joukkoon, sillä keittoannokseeni oli kiinnitetty oranssi lappu, jossa luki -30%. Suunnittelen jo siirtymistä seuraavalle tasolle: lounaan syömiseen työpöydän ääressä. Samaan aikaan voisi tehdä vaikka sähköisiä allekirjoituksia.

Alan inhota tätä nykyistä hallitusta ja päivä päivältä enemmän. Säästöt tympivät siksi, että niistä kärsivät eniten heikoimmat, sairaimmat ja köyhimmät ja siksi, että ne ovat järjettömiä ja sydämettömiä eivätkä oikeasti edes tuo säästöä. En viitsi tarkentaa asiaa, mutta näin on.

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Mitä lottoot?

Kun teen töitä oikein tiukasti, alkaa silmiäni jostain syystä kirvellä. Tänään on kirvellyt. Lyhensin ruokataukoa ja jätin kahvi- ja vessatauot väliin, sillä minulla oli kiire kotiin. Kun ei juo mitään, ei tarvitse käydä vessassa! Ihan turhaan siitä juomisesta jankutetaan: näin säästyy vettä, luontoa ja aikaa.

Luin Hesarista, että pissa on erinomainen lannoite, se on steriiliä (ei sisällä bakteereita) ja typpipitoista. Virtsa laimennetaan suhteessa yhden suhde kymmeneen. Virtsalla lannoitettuja vihanneksia ei saa kaupallisesti hyödyntää. Omaan käyttöön saa kuitenkin viljellä ja vieraille ylpeänä tarjoilla: "Tässä salaatissa on ihan meitin omalla pissalla kasvatettua tomaattia!"

Suomessa ei saa myöskään myydä hyönteisistä tehtyä ruokaa. Helsingissä kuitenkin myytiin. Paistettuja sirkkoja ja matoja oli tarjolla ihan muuten vain, joten lakia ei rikottu. Ei mahda mitään, jos joku uskalikko niitä syö. Tyttäreni toimi hyönteismyyjänä ja poliisit tulivat paikalle, mutta hekin vain ostivat hyönteisiä niitä maistaakseen.  Söin Thaimaassa heinäsirkkoja, jotka olivat rasvaisia ja rapeita ja maistuivat pikantisti ruoholle. Niistä ei tullut ykkösherkkuani.

Purkufirman mies kävi katsomassa keittiötäni. Hän ehdotti, että työt aloitettaisiin maanantaina, jolloin keittiön kaapit pitäisi olla tyhjillään ja hopeoitu porokynttilä hellästi paketoituna. Siihen mennessä pitäisi saada jostain väliaikaisasunto. Ei onnistu, varsinkin kun olen viikonlopun poissa. Sain onneksi siirrettyä remontin alkua viikolla. Suunnittelin uusivani keittiön kaapit samalla kun lattia aukaistaan ja alakaapit joka tapauksessa irroitellaan. Loogisinta olisi, että sama firma tekisi koko remontin. Jos eivät tee niin ruuvaavat kuulemma väsähtäneet kalusteet takaisin paikoilleen. Pelottaa, että minua huijataan jotenkin. En tiedä miten, mutta kuitenkin.

Töissä murrosikäisten tyttöjen äiti kertoi, että lapsilla on tapana vastata mielestään itsestään selviin kysymyksiin "Mitä lottoot?" Äidin osa ei ole aina helppo.

maanantai 24. elokuuta 2015

Väärään suuntaan kävelevä nainen

Koko kesän on Ilmarisenkadulla vastaan kävellyt nainen, jolla on yllään vaalea poplari. Naisella on jalassaan ohuesta kankaasta ommellut kuviolliset housut, jonka vajaapituiset lahkeet lepattavat tuulessa naisen pohkeita vasten. Sateisella ilmalla nainen suojaa itsensä sateenvarjolla. Välillä hän polttaa tupakkaa välillä ei.

Tänään nainen käveli väärään suuntaan. Ohitin hänet pyörälläni. Unohtiko nainen jotain kotiin? Tuliko hänelle niin huono olo, että hän päätti palata? Eikö nainen enää muistanut reittiä työpaikalleen? Omistaako naisen vain yhdet housut? Moni kysymys jää vaille vastausta. Elämä on arvaamatonta ja alati jännittävää.

Tapasin tänään kahta kirjoittajaystävääni. Tarvitsen heitä:voin valittaa, etten saa kirjoitettua mestariteosta ja vaikka saisinkin sen aikaiseksi, ei sitä kuitenkaan julkaistaisi. Ei oikeasti. En tiedä tarvitsevatko he minua mihinkään. Kiva tuntea heidät.

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Kieltäkäämme kiinankaali!

Kuljin tänään työpaikan alla risteilevissä synkeissä käytävissä. Lähdin rohkeasti kulkemaan 00-kerroksen tunnelia pitkin kohti omaa työpistettäni. Tavoitteenani oli viedä sinne työtakkini huomista aamua varten. Sytytin valot ja toivoin niiden palavan niin kauan kun etenin painavien palo-ovien läpi aina uusiin pelottaviin käytäviin. Olin melko varma, että törmäisin murhaajiin tai rauhattomina parveileviin hoitovirheiden uhreihin. Eksyin maanalaisen matkani viime vaiheessa, panikoin ja ryntäsin ulos aurinkoon. Olin melkein perillä. Toivottavasti löydän oikean reitin ennen kuin lumi sataa ja peittää asfalttipihat.

Kävin syömässä toisen päivystäjän kanssa. Kiinankaali pitäisi kieltää laissa. Sitä ei saisi käyttää laitosruoan raaka-aineena kypsentämättömänä. Se on tarkoitettu wokattavaksi, eikä pilkottavaksi teräskaukaloon mauttomien tomaattien kanssa. Tämä on työsuojelukysymys. Mitä ihmiselle tekee vuosien altistus kiinankaalille? Olen varma, että kyseinen kalpea vihannes kasvatetaan keinotekoisessa maa-aineksessa, johon titrataan sopiva annos Substralia. Kiinankaalisalaatin lisäksi tarjolla oli pakastevihannessekoitusta, löysää perunamuusia ja vettyneeltä pahvilta näyttävää (ja maistuvaa) kalaa. Kala oli prässätty käytännölliseen suorakulmaiseen muotoon.

Työpäivän jälkeen kävin Stockmannilla. On juhlallista astua tavaratalon tyylikkääseen aulaan, jossa ei näy ketään. Se on kuin hyvänhajuisille voiteille pyhitetty katedraali. Suihkautin ranteeseeni 163 euroa maksavaa hajuvettä. Se haisi pahalta.

Kalliin hajuveden hinnalla olisi saanut kolmisenkymmentä romaania. Kirjoja myytiin 80 prosentin alennuksella.

Nyt istun kotona ja tuoksun kalliilta. Ja teen yhden pienen esityksen, niin pienen, ettei sitä edes lasketa. Esitän sen vasta tiistaina, joten aikaa on runsaasti.

lauantai 22. elokuuta 2015

Mistä voisin luopua?

Mietimme eilen työpaikan kahvipöydässä, millä porkkanalla meidät saisi tekemään enemmän (tai tuskin enemmän, lähinnä saman verran, sillä emme jaksa enempää) ja päädyimme suklaaseen. Jos siis suklaa voi olla porkkana. Yksi suklaapala jokaisesta hoidetusta potilaasta.

Pienemmällä porukalla tulimme siihen tulokseen, että voisimme luopua Suomen ahdingon vuoksi arkipyhistä vaikka se kirpaisisikin, sillä olemmehan joka tapauksessa maallistuneita. Loppiaisen merkitys on minulle tuntematon: sitä tuskin vietetään siksi, että neulasiaan varistava joulukuusi kannetaan tuona päivänä talon roskikseen. Sen ehtisi tehdä työpäivän jälkeenkin.

Voisin maksaa enemmän veroja jos ne ylimääräiset rahat laitettaisiin terveydenhuoltoon, kehitysapuun ja koulutukseen. Lähes kaikki olisivat valmiita uhraamaan sairaiden lasten hyväksi, mutta harva haluaisi auttaa asunnottomia alkoholistimiehiä.

Facebookissa on keskusteltu pienistä kärpäsistä, jotka kokoontuvat keittiöihin elokuussa. Keittiössäni ei ole ainuttakaan ötökkää, vaikka asettelin persikoita kulhoon syötiksi. Onko lahohomeinen lattiani niin vaarallinen etteivät pikkukärpäsetkään uskalla tulla? Vaikka keittiön nurkka (se, jossa vesivahingon aiheuttanut astianpesukone aiemmin oli) luulisi olevan Kertulle kiinnostava kohde (kolo, jossa on paljon puuta raavittavaksi) ei Kerttu edes tutki paikkaa.

Kuivatusfirman edustaja ja isännöitsijä tulevat keskiviikkona luokseni vesivahinkopalaveriin ja sovitaan siitä mitä tehdään ja millä aikataululla. Pitäisi hommata laatikoita, joihin pakata astiat ja jauhonyssäkät. Näissä tilanteissa huomaa, ettei kannata kerätä tavaraa, sillä ne joutuu aina silloin tällöin pakkaamaan laatikoihin. Monet niistä ovat turhia, kuten konjakkilasit, joita en ole kertaakaan ottanut esille.

torstai 20. elokuuta 2015

Työ pidentää elämää

Tekisi mieli tietynlaisia toffeekarkkeja. Tein salaattia ja mietin toffeeta, luin Hesaria ja ajattelin toffeeta, laitoin pyykkiä koneeseen ja muistelin miltä toffee maistuu suussa sulaessaan ja miten se tarttuu hampaisiin. Kun toffeet on syöty ja jäljellä on kasa paperia ja oksettava olo, alkaa kaduttaa. Miksi menin syömään toffeeta?

Jos ostaisin kaupasta porkkanoita ja hankkisin samalla ihan vähän toffeeta. Niin pikkuisen, ettei sitä edes lasketa.

Katsoin yhtenä iltana uutiset ja ahdistuin. Pitäisi seurata maailman tapahtumia, joten päätin tänä iltana vilkaista puoli yhdeksän uutiset, altistua meren aalloilla huterilla lautoilla ajelehtiville pakolaisjoukoille ja vakavailmeisten poliitikkojen pessimistisille tulevaisuudenvisioille.

Olen kauhukseni huomannut, ettei yksikään suomalainen poliitikko enää hymyile edes suomalaisen miedosti, saati näytä hammasriviään amerikkalaiseen tapaan. Tulee sellainen olo, ettei tästä enää nousta.

Aamulla herätessäni mietin, että yöt ovat liian lyhyitä ja loppuvat aina kesken. Viikonloput ovat tynkiä ja elämä surullisen nopeasti kuluva tuokio. Pian minut kärvennetään krematoriossa ja juodaan hautajaiskahvit. Vain työpäivä tuntuu pitkältä. Pitää siis olla onnellinen työstä, joka saa elämän tuntumaan pitkäkestoisemmalta.

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Asiat sujuvat liian hyvin

Taloyhtiön vakuutus korvaa keittiön lattian aukaisun ja kuivatuksen. Kotivakuutus kattaa uuden lattian ja väistöasumisen kuivatuksen aikana.

Asiat sujuvat epäilyttävän vaivattomasti. 

Olen perusluonteeltani hedonistinen sohvalla makaaja. Joudun jatkuvasti taistelemaan luontoani vastaan tekemällä töitä, nousemalla portaita sen sijaan, että seisoisin rauhallisesti hississä, ajamalla pyörällä, voimistelemalla ja lenkkeilemällä. Tai ei kai kukaan enää voimistele vaikka se on erinomainen sana.

Kun työväenopiston ilmoittautuminen käynnistyi eilen klo 15, olin valmiina taistelemaan jumppapaikasta. Ilmoittautuminen sujui omituisen helposti ja sain himoitun paikan Lavis- nimisestä jumpasta sekä kehonhuollosta. Kehonhuoltotunnille kehoitetaan saapumaan hiukset kiinni sidottuna. Kaipa saan venytettyä hiukseni jonkinlaisille saparoille.

Olen huolestunut ilmoittautumisen onnistumisesta.

Huomenna potilas tekee valituksen. Läppäri menee rikki. Kerttu pissaa tennareilleni ja oksentaa päiväpeitolleni. Törmään rusakkoon.

tiistai 18. elokuuta 2015

Emme suosittele uimista



Poljin suoraan töistä uimarannalle. Kyltissä luki: "Uimavedessä on todettu sinilevää. Emme suosittele uimista". En sitten uinut. Istuin penkillä ja söin jäätelön. Lapset pulikoivat sinilevävedessä, joka näytti raikkaalta järvivedeltä.

En muista, että lapsena olisi ollut sinilevää vai eikö siitä tiedetty mitään. Mummo kuori hillon pinnalta vihertävän homekerroksen ja se oli taas syömäkelpoista. Homeesta sai kauniin lauluäänen. Mummolan järvi oli rehevöitynyt, olihan sen rantamilla maalaistaloja, joiden pellot viettivät kohti järveä. Talot oli rakennettu tilan korkeimmalle kohdalle, josta saattoi laskeutua suoraan järven rantaan. Pihapiirissä seisoivat navetat ja järvenrantapelloilla märehtivät lehmät. Mummo kaatoi potan sisällön emaliseen lavuaariin. En tiedä mihin se siitä valui, sillä likakaivoa ei ollut. Vessan takana levisi tunkio, jonne viskattiin perunan kuoret ja leivästä leikatut homeiset kohdat. Serkut ampuivat ilmakiväärillä rottia. Se oli aikaa, jolloin ydinlaskeumaa olisi ihailtu. Siitä saa kauniin ihon. Tuon ydinlaskeumajutun keksin itse, mutta muu oli totta.

Hesarissa kehotettiin töihin palaavia tekemään asioita, joita lomalla tekisi: kannoin metalli- ja lasijätettä sisältävän muovikassin jätepisteeseen ja pelasin Sanajahti-peliä.

Pian alkaa BBC:n sarjan "Juhlien jälkeen" viimeinen osa (uusinta tietysti). Siinä näyttelee loistava Benedict Cumberbatch, joka nostaa sarjan Dowton Abbeyn yläpuolelle. Cumberbatch, jolla on käsittämättömän hankala nimi, osaa näytellä loistavasti itkua ja riemua pidättelevää yläluokkaista brittimiestä.

maanantai 17. elokuuta 2015

Kertun mökkiviikonloppu

Perjantaina emäntä tyrkkäsi minut sanomalehdellä ja vanhalla vauvan peitolla pehmustettuun vankilaan. Muovinen sellini köytettiin turvavyöllä auton takapenkille, jossa tuijotin kaltereiden välistä punaisia marjasankoja. Vietin vankeudessa kolme tuntia ilman ruokaa, juomaa ja kunnollisia saniteettitiloja. En edes tiennyt miten pitkään joutuisin pidättelemään (minulla on harvinaisen herkkä virtsarakko, väittää urologini). Verensokerini saattaa laskea vaarallisen alas, jollen saa tiuhaan jotain pientä naposteltavaa kuten kaviaarileipiä. Niitä tarjottiin New Yorkin lennolla samppanja kera.

Emäntäni kävi tunteettomasti ABC:llä kahvilla ja vessassa ja jatkoi matkaa Dallas-pullalta lemuten. Kieleni tarttui kitalakeen niin tiukasti, että sain vaivoin sen sieltä illalla irroiteltua. Loppumatkalla tie kiemurteli siihen malliin, että suolisolmujen aukomiseen kului koko viikonloppu.

Perillä oli varsin mukavaakin, jos sattuu pitämään Ikean sohvasta, pyöröhirsistä ja keski-ikäisten naisten seurasta. Pyydystin joutessani kärpäsiä, jotka olivatkin mukavan rapea lähes kaviaarileivän veroinen välipala.

Kun tekivät sunnuntaina taas lähtöä, piilouduin vuodevaatelaatikkoon. Ne fasistit löysivät minut ja vangitsivat toistamiseen vaikka tein urheasti vastarintaa.

Olen tottunut matkustamaan ensimmäisessä luokassa, joten tämä oli melko raastava kokemus. Kirjailijana pystyn tällaistakin elämänkokemusta hyödyntämään. Kustantajani on tilannut minulta Nobel- kirjan työnimeltään "Vankileirien mökkimatka".

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Loma loppuu

Näin viime yönä unta, jossa ajoin sadan metrin matkan linja-autolla, joka on tietysti järjetöntä. Tulkitsin unen niin, ettei minun enää tänään kannata mennä mustikkaan. Muut menivät. Minusta ei olisi koskaan tullut marjanpoimijaa, ellen olisi vahingossa joutunut poimijoiden jengiin. Äitini ostaa mustikat torilta.

P pukeutuu mustikkareissulle aina samaan kulahtaneeseen ruutupaitaan, kumisaappaisiin, vanhoihin urheiluhousuihin ja kietoo hiusten suojaksi pehmeäksi kuluneen punavalkoisen huivin. Muu vaatetus ei tule kyseeseen. Toisessa kädessä roikkuu poimuri ja toisessa heiluu valkoinen muovisanko. P kyykistyy ensimmäisen mustikkamättään eteen, kampaa varpuja poimurilla tasaisen rytmikkäästi. P:n jäljiltä ei mättäälle jää yhtään mustikkaa, eikä marja-astiassa ole kasoittain roskia kuten minulla. P ei luovuta ennen kuin ämpäri ja poimuri ovat täynnä ja silmät haravoivat tienvarsia vielä silloinkin, kun astiakapaseiteetti on käytetty loppuun. P istuu marjasankoineen terassin reunalle, kaataa mustikat laakeaan punaiseen ritilään ja noukkii joukosta lehdet, havunneulaset ja muut epäpuhtaudet. Samalla juodaan tölkilliset olutta ja keskustellaan ihmissuhteista.

Olimme vanhempieni mökillä viettämässä perinteistä naisten viikonloppua, keräsimme mustikoita, saunoimme, uimme alasti ja laitoimme hyvää ruokaa. Muistelimme monesko kerta tämä oli, emmekä olleet varmoja. Laskelmia saattoi tehdä erilaisten elämänkatastrofien perusteella. Minä vuonna kukakin erosi kenestäkin.

Näimme paljon eläimiä: sudenkorentoja, sisiliskoja, sammakoita, lepakoita, uivan käärmeen, ukrainalaisen pakettiauton ja kauriin takapuolen. 

Kerttu saalisti mökissä kärpäsiä. Kun oli lähdön aika, se piiloutui vuodevaatelaatikkoon.

Kynnenaluset näyttävät siltä kuin olisin kaivanut parin viikon ajan kuoppaa paljain käsin. Ja huomenna olisi palattava töihin.

perjantai 14. elokuuta 2015

Loppukesän valo

Tiedän Karl Ove Knausgårdista enemmän kuin kenestäkään muusta: miehen kännisekoilut, naisseikkailut, isäsuhteen, megalomaaniset morkkikset, epäonnistumiset ja onnistumiset. Nuorena miehenä hän tapasi kulkea taidekirja housuissaan vessaan masturboimaan. Karl Ove kadehti kirjoittajaystäviensä onnistumisia. Senkin tiedän.

Luin äsken loppuun miehen autofiktiivisen teoksen Taisteluni, Viides kirja. Rehellisintä hienointa proosaa, jota olen aikoihin lukenut.

Soitin eilen vakuutusyhtiöön ja sain tietää, että minulla on vuotovakuutus, joka maksaa väistöasumisen vesivahingon kuivattamisen ajalta ja korvaa tärveltyneen lattian uusimiskulut ja vahingoittuneet keittiökaapit.

Hain aamulla tennarini suutarista. Revenneen sauman ompelu maksoi viisi euroa. Ilmassa oli ihanaa kirpeyttä ja loppukesän valoa, josta pidän.

Lähden mökille.

torstai 13. elokuuta 2015

Vanhojen naisten keskusteluja

Salakuuntelen vanhojen naisten keskusteluja. Kun kaksi naista kokoontuu, alkaa toinen luetella toiselle kolesteroli- ja sokeriarvojaan, valitella polvikipujaan ja kertoa röngentutkimusten tuloksista. En halua tulla vanhaksi naiseksi, joka puhuu sairauksistaan tai kuuntelee toisen kremppoja ja odottaa malttamattomasti milloin pääsee kertomaan omistaan. Siksi on pidettävä huoli siitä, että tapaa myös nuorempia ihmisiä.

Poljin eilen Taidekeskus Haiharaan, jonka kesänäyttely on esillä kahdessa eri rakennuksessa. Siinä välissä kahvila houkuttaa istuskelemaan ja haistelemaan ilmaa. Päätin syödä lounaan kahvilassa. Kannoin tarjottimeni pihalle ja istahdin lipittämään kukkakaalikeittoani ja syömään tuoretta lämmintä sämpylää.

Takaani kantautui taas kerran iäkkäämpien naisihmisten keskustelu. He puhuivat paiseesta, eivät tällä kertaa omastaan vaan ystävättären. He mainitsivat ainakin kaksikymmentä kertaa sanan mätä: "Sieltä tuli mätää, tuli ja tuli". Paise mainittiin kymmenisen kertaa. Sitten nainen joutui leikkaukseen paiseen vuoksi ja häneen viillettiin 80 cm haava. Mietin, että olipa taitamaton kirurgi kun paise vaati noinkin pitkän viillon.

Ei se sosekeitto niin hääviä ollutkaan.

Haiharan kesänäyttelyn teema on "Huominen".

Esillä oli mm. Risto-Pekka Blomin video Teemapuisto, jonka olin nähnyt filkkareilla, mutta täällä se toimi paremmin. Filmissä kuvataan oranssia puhallettavaa mainosukkoa Koskikeskuksen katolla. Ironisten tekstien kautta kuluttava elämänmuotomme alkaa näyttää todella oudolta. "Opit omistamaan. Et ole velkaa kenellekään. Tulet saamaan kaiken."

Riikka Latva-Sompin kristalliset käsipainot olivat sekä kauniit, että pysäyttivät miettimään itsekeskeistä elämäämme.

Minusta kaikkein kaunein teos oli Tarja Malisen yhdessä, jonka kuva olen liittänyt alkuun. Muitakin hyviä töitä oli esillä, mutta nämä nyt jäivät mieleen.

Kiva matka pöyräillä keskustasta (perille asti pyörätie), sopiva kohde ekologiseen lomamatkailuun. Niin ja näyttelyyn oli vapaa pääsy.


Opit omistamaan. Et ole velkaa kellekään. Tulet saamaan kaiken. - See more at: http://av-arkki.forssto.com/teokset/teemapuisto/#sthash.HvTbrU10.dpuf

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Fifty shades, rapsutettu

Emäntä tiskaa astioita. Tekee sille oikein hyvää. Kun vaan viitsisi pestä kunnolla, sillä edellisen päivän aterian jäänteet lautasella pilaavat makunautinnon. Astianpesukone on turha laite.

Täällä on käynyt paljon ihmisiä vesivahinkoa ihmettelemässä. Se ensimmäinen mies (jolla oli komea nenä) oli miellyttävin. Vilkaisi vain lyhyesti keittiöön ja ryhtyi rapsuttamaan minua. Istuin eteisen lipaston päällä ja kehräsin ihan armosta. Sillä oli mukavat sormet. Siistit kynnenaluset.

Seuraava huoltomies kävi kahdesti. Seurasin tilannetta sängyn alta. Ei onneksi viipynyt pitkään.

Eilen kävi nainen, joka tutki vesivahinkoa kaikkein tarkimmin ja otti kuvia tärveltyneestä lattiasta, vaikka yleensä kaikki valokuvaavat minua. "Ihanat tassut!" ne sanovat. Laadukas kamera sillä oli.

Minä en keittiöön mene. Raavin vain hyväkuntoista kuivaa materiaalia. Ei kai pehmeä puu tarjoa haastetta tällaiselle ammattilaiselle.

Lähetin eilen romaanikäsikirjoitukseni neljään kustantamoon, kolmesta oli tullut jo yön aikana myönteinen vastaus. Romaanini "Fifty shades, rapsutettu" tulee joulumarkkinoille.

Emäntä heittäytyi sohvalle. Ei siihen. Kannattaisi lähteä ulos. Minua vähän jo ramaisee, sillä vietän niin villiä yöelämää. Ei siitä enempää, ostakaa "Fifty shades, rapsutettu":

tiistai 11. elokuuta 2015

Vesivahinko vol.2

Tekninen isännöitsijä (lyhennän sen tähän TI) kävi tänään tutkimassa vesivahinkoani. Hän mittasi kosteutta lattian pinnasta ja kirjoitti lukuja muistiin. Nainen konttasi keittiön lattialla ja otti valokuvia. Hän löi keittiön lattiaan kaksipiikkisen anturin ja merkitsi lukuja ruudulliseen vihkoon. TI mittasi keittiön ja olohuoneen (suora yhteys keittiöön) pinta-aloja ja piirsi niistä kaavioita. Lopulta hän irroitti vanhan parketin paloja tiskipöydän alta ja leikkasi alta löytyvään korkkimattoon palkeenkielen ja totesi korkkimaton alla olevan tasoitemateriaalin märäksi.

Olisin pessyt keittiön lattian jos olisin arvannut naisen konttaavan pitkin lattioita. 

Periaatteessa kostean alueen pinta-ala ei ole kovin suuri, mutta sen syvyydestä ei tiedetä vielä paljonkaan. On mahdollista, että työmiehet tulevat jo tällä viikolla mullistamaan keittiöni. Lattia on purettava ja alakaapit irroitettava ainakin toiselta seinustalta. Voi olla, että teetän samalla keittiööni remontin. Tuo yllä oleva kuva näyttää lohduttomalta TI:n mylläämisen jäljiltä.

Tarkemmat tiedot astianpesukoneesta puuttuvat edelleen, sillä kone on kierrätyskeskuksessa, jonne nopealiikkeinen huoltomies sen raijasi.

Kirjoitusopettajamme on lukenut tekstejämme ja antanut kaikille kovin kannustavia kommentteja ja hyviä korjausehdotuksia. Vaikka tiedän, että hän on ihan yhtä ystävällinen  ja kannustava meille kaikille (se on ilmeisesti hänen strategiansa), niin kommentit saivat silti minut niin hyvälle tuulelle, että tein korjaukset tuosta vain. Olen vuorotteluvapaan jälkeen karttanut käsikirjoitukseni avaamista kuin epäilisin löytäväni sieltäkin myrkyllistä sädesienikasvustoa.

maanantai 10. elokuuta 2015

Vesivahinko

Viime viikolla huomasin siivotessani (kannattiko siivota?), että astianpeukoneen vasemman etukulman alla on märkää mustaa möhnää. Päättelin heti, että tämä on vesivahinko, jota olen oikestaan odotellut. Olen vesivahinkoihmisiä ja hometaloihmisiä. Mietin vedänkö puoleeni homeasumuksia vai vetävätkö homeasunnot minua puoleensa.

Soitin seuraavana päivänä huoltomiehelle, joka tuli asiaa arvioimaan. Hän katseli tilannetta pää kallellaan ja arveli, että astianpesukoneesta on saattanut vuotaa vettä lattialle. Miehen nenä näytti hieman pakurikäävältä, mutta mies oli ystävällinen. Hän seisoi pitkään eteisessä ja rapsutti Kerttua ja Kerttu kehräsi tyytyväisenä.  Mies sanoi, että seuraavana päivänä tulee toinen mies tutkailemaan asiaa tarkemmin.

Seuraavana aamuna saapuikin toinen huoltomies, jonka nenä näytti nenältä, mutta mies tuoksui tuhkakupilta. Hän vilautti taskulampun valokeilaa asianpesukoneen alla ja totesi, ettei mitään vikaa löydy ja poistui paikalta.

Tein selventäviä tutkimuksia tunkemalla keittiöveitsen lastulevykaapin alasauman väliin ja väänsin varovaisesti, jolloin kaapista irtosi pala, joka oli vetinen. Hassua, että lastulevystä voi puristaa vettä kuin sienestä.

Soitin uudestaan isännöintitoimistoon ja huoltomiehelle (joka tuoksahti tuhkakupilta, mutta jolla oli tavallinen nenä). Huoltomies saapui seuraavana päivänä, irroitti astianpesukoneen ja pyynnöstäni roskiskaapin alaosaa peittävän lastulevypalan. Lattia oli märkä. Irroittelin itse päällimmäiset laudat (minulla ei ole mitään pyökaluja), mutta  ne oli todella helppo saada pois ihan sormin. Alta löytyi mustunut, pehmeä parketti, jonka alta pilkotti (pikkuisen hakkasin vasaralla, minulla on siis vasara) pilkotti märkä korkkimatto.

Kaiken tämän jälkeen tein ilmoituksen vakuutusyhtiöön. Nettilomakkeeseen olisi pitänyt merkitä astianpesukoneen merkki ja malli. Huoltomies kuitenkin vei koneen, joka oli minusta aika yllättävää. En ollut koskaan kiinnittänyt huomiota koneen merkkiin ja sen olivatkin entiset asukkaat ostaneet. Soitin tuhkakupilta haisevalle huoltomiehelle, joka kertoi vieneensä koneen kierrätykseen ja käyvänsä katsomassa löytyykö se vielä sieltä. Mitään ei ole kuulunut.

Soitin tänään taas isännöitsijätoimistoon ja sihteeri sanoi, ettei tekninen isännöitsijä (jonka piti tulla kotikäynnille ja josta käytän jatkossa lyhennettä TI) ole paikalla. Kun kovensin ääntäni ja tiukensin äänensävyäni, sihteeri totesi "Hän taisikin juuri tulla paikalle, annan hänelle puhelimen". TI sanoi olevansa kovin kiireinen, sillä oli tullut tänään lomalta töihin. Sanoin, että minulla on aikaa torstaihin, sitä ennen on tultava paikalle. TI soitti äsken ja lupasi saapua huomenna lattiaani ihmettelemään.

Oma koti on jotenkin herkkä asia. Vesivahinko on melkein kuin joku paikka itsessä falskaisi ja taipeissa olisi mustaa homeista mönjää, joka ei lähde pesemällä. Kukaan ei valmista ihmistä tällaiseen vastoinkäymiseen, joka on tietysti sinänsä globaalisti arvioiden mitätön. Onneksi olen saanut asiantuntevaa taustatukea.

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Viimeinen pinnistys: Tampereen teatterikesä

Astun teatterin lämpiöön, halaan läheisiä ihmisiä, saan ja vastaanotan poskisuudelmia, vieraimmille vain nyökkään, ystävien kanssa keskustelen näkemistäni esityksistä (olen tavannut yhden noista rennon tyylikkäistä lämpiön tungoksessa sukkuloivista kulttureilleista pariskunnista aiemmin juhlissa ja vaihtanut heidän kanssaan muutaman sanankin ja nyt yritän säälittävästi tervehtiä heitä, mutta eivät he tunne minua). Seison siis orpona kaiken keskellä: tuolla katselee toisiaan silmiin pariskunta, miehellä tyylikäs parta, tuolla keskustelee ystävättäriensä kanssa nainen, jolla on ollut jokaisessa näytöksessä yllään oranssi pellavajakku ja tuolla  nojaa seinään mies, jolla on farkkuliivi ja harmaa poninhäntä.

Eino Salmelaisen näyttämöllä esitettiin hollantilaisten tekemä näytelmä Bebop Story. Salakuuntelin esityksen jälkeen kahta naista, jotka sanoivat "Miksi tällainen näytelmä on tänne valittu?". Minä pidin absurdista esityksestä. Neljä vähän hassusti pukeutunutta lahjakasta nuorta miestä lauloi ja soitti jazz-musiikkia, sekä kertoi pieniä irrallisen tuntuisia tarinoita. Meille opetettiin miten syntyy Bebop-rytmi, yksi näyttelijä soitti kahta trumpettia samanaikaisesti ja yksi rakasteli pystybassoa. Viimeksi mainittu episodi sai minut nauramaan vapautuneesti. Näyttämölle kannettiin täytetty saksanpaimenkoira. Turha minun on yrittää selittää. Ehkä kyse oli lopulta rakkaudesta musiikkiin.

Vasta jälkeenpäin luin näytelmän kertovan legendaarisen jazz-trumpetisti Chet Bakerin elämästä (1929-1988). Mies oli lahjakas ja kaunis, mutta toisaalta huumeriippuvainen. Ohjelmalehtisessä mainitaan, että näytelmän konsepti ja musiikki ovat Lars Dobermanin (kollektiivi), ohjaaja on Jeek ten Velden ja näyttelijät Reinout Scholten van Aschat, Matthijss van de Sande Bakhuyzen, Mattiass van de Vijver ja Jip van den Dool.

Olisi hauska esittäytyä "Olen Matthijss van de Sande Bakhuyzen".

Neljä miestä huseerasi käytännössä koko ajan näyttämöllä, jonka lavasteina toimi maalattu lautahäkkyrä, lisäksi oli tietysti soittimia, joita nuo multitalentit miehet soittivat. Suomen- ja englanninkielinen teksti roikkui melkein näyttämön katossa, joten on hankala seurata tekstiä ja näyttämön tapahtumia samaan aikaan.

Ymmärryspisteet ***
Muut pisteet ****

Kuva Ben van Duin

Päivällä näin ohjelmateltassa suloisen barokkiyhtyeen nimeltään Cornucopia (Pekka Silen nokkahuilu, Louna Hosia viola da gamba, Solmud Nystabakk teorbi, Marianna Henriksson cembalo), esityksessä "Minä olin yö". Teorbi on suurikokoinen kielisoitin kuvassa oikealla, vaikka kyllähän te sen tiesitte.

On se kummallista, että joku voi hankkia elantonsa soittamalla nokkahuilua. Arvostukseni kyseistä sotinta kohtaan laski ihan turhaan kun soitimme sitä koulussa. Oma soittimeni oli mustaa muovia. Pekka Silen osasi soittaa nokkahuilua paremmin kuin minä.

Janne Marja-Aho lauloi ja mainiosti lauloikin. Mies oli pukeutunut mustiin shortseihin ja mustiin maiharikenkiin, valkoiseen paitaan ja mustiin liiveihin. Yleensä miehet näyttävät shortseissa typeriltä, mutta Janne Marja-Aho näytti niissä erittäin miehekkäältä. Katselin hänen jalkojaan hypnotisoituna. Oli varsin kuuma. Pohdin miten käy kun mies riisuu mustat kenkänsä, sukat saattoivat nimittäin olla melko hikiset. Jos joku mies kirjoittaisi katselleensa naislaulajan jalkoja koko konsertin ajan, sitä pidettäisiin törkeän seksistisenä. Sanottakoon, että katselun lisäksi Janne Marja-Ahon laulutulkintoja kuunteli todella mielikseen.

Nyt olen viikon ajan seurannut Tampereen teatterikesän esityksiä:

Belfast boy
Vanja-eno
Jotain toista
WOE
Vallankumous
Bebop Story

+  kaksi esitystä teltassa

Kannattiko? Ehdottomasti. Kun olen jo muutaman vuoden käynyt melko aktiivisesti teatterissa, voin sanoa, että videot ovat nyt out, muutama vuosi sitten niitä näkyi melkein jokaisessa näytelmässä (WOEssa tosin käytettiin nettiä, mutta se onkin uutta). Tosielämän kertomukset ovat muotia (Belfast boy, Jotain toista, Vallankumous ja Bebop story ja ehkä myös WOE). On vaikea laittaa näkemiäni näytelmiä mihinkään tärkeysjärjestykseen, mutta voimakkaimmin vaikuttivat kolme listassa ylimmäisenä olevaa esitystä.




lauantai 8. elokuuta 2015

Vallankumous

Teatterissa kävellään omalle paikalle sivuttain, selkä näyttämöön päin, samalla sanotaan "Anteeksi, anteeksi", vedetään vatsaa sisään ja puristetaan käsilaukkua kainalossa. Poistuessa portaikko ruuhkaantuu, bussiin ryntäävät ja muuten vain malttamattomat ponnahtavat pystyyn jo kesken ablodien ja poistuvat puolijuoksua kuin rintamakarkurit. Väliajalla jonotetaan viinilasillista (kuka nyt muistaa tilata väliaikatarjoilun) ja seistään vessajonossa. Näytöksen loputtua jonotetaan ulkovaatteita. Naiset, joilla on kohtelias tai nössö aviomies istuskelevat ja odottavat sillä aikaa kun puoliso hakee takin.

Nyt Työviksen narikka seisoi tyhjillään, sillä onhan kesä. Tampereen teatterikesä. Eilen näin viidennen varsinaisen teatteriesityksen Juha Siltasen kirjoittaman ja KOM-teatterin esittämän näytelmän Vallankomous.

Näytelmä perustuu tositapahtumiin vuodelta 1917, jolloin Johan Boldtin (Pekka Valkeejärvi) johtama kristillis-kommunistinen väki valtaa Nikolain kirkon. Tilaisuudessa puhuu myös neiti Josefiina huttunen (Pirkko Hämäläinen). Muita henkilöitä ovat Huttusen mielenterveyttä arvioiva professori Christian Sibelius (Juho Molonoff), joka reppana jää aina säveltäjäveljensä varjoon, Carl Voss-Schrader (Niko Saarela) poliisipäällikkö, Liila Kotiranta (Vilma Melasniemi) muotiliikkeen myymälähoitaja ja neiti Huttusen ystävätär, rouva Perander (muotiliikkeen entinen myymälänhoitaja), jonka Huttunen alussa erottaa epäiltyään naista pellavien kähveltämisestä.  Sitten on vielä niin surkean huonoa savon murretta lässyttävä työmies Pieksämäeltä, Aarne Kanerva (Johannes Holopainen), jonka puhetta oli alkuperäisenä savolaisena kiusallista kuunnella. Mies saa kuitenkin kaiken anteeksi tanssittuaan ihanasti ja koomisesti punalipun kanssa.

Ennen väliaikaa pohjustettiin näytelmän henkilöitä ja välillä vähän haukotutti. Väliajan jälkeen näytelmä muuttui liiankin karnevalistiseksi, yleisöä laulatettiin (toinen puoli veisasi Suvivirttä ja toinen pauhasi Kansainvälistä), näyttämö täyttyi kertakäyttöastioilla, ihmiset ampuivat toisiaan summanmutikassa, kaatuivat maahan kuolleina, nousivat ylös ja taas ampuivat. Näytelmässä meni nykyaika ja mennyt ihanasti sekaisin, laulettiin Orpopoja valssi ja Die Roboter, otettiin selfie. Välillä tuntui, että laulettiin liikaakin, vaikka voiko laulaa liikaa?

Näytelmässä oli ihan oikea bändi (joka on aina kivaa) ja paljon musiikkia. Lavastus oli niukka, tyhjää tilaa, puhelinkoppi (?), mallinukke, punaiset portaat, jotka soivat hauskasti kun näyttelijät niissä kävelivät.

Pirkko Hämäläinen oli hyvä Huttusena ja Valkeejärvi Boldtina ja he tuntuivat oikeilta ihmisiltä. Kaiken kaikkiaan tämä näytelmä oli Pirkko Hämäläisen, hän istui näyttämöllä jo siinä vaiheessa kun etsimme paikkojamme katsomosta. Ai niin näytelmän ohjasi Lauri Maijala.

Tänään on viimeinen esitys, jonka katson (tai viimeiset, sillä niitä on kaksi). Teatteri vie hyvin ajatukset homeisesta keittiön lattiasta.

Ymmärryspisteet **** (olisinko ymmärtänyt neljän tähden edestä, jos en olisi lukenut käsiohjelmaa?)
Muut pisteet ****

Kuva Noora Geagea

torstai 6. elokuuta 2015

WOE tätä teatteriväsymystä

Kärsin lievistä teatterin yliannosteluoireista, joita ovat vapina, istualleen nukahtelu ja tarve juoda piccolo-kuohuviinipulloja aina klo 20 ja 21 välillä.

Tänään katsoin Teatterimontussa hollantilaisten nuorten valmistaman näytelmän WOE. Ensin kolme nuorta käski meidän kuvitella, millaista on olla 6- tai 7-vuotias. Miten matalalta silloin maailmaa katsoimme, miten ruoho tuoksui nenään ja kuulimme vielä ihan korkeatkin äänet. Siinä vaiheessa vielä odotin, että jotain ravisuttavaa tapahtuu. Mutta näytelmässä vain vihjailtiin kaikenlaiseen epämiellyttävään: väkivaltaan, laiminlyöntiin ja hyväksikäyttöön.

Lopussa nuorten oli oikeastaan ilmoitettava, että nyt tämä loppui, muuten kukaan ei olisi tajunnut taputtaa ja lähteä kotiin laittamaan ruokaa.

Näytelmässä käytettiin nettiä, joka sekin vei jutun intensiteettiä alaspäin. Ihan kuin istut jonkun kanssa kahvilla ja se joku ottaa puhelimen esille ja menee facebookiin. Tässä käytiin mm. Google-earthissa.

Nuorille annan plussaa ja raikkaalle idealle. Teksti oli sitäpaitsi erittäin selkeä ja ymmärrrettävä.

Ymmärryspisteet *****
Muut *** ja plus tulee nuorille.

Kuva yllä Christopher Hewitt

Kävin ihan pikkuisen taiteiden yössä, vaikka mikä yö se on kun kaikki loppuu käytännössä kymmeneltä.

Poljin Sara Hildenille ja söin Cafe Saran terassilla Currywurstia. Hyvää.

Museossa on edelleen esillä kuvanveistäjä Erwin Wurmin näyttely, jonka olin jo nähnyt. Tällä kertaa Juha Hurme veti kirjallisen näyttelykierroksen. Ensimmäisessä huoneessa hän puhui taiteesta yleensä: on parempi tuijottaa tyhjää seinää kuin katsoa paskaa. Taiteen pitää hakata ennakkoluulot sairaalakuntoon! Seuraavassa huoneessa hän puhui jotain valokuvaamispakkomielteestä (laitoin heti kännykän piiloon). Siinä huoneessa, jossa patsaat ovat vetäneet villapaidanhihat jalkoihinsa, hän siteerasi Kafkaa. Litistyneiden autojen vieressä Hurme luki Jari Sarasvuon kirjaa "Sisäinen sankari" (siteeraus oli silkkaa v-tuilua). Makkaroiden kohdalla hän heittäytyi laiskottelevan makkaran viereen ja luki Oblomovia, tuulettavan lenkin kohdalla Immosta. Maapallon nielaissut mies inspiroi puhumaan luonnosta ja ihmisten tuhosta (luonto löytää uuden tasapainon). Lopussa Juha Hurme lauloi laulun litistyneen sängyn vieressä. En ikävä kyllä tehnyt muistiinpanoja, joten en muista kirjailijan ja teatterimiehen loistavaa opastusta kokonaisuudessaan.

Käväisin Metso-kirjastolla, mutta en jaksanut kuunnella runoilijoita, sillä siellä lausuivat runojaan taas ne samat tyypit. Kaikella kunnioituksella.

Ostin lopuksi Laukontorilta letun naistenpankkitoiminnan hyväksi. Se maistui hyvältä omatunnolta ja mansikkahillolta.

Elän teatterikäyntien välissä mielenkiintoista vesivahinkoepisodia, josta kirjoitan kunhan teatterikesästä selviän.

Uotinen on Uotinen

"Minä rakastin ja tanssin Pariisissa" sanoi Jorma Uotinen Tampereen teatterikesän ohjelmateltassa ja me olimme kovin otettuja. Kotona mietin, mitä tein Pariisissa: katsoin nähtävyyksiä, kävelin jalat rakoille ja söin turistimenuita. Mutta minä en olekaan Uotinen.

Suomeen tarvitaan yksi Uotinen, dramaattinen ketterä mies, joka tekee mitä haluaa. En ole ollenkaan varma onko mies kovin hyvä laulaja, mutta hän tarjoaa meille perinteisiä tulkintoja vanhoista chansoneista, menee kevyesti kyykkyyn lavan reunalle ja kulkee niin ranskalaisen näköisenä keski-ikäisen muovimukeista punaviiniä kittaavan yleisön joukossa.

Bändi oli hyvä. Musiikki oli hyvää. Ja Uotinen oli Uotinen. Saimme mitä tulimme hakemaan.

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Jotain toista

Tampereen teatterin salin täyttäminen on vaativaa. Ihmiset poukoilevat puolelta toiselle ja yrittävät lukea tuoleihin ommeltuja numeroita, joita ei tahdo erottaa, sillä ne on kirjailtu samalla värillä kuin tuolikangas. Teatteritaiteen harrastajat ovat tunnetusti kypsässä iässä olevaa porukkaa, joille paikat pitäisi merkitä vähintään kaksikymmensenttisillä paksuilla mustilla numeroilla. Jaloille on vähän tilaa, vaikkei satu olemaan kovin pitkäkoipinen. On pakko pomppia pystyyn päästääkseen keskemmällä istuvat ohi. Samaa hyppimistä teki muuten Tarja Halonen, joka istui rahvaan keskuudessa.

Onhan se kiusallista ja koomistakin, kun kaksi naisnäyttelijää nojailee seinään ja kuvaa sanallisesti homoseksuaalista rakastelua, onneksi sentään englanniksi. Siitä käynnistyy Q-teatterin rohkea ja hauska näytelmä.

Tämä on näytelmässä tehdään näytelmää juttu. Mukana ovat ohjaaja/kirjoittaja Milja Sarkolan lisäksi Iida Kuningas, Lotta Kaihua, Tommi Korpela, Elena Sleeve, Sanna-Kaisa Palo ja Emmi Parviainen.

Näytelmässä on kyse kirjoittajan elämästä sekä halusta sekä sen hetkittäisestä katoamisesta. Näytelmäkirjailija leikkii kolmetoistavuotiaana serkkunsa ja veljensä kanssa pornokuvausta. Miesnäyttelijä, jonka kanssa nainen menee sänkyyn parikymppisenä sanoo "Nyt olen nainut johtajan tyttären kanssa". Kun ohjaaja kertoo isälleen homoseksuaalisuudestaan mies sanoo "Tunnen paljon homoseksuaaleja, monet hyvät ystäväni ovat homoseksuaaleja".

Tommi Korpela on mahtava teatterinjohtajana, jolle näytelmäkirjailija (Milja Sarkola?) tarjoaa näytelmäänsä. Heteromiesohjaajat valitsevat näyttelijöitä, joita haluaisivat panna (näin tässä väitettiin). Kaksi näyttelijää käy pyörimässä miehen edessä pienissä vaatetuksissaan ja punaisissa korkokengissään. Lesbo teatteriohjaaja joutuu samoihin kiusauksiin ja toisaalta miettii halutaanko hänen ystävyyttään vain jotta saataisiin töitä.

Nauratti, toisaalta näytelmässä oli herkät hetkensä. Onhan se tavallaan hienoa, että joku käyttää rohkeasti elämäänsä luodakseen taidetta. Hyväksikäyttää itseään ja yllättyy siitä, että läheiset saattavat jopa loukkaantua vaikka naisen taidetta arvostavatkin.

Ymmärryspisteet johtuen selkeästi artikuloidusta suomen kielestä: *****
Muut pisteet **** miinus

Kuvan on ottanut Pate Pesonius

Morbror Vanja

Eilisen Vanja-enon ohjaaja Yana Ross on sanonut, että Vanja-eno on Sonjan näytelmä ja siksi sen nimi on Vanja-eno. Sonjan takertuva rakkaus Astroviin ärsyttää minua. Tsehovin näytelmissä kukaan ei tietenkään saa vastarakkautta.

Uppsalan kaupunginteatterin Morbror Vanja muistuttaa taas, miten ajaton ja ajankohtainen näytelmä Vanja-eno on.

Alussa on kuuma laiska päivä, aurinko paistaa armottomasti, hyönteiset pitävät sietämätöntä meteliä. Kaikki ovat humalassa. Näyttelijät valuvat soittimiensa luo ja alkavat tykittää Doorsia.

Vanja-eno on siirretty nykyruotsalaiseen hotellirähjään, mutta ruotsalaiset löytävät sisäisen slaavinsa. En mahda mitään, että vertasin esitystä Kansallisteatterin erinomaiseen tulkintaan. Ross on lisännyt näytelmään henkilön, Norjassa öljynporauslautalla työskennelleen miehen. Tämä ja toinen mies esiintyvät lähes koko näytelmän ajan kalsareissa ja ovat pari. Ehkä kaikella on joku tarkoitus. Piirilääkäri Astrov sopii hyvin nykypäivään: lääkäri, joka inhoaa ihmisiä, mutta rakastaa metsiä.

Astrov olisi voinut ottaakin Sonjan, mutta hänenkin päänsä sekoittaa Jelena, joka on Uppsalan kaupunginteatterin esityksessa raskaana! Nainen ei tee mitään, hivelee vain aistillisesti vatsaansa ja sekoittaa Astrovin ja Vanjan päät. Professori ei ole ruotsalaisessa esityksessä ollenkaan sellainen itsekäs despootti kuin Kansallisteatterin versiossa.

Näytelmän Sonja laulaa aivan ihanasti, niin tekevät muutkin. Moderni musiikki sopii hyvin tähän yli satavuotiaaseen näytelmään. On pakko sanoa, että ruotsalaiset näyttelijät ovat lahjakkaita näyttelemään, laulamaan ja soittamaan. Tsehov piti Vanja-enoa komediana ja sitä se tässä ruotsalaisessa mainiossa esityksessä onkin (varsinkin toisella puoliajalla).

Näytelmän lavastus on todella hieno (niin oli Kansallisteatterinkin). Jonkinlaisesta pleksistä tehdyt seinät päästävät katsojan tirkistelemään näyttelijöitä, silloin kun he eivät ole lavan etuosassa. Valaistus kuvaa hienosti saamattomuuden, tylsyyden ja kaipuun tunnetilaa.

Minua ärsytti välillä se, että näyttelijät olivat niin "juovuksissa", että kaatuilivat. Siirtyminen näyttämön laidasta toiseen vaati pari askelta eteenpäin ja taas yhden taaksepäin, pari kaatumista, kolme askelta eteenpäin ja kaksi taaksepäin jne. Suomalainen on nähnyt humalaa ja sen kuvausta riittävästi, eikä se jaksa enää huvittaa.

Näytelmässä puhuttiin ruotsia ja minä ymmärsin! Se olikin tarpeen, sillä tekstitys oli todella viitteellinen ja välillä täysin epäsynkroniassa näytelmän kanssa. Sen verran oli vedetty Suomeen päin, että mainittiin Urho Kekkonen ja Tove Jansson.

Nainen vieressäni kirjoitti kynä savuten lehtiöönsä, mutta mitä??

Ymmärryspisteet ****
Muut pisteet **** ja puoli

Kuvan on ottanut Micke Sandström

maanantai 3. elokuuta 2015

Belfast boy

Päätin kirjoittaa heti ensimmäisestä Tampereen teatterikesässä näkemästäni esityksestä (kävin kylläkin ensin Lidlissä ostamassa leipää ja banaaneja, sillä pelkällä teatterilla ei elä).  Kun Hesari ja Aamulehti julkaisevat oman arvionsa, en enää kehtaa raapustaa harrastelijamaista ja täysin subjektiivista kritiikkiäni.

Belfast boy on karu näytelmä: mies, tuoli ja tyhjä näyttämö. Martin ei saa nukuttua. Hän haluaisi vaivaan kemiallista apua, mutta hänet passitetaan psykiatrille. Edessä on kuusi tunnin sessiota, joista ensimmäisen näemme ja kuulemme. Tulee mieleen erinomainen Terapiassa-sarja, mutta siinä psykiatrilla on merkittävä rooli. Tässä psykiatri on näkymätön ja kuulumaton ja puuttuu lopulta kovin vähän tämän hillittömän terapiaistunnon kulkuun.

Martin alkaa kertoa elämästään, aluksi kevyemmin ja lopulta kaiken eteemme viskaten (näytelmän alussa mietin, että valuuko vanhasta astianpesukoneestani vettä keittiön kaapin alle, sitten unohdin koko asian, valukoot vaan).

Näyttämöllä istuu hoikka hipsterin näköinen mies t-paitaan ja vaaleisiin puuvillahousuihin  pukeutuneena. Hän puhuu välillä vahvalla aksentilla.  Lapsena Pohjois-Irlannissa poika totttuu pamauksiin ja sireenien ulvontaan. Veli tekee kaikenlaista hämäräkeikkaa, joissa Martin avustaa. Puhkeava seksuaalisuus, johon liittyy hyväksikäyttöä. Äidin sairaus. Näyttelijä esittää mainiosti äitiä, jonka vieressä seisoo happisäiliö, mutta joka imee tupakkaa ja köhii. Isä, johon välit ovat etäisemmät, mutta josta löytyy lämpöä ja hyväksyntääkin.

Tanssiura, jonka päätepisteenä on tanssiminen homodiskossa. Erilaiset kemialliset tuotteet, yleiset vessat ja maksulliset kontaktit kunnon perheenisiin. Rakkaussuhde, joka sisältää väkivaltaa ja alistamista.

Juuri kun katsoja miettii, pitäisikö kaivaa laukusta paperinenäliina, niin pitääkin hymyillä.

Ohjelmalehtisen mukaan monologin esitti Declan Perring, joka osaa näytellä hillittömän fyysisesti, mutta taitaa myös tauot ja herkät hetket. Ei tarvinnut hävetä miehen puolesta. Erinomaisen käsikirjoituksen oli tehnyt Kat Woods tositarinan pohjalta. Nainen oli myös ohjannut intensiivisen esityksen.

Jotain jäi varmaan tekstistä ymmärtämättä, mutta uskon, että keskeisimmät asiat tajusin. Esityksen kesto oli vain tunti, joka oli monologille sopiva ja looginen, sillä olihan kyse psykiatrin vastaanotosta. Vastaanoton kesto taitaa olla yleensä 45 minuuttia, mutta ei olla niuhoja.

Ymmärrystähdet ****
Muu tähditys **** Nostin kuitenkin neljään tähteen. Voi olla, että joudun sitten antamaan jollekin viisi ja puoli.

Yllä olevan kuvan on ottanut Kat Woods

Vaarallinen viikonloppu

Puhelin herätti minut terhakalla kilauksella seitsemältä: ruudussa luki loma.

Keräsin Veturin tarjouksista matkan Tampereelta Saloon, jonne matkustin poikani kanssa lauantaina. Tytär tuli Helsingistä Onnibussilla, jonka pysäkki sijaitsee ABC-aseman kyljessä useamman kilometrin päässä kaupungin keskustasta.

Matkalla Tampereelta Turkuun juna teki äkkijarrutuksen ja parin sekunnin kuluttua sen ohitti vastakkaiseen suuntaan kulkeva juna. Junamme alkoi peruuttaa. Reipas naispuoleinen konduktööri ihmetteli asiaa ääneen. "Mitä se kuljettaja nyt tekee, väärä suunta". Joku matkustaja totesi klassiseen tapaan "Kuka nyt Turkuun haluaisi". Konduktööri kurkki ikkunasta "Se ajoi valon ohi". Jotenkin tuli sellainen olo, että jospa veturinkuljettaja olisi ajanut pidemmälle, niin olisimmeko nyt liiskana?

Vietimme isäni 85-vuotis syntymäpäiviä mökillä, jonne matkustimme Salon rautatieasemalta hänen kyydissään. Vaikka kuinka yritin sanoa, ettei meillä ole kiire, hän ohitteli mielelestään liian hitaasti matelevia kulkuneuvoja.

Mökkiseudulla asustaa susiperhe (siitä oli ollut sanomalehdessä). Vaarallista. Naapurin koira oli purrut äitiä. Terassilla pällisteli vaarallisen näköinen koppakuoriainen, jonka tuntosarvien liikettä katselimme, kunnes siskon lapinkoira tallasi otuksen päälle ja tuntosarvet lakkasivat liikkumasta. Lapseni näkivät sammakon. Kun kävin uimassa, minua tuijotti laiturin alta rantakäärme, joka sekin oli uintireissulla. Nousin laiturin metalliportaat varsin vauhdikkaasti.

Keräsin mökin pihasta pari litraa kanttarelleja. Poimin mustikoita, kunnes erilaiset hyönteiset ryhtyivät tunkemaan liian likelle.

Tämä blogi muuttuu viikon ajaksi teatteriblogiksi. Tänään käynnistyy Tampereen teatterikesä!

lauantai 1. elokuuta 2015

Rauha, ystävyys, solidaarisuus

Havahduin yöllä kovaan paukkeeseen ja mietin "Missä onkaan lähin pommisuoja?". Meteli tuli ehkä kuitenkin Nightwishin keikalta. Jotenkin harmittaa, ettei tullut lähdettyä sinne. Olisi ollut mielenkiintoista kokea spektaakkeli, josta kuulin vain sotaisan mölyn.

Työpaikallani toimii vapaa-ajan jaosto, jonka kautta voi ostaa lippuja joihinkin konsertteihin ja teatteriesityksiin hieman halvemmalla. Hankin syksyksi kolmet teatteriliput: Skavabölen pojat, Pikavoitto ja Kohtalon tango. Rohmusin liput filharmonian ja Irina Björklundin konsertteihin. Kulttuuri edistää työssä jaksamista ja henkistä kehitystä. En ole mitenkään erityisen hyvä esimerkki kulttuurin kohottavasta vaikutuksesta.

Maailmantilanne huolestuttaa minua. Nuorena kaikki oli selkeää. Neuvostoliitto ei halunnut sotaa, mutta pitihän sillä olla ydinaseet ja muut vempeleet puolustusta varten. Lähinnä pelkäsin, että Yhdysvaltojen presidentti painaa vahingossa ydinohjukset laukaisevaa nappulaa.  Kuvittelin, miten Valkoisessa talossa on erilaisia valonappuloita sekä punainen nappi, jolla räjäytetään puoli maailmaa olemattomiin.

"Me Neuvostoliittoa autamme
kun maailmanrauhaa rakentaa se
aina varmimman rauhanomaisen tien valiten.

Miten kansanmurhat voi lopettaa?
Miten jenkkiarmeijan horjumaan saa?
Miten Vietnam saavuttaa vapauden,
todellisen?

Rauha, ystävyys solidaarisuus..."