sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Lentävät hiukset

Olen lukenut viikonloppuna Marjo Niemen kirjan "Miten niin valo". Löysin kirjasta yhtymäkohtia omaan elämääni ja kosketuksen omiin erään elämänvaiheen aikaisiin tuntemuksiin. Hieno kirja. Näen sen elokuvana. Kirjailija on aiemmin tehnyt näytelmiä ja sen huomaa kirjasta.

Yksi kirjan kolmesta naisesta, keski-ikäinen naislääkäri katsoo aamulla krapulaista naamaansa hotellin vessan peilistä ja näkee kuinka eri suuntiin sojottava tukka lähtee lentoon hotellihuoneen seinän läpi ja sen näkee viereisessä huoneessa asuva bonuspisteitä laskeskeleva maatalon isäntä ja päättelee, että kyseessä täytyy olla lintu.

lauantai 22. marraskuuta 2008

Aamu Tampereella

Kaunokirjalliset teokset kertovat aina ihmiselämän käännekohdista, suurista kriiseistä, jotka muuttavat ihmisen. Suurin osa elämää on kuitenkin tasaista, vailla suuria oivalluksia ja tapahtumia. Luin lapsena pitämääni päiväkirjaa, joka alkoi joka aamu samoin: heräsin, puin päälleni ja söin aamiaista. Nyt voisin aloittaa: heräsin, kävin suihkussa, laitoin hiuksiini muotoilutuotetta, laitoin deodoranttia, kosteusvoidetta, ihon punoitusta peittävää voidetta, meikkivoidetta, puuteria, poskipunaa, luomiväriä, rajauskynää, ripsiväriä ja huulikiiltoa. Suunnittelin laittavani päälle hameen, mutta puin päälleni vanhat farkut. Napsautin kahvinkeittimen päälle, föönasin hiukset, laitoin muotovahaa ja hiuslakkaa. Tein itselleni voileivän. Otin keittimestä kupin kahvia. Luin Aamulehdestä saako Hämeenkatua ajaa pyörällä vai ei, juttu on aina sama, vastaus vaihtelee ajankohdan mukaan ihan kuten kauppojen sunnuntaiaukioloajat, mielipiteet asiasta menevät myös yhtä voimakkaasti ristiin. Jalkakäytäville maalataan pyöräteitä osoittavia valkoisia viivoja ja sitten niitä taas hinkataan pois. Juon siis kahvikuppini ja perehdyn siihen saako kulloisenakin aamuna pyöräillä ja missä. Laitan ulkovaatteet päälle, astun ulos asunnostani ja koska siellä on hopeoitu porokynttiläjalka, jota roistot havittelevat, laitan oven turvalukkoon.

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Talvipuuhia 10 v. sitten

Aamulla piha on paksun lumikerroksen peitossa. Kahlaan lumessa autolle. Raaputan tuulilasiin pienen aukon nähdäkseni ajaa töihin. Lähden ajamaan. Kuuluu outoa kolinaa. Auton perässä roikkuu jotakin. Lämmittimen johto.

Illalla lapioin pihaan kapeat käytävät. Haen liiteristä polttopuuta. Paleltaa. Ladon hakkaamani halot uuniin ja muutaman yrityksen jälkeen saan ne palamaan. Puut ovat vähän kosteita. Laitan lapsille ruokaa.

Illalla hanasta ei tule vettä. Latelen kaikki tuntemani kirosanat vaikka kukaan ei kuule. Tuttu putkimies tulee pelastamaan. Jätän hanan vuotamaan ja virittelen erilaisia lisälämmittimiä.

tiistai 18. marraskuuta 2008

Ilta Tampereella

Heittäydyn petiin, ihana löhöillä omassa sägyssä ja lukea romaania. Kirja unohtui olohuoneen sohvalle, nousen ylös ja haen sen. Silmälasit unohtuivat keittiöön, kipaisen hakemassa. Asun maailman vaarallisimmassa kolkassa Tampereella, roistot himoitsevat hopeoitua porokynttilänjalkaani. Menen eteiseen ja laitan oven takalukkoon. Unohdin ottaa kalkki-D-vitamiinitabletit, oikein tunnen kuinka luuni haurastuvat. Menen keittiöön, otan kaapista lasin, valutan siihen vettä ja nielaisen kaksi suurta tablettia. Käyn pitkälleni ja avaan kirjan. Pitäisikö kuitenkin vielä käydä vessassa, ettei tarvitse keskellä yötä nousta. Käyn vessassa. Naistenlehdessä sanottiin, että jalkapohjia pitää rasvata, kantapäät alkavat yhtäkkiä tuntua rutikuivilta. Haen juuri ostamani jalkavoiteen ja levitän sitä huolellisesti paksun kerroksen jalkoihini. En jaksa odottaa rasvan imeytymistä vaan menen peiton alle. Tunnen kuinka rasvainen voide leviää inhottavasti lakanoihin. Käytän kännykkää herätyskellona, en muistanut ottaa sitä sängyn viereen, noudan sen olohuoneen pöydältä ja laitan herätyksen. Nyt kun olen pystyssä voin samalla tyhjentää astianpesukoneen...

lauantai 15. marraskuuta 2008

Korjaus

Närkästynyt tamperelainen kertoi, ettei kohollansa ole Tampereen kieltä. Onneksi.

Ajatusten negatiivinen aamiainen

Siskoni suositteli minulle Positiivarien "ajatusten positiivinen aamiainen" tilaamista. Nyt se tipahtaa työsähköpostiini päivittäin. Kaikessa harmaudessa se lähinnä ärsyttää ja huvittaa. Olen todennäköisesti ihminen, joka aidosti tarvitsee tuollaisen positiivisen ajatuksen päivittäin. Elämä on kuitenkin karua ja harmaata ja ihmiset usein ikäviä. Huumorilla päivä kerrallaan on mentävä. Taidan perustaa nettiin negatiivarit, josta saa tilattua "ajatusten negatiivisen lounaan". Tuollainen negatiivinen ajatus istuisi tuohon kiireiseen hetkeen oivallisesti.

Tampere on vaikuttanut kieleeni negatiivisesti. Meinasin äsken kirjoittaa kerrallaan sijaan kerrallansa, täällä ei ole laboratorioarvo koholla vaan kohollansa. Kirpputorilla myydään lasten pyäräilykypäriä 1 e kappale, muualla ajetaan pyörällä täällä ei nyt saa talviaikaan ajaa Hämeenkatua pyärällä.

Tänään tulee onneksi fiksuja itä-suomalaisia naisia kylään.

torstai 13. marraskuuta 2008

Tyhmä nainen

Minua ei ole kasvatettu tyyliin, kylläpä olet hyvä. Olen pyrkinyt osoittamaan kelvollisuuteni monin tavoin. Nyt viimeksi väittelin tohtoriksi. En vieläkään tunne itseäni viisaaksi vaan koen, että on tapahtunut virhe ja pian minulle ilmoitetaan, että koko homma on peruttu. Huomaavat yliopistolla, että sehän on yksinkertaisesti tyhmä. Sitäpaitsi, viime aikoina ovat tiedotusvälineet jankuttaneet, että tohtoreita on liikaa, meitä on joka kylässä ja olemme kaiken lisäksi aivan liian vanhoja. Kohta tohtorin hattuja myydään Prismassa ylioppilaslakkien vieressä. Hain kirjoittajakoulutukseen ja sain tietysti hylkäävän päätöksen. Monistetussa lapussa kehoitettiin jatkamaan hyvää harrastusta. Taas tuli todistettua, ettei minusta ole mihinkään. Sitten minut pyydettiin kolumnistiksi erääseen lehteen, ensin olin iloinen ja hehkuttelin onnekkuuttani, kunnes tajusin, että pyytäjät eivät varmaan oikein oivaltaneet kuinka lahjattomasta henkilöstä on kyse. Kun yhteen lääketieteen alan lehteen pyydettiin minulta pääkirjoitusta ajattelin, että eipä hääppöistä tarvita moiseen hommaan, ovatko toisetkin kirjoittajat yhtä tyhmiä. Jos joku pitää minusta arvelen, että hänen arvostelukyvyssään on jotain vikaa. Vaikka kuinka yritän olla hyvä naisena tyhjä pakastimeni ja pesemättömät kattoni suorastaan huutavat huonouttani. Eron jälkeen kävin sellaisen erokurssin. Siellä piti jokaisen kirjoittaa toisistaan jotain positiivista, homma ei ollut ihan helppo. Positiiviset asiat luettiin ääneen ja monella tuli tippa silmään. Säilytin pitkään nuo laput. Eräs mies kirjoitti minusta: olet niin vahva, mutta kuitenkin niin naisellinen. Otin lapun usein esille ja luin sitä. Emmehän oikeasti edes tunteneet toisiamme, silti se tuntui hienolta ja lohdutti minua.

Väärä kampaaja

Tilasin kampaaja-ajan netin kautta. Tavallisesti varaan jo seuraavan ajan kampaajalta lähtiessäni. Menin tänään pahaa aavistamatta varaamalleni ajalle. Olin möhlinyt nettivarauksen kanssa. Nuori mies, joka on minua hoitanut pesi toisen naisen hiuksia. Olin mustasukkainen: sillä sialla on muita naisia. Yllätin hänet itse teosta. Nainen oli sitäpaitsi työkaverini. Tällaista peliä ovat pitäneet selkäni takana. Aloin voivotella epäonneani. Nainen, joka joutui leikkaamaan hiukseni näytti säälittävältä. Vakuuttelin, että kyllä hän on varmaan ihan taitava alansa edustaja. Nyt minulla on väärin leikattu tukka. Haluan seuraavalla kerralla omalle nuorelle miehelleni. En kehdannut tehdä varausta lähtiessäni, koska se olisi ollut noloa toisen kampaajan kannalta. Kyllä elämä on monimutkaista.

maanantai 10. marraskuuta 2008

selvennys

Siinä jutussa, jossa sanottiin, että naiset eivät ota vähemmän ansaitsevaa miestä vaan ovat mielummin ilman ei ilmeisesti ollut kyse väitöskirjasta vaan korkeintaan gradusta tai väitteestä jollain miespäivillä...

sunnuntai 9. marraskuuta 2008

Akateemiset naiset ja peräkammarin pojat

Yksi neropatti mies on väitellyt miesraukkojen kaltoinkohtelusta avioliittomarkkinoilla. Me koulutetut naiset emme ota vähemmän ansaitsevia miehiä elätettäväksemme ja nuo miehet jäävät vallan vaille naisseuraa. Voihan se olla, ettei maaseudun peräkammarin pojan tai syrjäytyneen alkoholisoituneen miehen ja koulutetun naisen välillä ole paljon yhteistä. Toisaalta joku nainen saattaa ottaa tuollaisen miehen vastuksekseen. Varmasti fiksu älykäs mies kelpaa akateemiselle naiselle vaikka saisikin vähemmän palkkaa. Mikä sitten kelpaa tuolle fiksulle miehelle, miesten valintakriteerit ovat nuoruus ja kauneus. Mies voi nostaa haluttavuuttaan nostamalla asemaansa yhteiskunnallisesti naisen tulee olla vain nuori ja nätti. No ehkä asiat eivät ole noin yksinkertaisia.

Miehet eivät usein kestä yksinoloa. Miehet ovat usein "yksinäisiä" myös avioliitoissaan ja siihen tarvitaan rakastajatar. Naisten kesken on keskusteltu siitä, että jos fiksun miehen haluaa saada on osuttava siihen kahteen tuntiin kun edellinen nainen on lähtenyt. Tavallisimmin silloinkin on myöhäistä sillä vaihto tapahtuu vauhdissa ja miehen tavarat kärrätään jo suoraan uuden tyttösen asuntoon.

Olen jo hankkinut kaksi lasta ja kokenut avioliiton, joka ei ehkä ollut parhaimmasta päästä, mutta en kadu. Torsti Lehtinen on sanounut, että "Ihminen tekee virheitä, virheet tekevät ihmisen". Minusta se on lohduttavasti sanottu. Virheitä ihmissuhteissa on tullut tehtyä myös ennen ja jälkeen avioliiton, mutta ne ovat osa minua.

lauantai 8. marraskuuta 2008

Sylvi Salos tyyppinen asunto

Eräs lukija on kysynyt mikä on Sylvi Salos tyyppinen asunto. Se on ihan omaa mielikuvitustani: koriste-esineitä, kynttilöitä, pehmeitä itämaisia mattoja ja kultakehyksisiä tauluja. Asunto, jossa asuu huolellisesti meikattu ja tupeerattu myöhäisessä keski-iässä oleva nainen, jolla on aidot helmet ja paljon kultasormuksia. Minulla on kyllä vain yksi kultakehyksinen taulu, hopeoitu porokynttilänjalka ja matto, jota voi hyvällä mielikuvituksella pitää käsinsolmittuna itämaisena mattona. Käytän farkkuja ja hopeakoruja enkä tupeeraa hiuksiani. Mutta tällä tiellä siis ollaan, liekö enää paluuta. Kohta hommaan samettiverhot oviin ja niihin sellaiset tupsupitimet ja kattoihin kristallikruunut.

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Avaimet

Lähdin aamulla täynnä tarmoa lenkille, vein samalla jätepaperit. Koin olevani hyvä Suomen kansalainen. Eteisessä odotti valmiina imuri, olen kunnon ihminen ja pidän kotini siistinä. Juosta kirmaisin kolmisen kilometriä, jostain syystä tarkistin, että avain on mukana. Ei ollut. Soitin talonmiesfirmaan, mies tuli avaamaan oveani. Olin ollut niin tunnollinen, että olin laittanut oven turvalukkoon, mies ei päässyt sisälle. Soitin lukkofirmaan, hommaan menisi pari tuntia 100 e/tunti sekä tarvikekulut ja kilometrikorvaukset. Ajattelin, että avain on mennyt jätepaperilaatikkoon, käytännössä tyhjensin laatikon, ei avainta. Kaivelin laatikon pohjia takapuoli pystyssä, näytti varmaan siltä, että etsin lukemista. Taloyhtiön väelle tulee surkeita lehtiä. Vanhemmillani 200 km päässä olivat ainoat avaimet, joten äitini ajoi tänne ja toi ne. Ja minä olen sentään viisikymppinen.