torstai 31. elokuuta 2017

Kakkoslaatua

Erikoistuva lääkäri hihkaisi kahvihuoneessa "Minä niin rakastan noita potilaita!" Tuli heti mieleen, että hänen listaansa pitäisi pidentää (hänellä on lyhyempi potilaslista kuin erikoislääkäreillä).

Uudella sivarilla on yllätykseksemme toispuolipitkät hiukset. Hiukset ovat vasemmalta puolelta päätä kurinalaisen lyhyet, mutta oikean puolen hiukset ulottuvat olkapäälle saakka. Pitkä osuus on tähän asti ollut piilotettuna sykeröksi päälaelle.

Sivarit ovat raikas tuulahdus ulkomaailmasta. He ovat melkein kuin eksoottisia lintuja, jotka ovat lentäneet hetkeksi arkisten hyötyeläinten joukkoon.  Riippuu toki sivarista. Jotkut ovat olleet aikaansaavempia kuin toiset. V muistetaan aina, sillä hän toi meille itse leipomiaan kakkuja. Jos haluat tehdä vaikutuksen terveydenhuollon parissa raataviin naisiin niin leivo kakku.

Kakusta juolahti mieleeni, että lapsena mummolassa leivänpalaa nimitettiin kakuksi, mutta kakku oli kaakku. Tulipa loikattua kakun avulla savolaiseen lapsuuteeni. Mummon mielestä vaari ei saanut mitään aikaiseksi, mitä nyt hoiti pientilan karjan ja pellot. Mummolla oli tapana aloittaa asiasta valittaminen näin "Miehinen mies ei saa rakennettua uutta saunaa jne."

Nyt kun en enää ole missään mielessä anonyymi, on blogiin kirjoittaminen muuttunut tylsemmäksi. En uskalla enää puhua pahaa kenestäkään enkä mistään. Eihän sellainen kirjoittaminen ole missään määrin innostavaa. Toisaalta tuntuu, että ideoita pitää säästellä potentiaalista uutta romaania varten ja käyttää vain kakkoslaatuista materiaalia. Ikäänkuin sitä ykköslaatua olisi jossain varastossa.



tiistai 29. elokuuta 2017

Tavoitteena toivo

Tunnustan katsoneeni ruotsalaissarjaa "Tavoitteena usko, toivo ja rakkaus".  Ohjelmassa papit etsivät kumppania itselleen. Välillä Mark Leevengood ilmaantuu ruutuun hymyilemään.

Kun tulee kenkää papit tai potentiaaliset heilat sanovat "Jumala ei tarkoittanut meitä toisillemme..." Jumalalla on ilmeisesti aikaa puuttua uskovaisten deittailuun. Jos näin on niin suosittelisin keskittymään tärkeämpiin asioihin kuten maailmanpolitiikkaan tai ilmastonmuutokseen.

Samassa ohjelmassa deittikumppani hylätään tyyliin "Olet ihana, älykäs, huumorintajuinen ja kaunis, mutta ikävä kyllä meistä ei tule paria. Halataan!" Tosielämässä riittää tekstiviesti, mesetys tai  hiljaisuus, jonka deittailija osaa yleensä tulkita oikein. Ihanuudesta ei puhuta sanaakaan. Kirjoitan tästä nyt ihan yleisellä tasolla.

Jatketaan televisiosta (jota minulla ei enää edes ole). Ohjelmia voi onneksi katsoa padilta.  Heittäydytään sohvalle ja asetetaan laite koukistettujen jalkojen päälle ja katsotaan kaikenlaista roskaa.  Tai minulla on tapana tehdä niin.

Seuraan ohjelmaa Brydon ja Coogan Italiassa. Kadehdin Steve Coogania ja Rob Brydonia, jotka ajelevat avoautolla,  seuraavat tunnettujen brittirunoilijoiden jalanjälkiä, imitoivat  elokuvatähitä toisilleen, syövät viiden ruokalajin päivällisiä ja juovat laatuviinejä.

Viimeisimmässä jaksossa miehet pohtivat missä iässä nainen on parhaimmillaan ja päätyivät 25 ikävuoteen. Steve toteaa, että valokuvissa hän vanhenee, mutta tyttöystävät ovat aina saman ikäisiä. Miehen parasta ennen päivä sijoittuu myöhemmälle iälle kuin naisen. Ehkä miesten jutustelussa on hitunen ironiaa.


sunnuntai 27. elokuuta 2017

Sultsinat

Vähennän tulevaisuudessa työntekoani ja lisään kirjoittamisaikaani, joten kysyin pankista voisinko pienentää asuntolainani lyhennyksiä. Vähäisempi kuorma onnistuisi vuoden ajaksi, mutta jos haluan nauttia kevytmielisestä elämästä pitempään lainaehdot huononevat.  Pankista kirjoitettiin "Ota huomioon, että kun maksettavaa määrää pienennetään laina-aika pitenee." Ihanko totta. Ei tullut mieleen.

Vietin viikonlopun kurssikaverini viehättävällä mökillä. Kaikki mökin tarvikkeet ja huonekalut olivat vähintään viisikymmentä vuotta vanhoja, joten oli loogista, että vieraatkin olivat yli viidenkymmenen. Olihan siellä iPadia, mikroa ja kahvikonetta, mutta suurin osa tarpeistosta oli vanhaa.

Mökkin ovelta astuttiin lähes suoraan metsään, josta keräsimme kantarelleja. Niiltä ei voinut välttyä vaikka tänään EI ollut tarkoitus noukkia sieniä. En ole enää löytänyt hiuksistani hirvikärpäsiä.

Pariskunnalla on toinen pienempi mökki kilometrin päässä järven rannalla. Seisemänkymmenlukulainen matala rakennus, jonka suuret ikkunat edellinen omistaja oli peittänyt vähintään kolmilla erilaisilla röyhelöverhoilla. Mökki oli aiemmin kalustettu plyysihuonekaluilla. Nyt se oli avara ja verhottomista ikkunoista aukenivat näköalat järvelle, koivikkoon ja vihreään rinteeseen.

Söimme mökillä sultsinoita. Ruistaikinaisia lättyjä kaulittiin ja paistettiin kuivalla pannulla ja sisälle rullattiin mannapuuroa. Mielenkiintoinen kokemus. Maistuu paremmalta kuin kuulostaa.

Perjantaina kustantamon juhlissa kuulin, että kirjani on tuottanut voittoa tai ainakaan se ei ole ollut kustantamolle tappiollinen. Minulle se on tuonut lähinnä aineettomia asioita kuten mahdollisuuden tavata uusia mielenkiintoisia ihmisiä.

torstai 24. elokuuta 2017

Valepuku

Tiedän jollain tasolla, etten ole enää nuori, silti oma kokemus iästä ja ulkokuori eivät ole enää läheskään balanssissa. Aika yrittää lytistää tyttösen ja kukkean naisen pönäkän keski-ikäisen kuoren sisälle.

Näin youtube videopätkän, jossa esiinnyin. "Kuka tuo aikuiselta näyttävä nainen on?" kysyin. Siinä se puhuu kaksiteholasit nenällä keikkuen ja heiluttelee asiallista siistiin kenkään vangittua jalkaansa, jonka on heittänyt sievästi toisen jalan päälle. Naisen hiukset ovat kuin kypärä ja hän hymyilee juuri tuollaiselle naiselle sopivaa hymyä eikä naura hörönaurua. Meikit eivät valu poskille.  Nainen ei loukkaa puheillaan ketään, sillä hän jauhaa joutavuuksia.

Kyllä näkee, että tuossa on täti, joka maksaa laskunsa ajoissa, lajittelee jätteensä, kastelee huonekasvinsa ja jonka ainoa huvi on laitosteattereissa käyminen. Jos tuolle naiselle sanoo sanan seksi, hän kysyy "Onko se joku Tampereen teatterin uusi näytelmä?"

tiistai 22. elokuuta 2017

Hälytys!

Työhuoneeseen voi nyt hälyttää apua painamalla kahta tietokoneen näppäimistön näppäintä yhtä aikaa. En kerro mitä, sillä en edes ole varma muistanko niitä oikein. Toinen vaihtoehto käynnistää isomman hälytyksen, jolloin raamikkaat vartijat ryntäävät paikalle, toisella saa hälytettyä viereisissä huoneissa työskentelevät hennot valkotakkiset naiset apuun.

Päätimme aamulla kokeilla sitä vähäisempää hälytystä, mutta teimme vahingossa punaisen hälytyksen. Saimme onneksi peruttua sen, eikä kukaan rynnännyt paikalle astalot ojossa.

(Astalo on mikä tahansa esine, jota ei ole valmistettu aseeksi, mutta jota tilapäisesti käytetään lyömäaseen tavoin. Sanaa käytettiin lehdissä Turun tapahtumista uutisoidessa. Tarkastin sanan Wikipediasta.)

Osaisinko tehdä tuon painalluksen tositilanteessa? Todennäköisemmin sekoaisin näppäimissä. Aina voi käyttää vanhaa keinoa ja huutaa. Tilossamme on todella kehno äänieristys, joten kuiskauskin saattaa riittää.

Turun surulliset tapahtumat pyörivät päässäni. Mietin niitä aamulla herätessäni, illalla nukkumaan mennessäni, työmatkoilla ja muutenkin. Netistä saa taas kerran lukea salaliittoteorioita, valheita ja erinäisiä tappouhkauksia. Uhkaus on tietysti eri asia kuin puukotus.

Muslimitkin tuomitsevat julkisesti teon pahaksi ja raukkamaiseksi, ainakaan en ole kuullut kenenkään siitä riemuitsevan. Onneksi.  Käydään vastenmielistä sotaa, josta kukaan ei ota kunniaa itselleen.



sunnuntai 20. elokuuta 2017

Nuoret miehet

Mieleeni hiipii ajatuksia, jotka eivät ole ehkä ihan korrekteja.

Miten autovuokraamossa suhtauduttaisiin "ulkomaalaisen näköiseen" nuoreen mieheen, joka tarvitsee pakettiautoa muuttoa varten?

Porraskäytävässäni asuu yhteisessä asunnossa kolme "ulkomaalaisen näköistä" nuorta miestä. Kaikilla on eri sukunimi. Ulkomaalainen sukunimi. Pitäisikö heistä ilmoittaa johonkin?

Nuoret miehet tekevät terroritekoja, koulusurmia ja muita väkivaltaisia juttuja. Johtuuko se korkeasta testosteronista? Pitäisikö heidät eristää jollekin ulkomeren saarelle? Nuoret miehet saattavat olla vaarallisia ja toimettomat nuoret miehet ovat räjähtämätön rypälepommi.

Hiljaiselta nuorelta mieheltä pitäisi ainakin kysyä "Mitä sinulle kuuluu?"

Hämeenpuistossa "ulkomaalaisen näköiset" nuoret miehet ja naiset myivät eksoottisia leipomuksia. Pöydän eteen muodostui pientä jonoa.


lauantai 19. elokuuta 2017

Eilinen

Kiersimme eilen S:n kanssa maistelemassa Pintxoja tamperelaisissa ravintoloissa. Kuulin työläästi suussa kääntyvän sanan ensimmäisen kerran viime vuonna. Vähäisen kokemukseni perusteella pintxo on pieni pala leipää, jonka päällä killuu kökkäre vaikeasti määriteltävää tahnaa sekä pala lihaa tai kalaa koristeltuna jollain heinällä. Hinta on yleisimmin 3 euroa. Lisänä tarjotaan pieni lasillinen viiniä, kuohuviiniä tai olutta.

Ravintola Kattila oli satsannut tapahtumaan eniten ja sinnehän kaikki halusivat, joten Kattilan eteen muodostui jonoa. Ravintoloitsija tyynnytteli jonottajia ja vakuutti, ettei tarvitsisi odottaa kovin kauan. Hän kertoi olevansa kovin kilpailuhenkinen (paras pintxo palkitaan). Kattila poikkesi muista ravintoloista siinä, ettei muita annoksia kuin pintxoja ollut edes tarjolla.

Kotiin tultuani vanha ystäväni ja ihailijani (minulla on ihailija, tai ainakin joskus oli, uskokaa tai älkää) soitti. Hän oli humalassa (tietenkin), kuitenkin jotenkin ilahduin soitosta. On se kiva, että joku muistaa minut saatuaan riittävästi alkoholia.

Muutenkin eilen kaikki meni hyvin, kunnes katsoin facebookiin, josta Turun tapahtumat selvisivät. Pitihän se tiedotustilaisuuskin katsoa. Olihan tätä vähän odotettu, mutta surulliselta se tuntui. Vaistomaisesti mietti missä kaikki omaiset sijaitsivat.

Ulkomaalaisvastaiset tuumasivat vahingoniloisesti "Johan minä sitä sanoin".  Vastakkaisen ajatusmaailman omaavat kertoivat, että "ulkomaalaisen näköinen mies"yritti auttaa puukotettua naista oman henkensä kaupalla. 

Tiedotustilanteessa haastateltu TYKSin lääkäri puhui potilaista, eikä erotellut puukottajaa ja uhreja. Joku mietti, miltä tuntuisi hoitaa tappajaa. Ei kai sen kummemmalta kuin ketään muutakaan. Leikkaus on leikkaus, makasi leikkauspöydällä kuka hyvänsä.

Moni sivullinen pyrki auttamaan haavoittuneita vaikka oli itse vaarassa, jotkut lähtivät rohkeasti puukottajan perään. Torikahvilan kalusteista tehtiin aseita. Poliisit ja sairaalan henkilökunta toimivat hienosti. Vaikka kuolleita ei saa henkiin, ei enää tunnukaan yhtä toivottomalta. 

torstai 17. elokuuta 2017

Ensimmäinen viikko

Ensimmäisen työviikon maaliviiva häämöttää. Aamuherätykset sujuvat jotenkuten, osaan valita oikean vaateparren, syödä aamiaisen ja lounaan reippaasti ja kävellä virkamiesmäisesti. Eväiden teossa on vielä pientä takkuamista, sillä en aina muista hankkia riittävää määrää sopivia elintarvikkeita. Tiistaina kaapin kätköistä löytyi evääksi kananmuna ja kolme hapankorppua. Onhan työpaikalla ruokalakin, mutta kun siellä käymiseen tärväytyy niin paljon aikaa.

Työterveyspsykologi kävi puhumassa meille työssä jaksamisesta. Kerroin virkistäytyväni potilaiden välillä tekemällä kyykkäyksiä. Psykologi ehdotti syvään hengittämistä. Kyykkääminen on huomattavasti tehokkaampaa.

Kerttu naukuu ja ryntäilee ympäri asuntoa aamuyöstä, jolloin työläinen mielellään nukkuisi. Päivällä se nukkuu sikeästi.

Minulla on käyttämättä ilmainen lento johonkin Euroopan kohteeseen. Päätin lähteä Edinburghiin, jossa olen kerran käynytkin. Ystäväpariskunta puhui kaupungista niin kauniisti ja mainosti kivaa edullista hotellia keskeiseltä paikalta. Hotellissa on tilaa vasta marraskuussa. Lähden ehkä kuitenkin vaikka kuka on niin hölmö, että lähtee siihen maailman kolkkaan mokomaan aikaan.

Yleensä ihmiset tekevät suunnitelmia. Minä odotan, että asiat putoilevat eteeni ilman minkäänlaista vaivannäköä. 


tiistai 15. elokuuta 2017

Toinen päivä

Ensimmäinen loman jälkeinen työpäivä oli kiva, olin positiivinen ja työlleni antautunut. Tänään kun olin jo katsonut kaikki päivän potilaat , hoitaja tuli sanomaan, että henkilö, jolle oli sovittu soittoaika istuukin odottamassa vastaanottoa ja vielä omaisensa kanssa. Kunnon lääkäri sanoisi "Kiva nähdä potilasta kun tuo puhelinkeskustelu on niin kovin lyhyt ja pinnallinen kontakti ja halusinkin tavata potilaan perhettä" Tällainen vähän laimeamman kutsumuksen omaava saattoi sanoa muutaman kirosanan kun oli töiden jälkeen menoakin. Mukavasti se meni lopulta. Olen ylpeä itsestäni. Se oli varmaan meidän virheemme (ei tosin minun, ei tietenkään).

Sain eilen marjapaniikin. Mistään ei näytä enää saavan mansikkalootaa. Olin sen verran epätoivoisessa tilassa, että jos joku olisi tarjonnut laatikollisen Polkaa niin olisin sanonut "Ai sata euroa. Otan sen!" Ostin laatikollisen mustikoita, joka olikin järkevämpää, sillä en taida ehtiä mustikkametsään hirvikärpästen kanssa seurustelemaan.

Sunnuntaina katsoin Tampereen teatterikesän päätteeksi Cullberg -baletin esityksen Protagonist. Ensin joukko tanssijoita käveli sikin sokin lavalla, väänteli käsiään ja musiikki jumputti. Sitten he lauloivat "Revolution!" (hieno kohta). Laulettuaan he heittivät vaateet pois ja etenivät apinakävelyä pitkin näyttämöä. Yhtäkkiä he tulivat kumartamaan kylpytakeissaan.  "Nytkö se loppui?" mietimme ja lähdimme kotiin.

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Peggy Pickit ser Guds ansikte (Svenska Teatern)



Peggy Pickit ser Guds ansikte salamoi ja rätisi Pakkahuoneella Tampereen teatterikesässä kuin elokuinen taivaskin. Näytökseen mennessäni oli vielä helteistä ja tyyntä, mutta kun ovet Tullintorille esityksen jälkeen avattiin, satoi kaatamalla.

Svenska Teaternin näytelmässä kaksi pariskuntaa tapaa kuuden vuoden tauon jälkeen. Lääkäripariskunta Karin (Minttu Mustakallio) ja Martin (Niklas Åkerfelt) on työskennellyt Afrikassa  samaan aikaan kun Liz (Cecilia Paul) ja Frank (Kristoffer Möller) ovat vaurastuneet kotimaassa. Liz on valmistanut seurueelle vaivattoman kevyen illallisen ja Frank kaatelee samppanjaa laseihin. Tytär on kaverin luona yökylässä.

Vaikka kaikki on alkuun kaunista ja tyylikästä, antavat ihmisläskiltä näyttävät huonekalut odottaa muutakin kuin kevyttä rupattelua. Näytelmään ei voi kirjoittaa kuin dialogia, mutta tässä ihmisten ajatukset, keittiössä vaihdetut salaisuudet ja alitajunta purskahtaa sanoiksi. Välillä näytelmää rikotaan niin, että miettii kuuluuko tämä esitykseen vai pitäisikö huolestua. Näyttelijät katsovat itseään ja toisiaan myös ikäänkuin ulkopuolelta.

Siinä vaiheessa kun emäntä oksentaa viinilasiinsa tietää, ettei kyse ole rattoisasta tapaamisesta.Länsimaisten avustustyöntekijöiden motiivit kyseenalaistetaan. Lääkäripariskunnan pelastama tyttö on jätetty heitteille kuin kesäkissa. HIV-infektion pelkoa käsitellään sitäkin.

Näytelmän lopussa kaunis kattaus ja koko olohuone ovat kaaoksen vallassa. 

Anna-Mari Karvonen oli ohjannut näytelmän tiiviisti ja tarkasti. Näytteliijät näyttelivät hienosti. Esityksen nähnyt ystäväni kertoi, että näytelmä tuli myöhemmin uniin. Minunkin pienessä päässäni se pyörii varmasti pitkään. Niin Peggy Pickit on nukke jos joku asiaa ihmettelee.

Kuva Cata Portin Tampereen teatterikesä


perjantai 11. elokuuta 2017

Burning Doors (Belarus Free Theather)

Tampereen teatterikesässä esiintyi tänään valkovenäläinen teatteriryhmä, Belarus Free Theatre, joka toimii kotimaassaan maan alla sekä Britanniasta käsin, jossa ryhmän ohjaajat elävät poliittisina pakolaisina. Valko-Venäjällä ryhmä esiintyy salaisissa paikoissa, näyttelijöitä ja jopa katsojia on pidätetty.

Burning Doors oli vaikuttava,  hyvin fyysinen, lähes akrobaattinen. Ryhmässä esiintyi mm. aktivisti Maria Alyokhina (Pussy Riot), jolle sai yllättäen kesken kaiken esittää kysymyksiä. Meni pitkään, ennen kuin yleisö ymmärsi, että tämä tarkoitti ihan sitä mitä sanottiin ja muutama arka kysymyskin saatiin. Mietin, montako kertaa nainen oli istunut erilaisissa lehdistötilaisuuksissa.

Näytelmän tekstit olivat peräisin Dostojevskiltä, Focaultilta, luettiin kuulusteluasiakirjoja ja seurattiin rikkaita bisnesmiehiä, poliittisia vaikuttajia.  Mies puvussaan toteaa, että Picasso pilasi taiteen kulmikkailla kuvillaan ja sen jälkeen hän mainitsee omistavansa kaksi taiteilijan työtä. Dostojevskin Idioottia lainataan ja kerrotaan miten kuolemaantuomittu käyttää viimeiset viisi minuuttia: Kolme minuuttia lähimmäisten hyvästelyyn ja kaksi minuuttia itselleen. Nuo minuutit ovat ikuisuus.

Näyttelijät näyttivät aktiiviurheilijoilta, keikkuivat köysissä ja tappelivat itsensä hikeen.

Saimme kuulla venäläisestä performanssitaiteilijasta Pjotr Pavlenskystä, joka naulasi kivespussinsa Punaiseen toriin ja ompeli huulensa kiinni protestoidakseen valtion sensuuria vastaan. Mies tuomittiin vankeuteen. Ukrainalainen kirjailija ja elokuvaohjaaja Oleg Sentsov vastusti Krimin valtausta ja hänet julistettiin terroristiksi ja tuomittiin vankilaan 20 vuodeksi. Hän ei edes tappanut ketään vaan suurin väkivallanteko oli oven polttaminen (en nyt ikävä kyllä muista minkä oven ja mm. tästä erottaa minut ja ammattioimittajan).

Lopussa siteerattiin Bulgakovia, jonka mukaan suurin synti on pelkuruus. Jos minua roikotettaisiin katosta vaikka pari minuuttia tai laitettaisiin huppu päähän ja vähän hakattaisiin, olisin valmis tunnustamaan kaiken. Sellaisiakin asioita mitä en ole koskaan edes tehnyt. Vasikoimaan koko Tampereen.

Suunnittelin ihan hetken ajan ryhtyväni aktivistiksi, mutta sitten muistin, että minusta on niin kiva maata sohvalla ja pelkään kuulusteluja.

Olimme niin rohkeita, että osoitimme suosiotamme nousemalla seisomaan ja taputtamaan. Olen iloinen, että sain nähdä tämän vaikka elämä olisi helpompaa jos ei tarvitsisi tätä kaikkea tietää.

Kuva Alex Brenner Tampereen  teatterikesä

Vaimoni Casanova (Kuopion kaupunginteatteri ja Tanssiteatteri Minimi)

Tampereella Ratinan stadionilla Robbie Williams vain vilautti takapuoltaan, mutta Frenckell -näyttämöllä Miko Kivinen heilui näyttämöllä alasti vartin verran Leea Klemolan käsikirjoittamassa ja ohjaamassa näytelmässä Vaimoni Casanova.

Ennen näytelmän alkua ohjaaja huseerasi katsomossa ja järjesteli katsojien paikkoja. Klemola kuulemma seuraa usein näytelmiensä esityksiä, sillä ne kehittyvät vielä ensi-illan jälkeenkin.

Kuopion kaupunginteatterin kantaesittämä Vaimoni Casanova oli riemukasta katsottavaa.

Kyllikki Lalla (Seija Pitkänen) on kuusikymppinen näyttelijä ja teatterinjohtajan virasta seksuaalisen häirinnän vuoksi potkittu nainen, joka palaa töihin pitkältä sairaslomalta harjoittelemaan näytelmää, jonka toista roolia Casanovaa hän esittää. Vastanäyttelijänä ja narikanhoitajana toimiva Antero Jokinen (Miko Kivinen) ilmaantuu näyttämölle milloin alasti, hameessa tai mittavaa tekopenistä kantaen. Virkeää nuoriso-osastoa edustavat koreografi Ari Vierelä (Antti Lahti)  ja työharjoittelija Maaria Saarikettu (Meri-Maija Näykki).  Kyllikki Lallan aviomiestä esittää herkullisesti Annukka Blomberg.

Mikä onkaan hupaisampi näytelmän aihe kuin teatterin tekemisen esittäminen näyttämöllä varsinkin kun näytelmästä ei tahdo tulla mitään. Toinen takuuvarma aihe on tietenkin seksi. En ole nähnyt näyttämöllä hilpeämpää seksikohtausta kuin Kyllikin ja Jukan aviollinen yhtyminen. Näytelmässä oli paljon herkullisia yksityiskohtia, jotka palaavat vielä tänäänkin mieleen.

Päivänäytöksen monista teatterin ammattilaisistakin koostunut yleisö totisesti nauroi näytelmällle.

Kyllikki Lalla, nainen, joka halusi vielä kerran astua elämän virtaan, oli samaistuttava aidon tuntuinen hahmo kaiken karnevalistisen keskellä.

Kävin kouluni Kuopiossa, jossa koululaiset saattoivat aikoinaan ostaa halvan Ramppi-kortin ja katsoa kaikki kapunginteatterin näytökset. Äidinkielen opettajamme Helka Nurmi vei meidät ihmettelemään näytelmäharjoituksia. Taputin siis myös melkein oman pikkukaupungin tyypeille, jotka olivat tehneet hienon työn.

Kuva Sami Tirkkonen Tampereen teatterikesä

torstai 10. elokuuta 2017

Sivuhenkilöt

Alma Lehmuskallion ohjaamaa näytelmää Sivuhenkilöt kehuttiin kovin Hesarissa "Surrealistinen sivuhenkilöt -esitys kouraisee syvältä".

Näytelmän esillepanosta ja ihmisistä tulevat mieleen Tsehovin näytelmät (ne muuten puuttuvat tämän kesän Tampereen teatterikesän ohjelmistosta), mutta Tsehovin näytelmät ovat niin viisaita, ettei tämä pärjää niille. Dialogia Sivuhenkilöissä on kovin niukasti.

Alussa otetaan hääkuvaa, sen jälkeen ihmissuhteet ovatkin monimutkaisempia ja koskettaminen vaikeaa. Äitikin kiipeilee tikapuita miten sattuu.

Näin ensimmäistä kertaa, että akrobatiaa ja vakavaa näytelmää yhdistettiin. Olihan se tavallaan hienoa. Kohtaukset tapahtuivat keskellä näyttämöä, mutta myös molemmilla laidoilla ja välillä näyttämön takaosassa. Jotenkin juttu tuntui tämän vuoksi hajanaiselta. Äiti makasi lasinpalasten päällä, äidillä oli hevosen naama, naisen hihasta työntyi pitkä tekokäsi, mies loiskahti täysissä pukeissa vesialtaaseen.

Me kaikki olemme jossain tilanteissa sivuhenkilöitä. Mitä vanhemmaksi tulemme sitä useammin. Kaipaamme kosketusta.

Välillä näytelmä tuntui hieman tekotaiteelliselta. Ehkä kaikkein jännintä oli kun katsoja sai sairaskohtauksen ja ambulanssi tuli.

Ai niin näyttelijät olivat oikein hyviä ja notkeita.

Kuva Heli Sorjonen Tampereen teatterikesä

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Father Fucker (HYPE-kollektiivi)

Kaksi näytelmäesitystä samana päivänä on liikaa jopa minulle. Onnun pahasti molempia teatterijalkojani.

Kellariteatterin hämärässä kaksi näyttelijää makaa alusvaatteissaan keskellä suolia, verisuonia ja kaikenlaisia tunnistamattomia sisäelimiä. Taustalla puhkuvat valtavat keuhkot. Pian paljastuu, että on päästy muotisuunnittelija Gianne Versacen sisuskaluihin, jossa hänen tyttärensä huippumallit Liv ja Claudia katsovat televisio-ohjelmia ja syövät irtokarkkia, kertovat tiedotusvälineille seksielämästään ja vaikuttavat yksinäisiltä ja haavoittuvilta.

Siskoksia esittävät ohjaaja-näyttelijä Sara Melleri ja näyttelijä Markku Haussila. Taustalla soi välillä diskobiitti ja haikea saksofoni, jota lavalla soittaa Linda Fredrikson. Näytelmän esityskieli on suomenenglanti, jota on vaivatonta ymmärtää.

Toista huippumallia esittämään on valittu mies, joka ei tunnu mitenkään päälleliimatulta, eikä missään nimessä kovinkaan humoristiselta vaan ihan luontevalta. Hoikka pitkä parransänkinen mies näyttää oikeastaan enemmän huippumallilta kuin tavallinen nainen varsinkin kun mies vetää jalkoihinsa pitkät punaiset vinyylisaappaat ja taitaa cat walkin.

Luin tätä ennen Aamulehden arvostelun, jossa sanottiin tämän olevan kolmekymppisten tekijöiden näytelmä kolmikymppisille. Olen ehdottomasti ajatusta vastaan, sillä tämä sopi hyvin tällaiselle keski-ikäiselle kulttuurikaavulle.

Vaikka välillä nauratti, jäi hieman surullinen olo. Sara Melleri käsittelee näytelmässä kuuluisan runoilijaisänsä kuolemaa ja pyrkii purkamaan miehistä taiteilijamyyttiä.  Jälkimmäistä aihetta en osannut esityksestä kaivaa esille.

Näytelmässä kilpaillaan tiedotusvälineiden edessä sillä kuka suree isää enemmän ja kuka saa parasta seksiä. Jotenkin tulee mieleen se some-maailma, johon itsekin osallistun. Toistaiseksi kilpaillaan lomamatkoilla, ystävillä, lapsilla ja skumppaillallisilla, mutta saa nähdä mikä onkaan seuraava kehuvaihe ja miten pitkälle olemme valmiita elämämme jakamisessa menemään.

Kuva Tani Simberg, Tampereen teatterikesä

maanantai 7. elokuuta 2017

Vesi soittaa rumpuja Tampereen teatterikesässä

Ajoin pyörällä teatterimontulle. Epäilen, että kulkuvälineeni alkaa pudotella jäseniään. Etulokasuoja rämisee ja tärisee ja polkimesta kimmahti heijastin irti. Onneksi pääsin perille ja näin, kuulin ja melkein haistoin ja kosketin belgialaisen Miet Warlopin tekemää esitystä "Fruits of labor".

Esityksen sanotaan olevan lumoava sekoitus performanssia, installaatiota, runoutta ja rock-konserttia. Lavalla heiluu kolme taitavaa, musikaalista nuorta miestä, roudari ja yksi nainen. Paukutetaan rumpuja, joita on monta, niitä soitetaan katosta tippuvalla vedellä,rumpupalikoilla ja ties millä, sähkökitaraa vingutetaan jousella ja soitetaan ihan perinteisestikin. Lavalla on suuri levysoitin, jossa pyörii kookas valkoinen kiekko. Tästä omintakeisesta soittimesta kuuluu kummallista varsin hienoa ääntä. Keltaisen nestekaaren alla mies laulaa rakkauslaulua. Kuulostaa kummalliselta vaikka eihän siinä mitään kummallista ole.

Lavalla makaa valtava styrox-kuutio, joka on välillä härkä ja johon mies "ristiinnaulitaan". Sivistyneempi katsoja löytäisi esityksestä vertauskuvia, mutta minä vaan nautin valloittavan energisestä ja humoristisesta esityksestä, jota eivät voisi muut esittää, sillä silloin se olisikin jo toinen näytelmä. Oliko se näytelmä ollenkaan ja onko sillä väliä?

"You're like love without falling
like a beer with no alcohol
a plastic pillow
bad designed for ever
And nobody will love you for
ever"

(Pätkä yhdestä laulusta, joita lavalla laulettiin ja soitettiin)

Huomenna olisi vielä mahdollisuus nähdä tämä hurmaava esitys.

Kuva: Peter Hönnemann, Tampereen teatterikesä

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Kirjailijoiden kesäleiri

Vietin muutaman päivän Urjalassa esikoiskirjailijaseminaarissa, joka on ensimmäisen kaunokirjallisen teoksensa julkaisseiden kesäleiri. Leirillä puitiin osallistujien kirjat ja kyseinen kirjailija kuunteli  kehuja posket punoittaen. Keskusteltiin kirjallisuuskritiikistä, kirjailijaliitosta, apurahoista, residensseistä, kirjailijan toimeentulosta (surkea), saunottiin ja käytiin lavatansseissa.

Kaksitoista opetuslasta seurasi neljän opettajan opetusta.  Kuten tällaisissa tapahtumissa on tapana, ensimmäisenä päivänä valittu paikka pöydän ääressä säilyi loppuun saakka. Opin uusia sanoja kuten posthumanistinen, transhumanistinen, olemisen potentiaalinen arbitraarisuus ja diskursiivinen.

Esiinnyimme Pentinkulman päivillä. Ravistava elämys oli kuulla kun runoilija Aura Nurmi lausui runoja roskapussi päässään. Minna Rytisalo on kirjallisuuden rockstara, emme meinanneet päästä tilaisuudesta ulos kun innokkaat ihailijat huutelivat perään ja pyysivät kirjoihinsa signeerauksia.

Urjalan kunnan vastaanotolla söimme ruokamme kunnan virkamiesten työhuoneiden edustalla. Illalla kävimme vielä lavatansseissa ja tanssimme Matti Salmisen, Essi Luttisen ja orkesterin säestyksellä. Oluet piilotimme läheiseen ojaan. Pientä draamaakin iltaan sisältyi, mutta siitä vaikenen korrekstisti. Ilman draamaa ei olisi oikeita taiteilijoita.

Ensi viikolla käynnistyy Tampereen teatterikesä ja blogini muuttuu väliaikaisesti teatteriblogiksi.


keskiviikko 2. elokuuta 2017

Arkeologiaa

Jääkaapin siivous on jännittävä arkeologinen retki. Koskaan ei tiedä mihin törmää.

Italialainen kuivaliha ei säily edes kahta kuukautta! Minulla on pullollinen kaverin valmistamaa puolukkalikööriä! Lidlistä ostettu maustekastike vaikuttaa vielä toimintakykyiseltä! Halkaistua sipulia ei kannata säilyttää muovipussissa (uskokaa tai älkää se muuttuu väriltään mustaksi, sen tunnistaa sipuliksi rakenteesta)! Ja niin edelleen. Opettavainen kokemus, joka pitäisi uskaltaa kokea useammin, mutta olisiko se silloin yhtä jännittävä?

Kun jääkaapin sisältöön on tutustuttu, suoritetaan tiukka triage: biojätteisiin, lasinkeräykseen, kartonkikeräykseen ja saa lisäaikaa. Sitten on se osa, joka ei ole vielä jätettä, mutta kohta on. Vaikka tietää, ettei aio lähivuosina valmistaa kovinkaan paljon ruokia, jotka maustetaan kalakastikkeella, niin olettaa sen säilyvän lähes loputtomiin.

Sähläsin käsikirjoitukseni parissa ja muutin menneen aikamuodon preesensiin, mutta toisaalta aion pitää osan teksiä siinä menneessä aikamuodossa. En tiedä onko ajatus hyvä vai huono. Tekstiä on vasta 37 liuskaa. Jotkut kirjoittelevat tekstejään kevytmielisesti sieltä täältä, minä en vaan voi. Etenen alusta loppuun ryömimällä.

tiistai 1. elokuuta 2017

Huumorilla mennään

Olohuoneessani seisoo uusi senkki. Sen hyllyt odottavat ahneina aikakauslehtiä, mainoksia, koneiden käyttöohjeita, kuulakärkikyniä, muistikirjoja, lehtiöitä, Tiimari-laseja ja pokkareita. Nyt on ratkaiseva hetki. Jos täytän hyllyt vaikkapa astioilla, niin siitä muodostuu astiakaappi, jos lakanoilla niin siitä kehittyy liinavaatekaappi, mutta jos jätän ne tyhjiksi se sortuu rojukaapiksi, eikä siltä tieltä ole paluuta.

Vietin vuorokauden ystäväpariskunnan mukavassa seurassa. He ovat siitä harvinainen tuttavuus, että he ovat ensimmäisessä avioliitossaan ja vaikuttavat edelleen viihtyvän toistensa kanssa. Tällaiset eronneet (kuten minä) vetävät yleensä puoleensa parisuhteissaan epäonnistuneita lähimmäisiä. Vähän kuin juopot haluavat olla toisten juoppojen seurassa, kaikenlaisia vääriä parisuhdekokeiluja tehneet ymmärtävät toisiaan. Minusta tuntuu (voin olla tällä kertaa väärässä), että pitkään naimisissa olleet ihmiset eivät ajattele, että jossain muualla voisi kuitenkin olla jotain parempaa. He ovat realisteja eivätkä haihattelijoita. Lisäksi onnistuneilla pareilla on usein erinomaiset ihmissuhdeverkostot.

Minulle tulee selkeinä hetkinä sellainen olo, etten ehkä kuitenkaan ole kovin mukava ihminen vaikka yleensä luulen sitä olevani. Tuli vaan mieleeni.

S on psykiatri ja puheeksi tulivat minän puolustuskeinot (saatan muistaa termit väärin). Huumori on kuulemma puolustuskeinona varsin korkeatasoinen toisin kuin vaikkapa kieltäminen, joka vaatii ihmiseltä ylettömästi energiaa.