torstai 29. syyskuuta 2022

Melkeinelämä

Käyn edelleen sillä ihanalla kirjoituskurssilla. Julkaisen tässä yhden kirjoitusharjoitustuotoksen, vaikka kukaan ei ole sitä pyytänyt. Kukaan ei muuten ole tähän mennessä pyytänyt yhtään mitään. Olisi kiva kirjoittaa "Yleisön pyynnöstä..." 

Blogillani ei ole minkäänlaista takuuta, eikä palautusoikeutta. Joudutte altistumaan kaikenlaiselle paskalle (ja nyt vielä kirosanalle). En saa edes fonttia kohdalleen. 

No niin, se luvattu tuotos:

Olen melkein lukenut Kalevalan

käynyt espanjankurssin

leiponut omenapiirakan ja

nähnyt Erica Vikmanin Kian tuossa kadulla

tai saattoi se olla naapurin miehen Toyotakin.

Osaan melkein ommella mekon

tulikin housut.

Niitä voi melkein käyttää.

Huomenna vien ne kierrätyskeskukseen.  

 

---------------

Huomasin eläväni melkeinelämää. 

 

Mitäpä näistä. Kävin kosmetologilla ja värjäytin kulmakarvani ja silmäripseni. Melkein nukahdin. Kysyin mitä tarkoittaa kulmakarvojen laminointi. Ei varmaankaan pysyvää muovilla päällystämistä. Se on kuulemma vähän kuin permanentti, jolla kulmakarvoja saa kohotettua ihosta ja ne näyttävät tuuheammilta. Taidan jättää kulmakarvani entiselleen. En viitsinyt nyppiä niitä silloinkaan kun ne kuului muotoilla ohuiksi äkäisiksi viivoiksi. Laiskuudestani johtuen minulla on vielä muutama kulmakarva jäljellä. 






tiistai 27. syyskuuta 2022

Solitude

Aamun oraakkelikortissa lukee Solitude ja sen alla Contemplation, Quiet, Clarity ja Renewall. Ystävä Helsingistä tulee käymään. Miten nyt toteutan hiljaisuutta ja mietiskelen? Huomenna varmaan kehotetaan tapaamaan ihmisiä. 

Hesarissa kerrottiin miehestä, joka kävelee työpäivän aikana jopa 60 000 askelta juoksumatolla. Laite näytti sähköllä toimivalta. Eikö olisi järkevää kehittää juoksumatto, joka muuntaisi tuon lihastyön sähköksi? 

Allekirjoitin lastenkirjan kustannussopimuksen. Siihen ei liity mitään kovinkaan juhlallista: tunnistaudutaan pankkitunnuksilla ja täpätään allekirjoituspalkkia, jolloin koneella kirjoitetun nimen alle tulee oma nimi kaunokirjoitusfontilla kirjoitettuna. Allekirjoitus näyttää selkeältä verrattuna oikeaan allekirjoitukseeni, jota lapset sanoivat joskus häpeävänsä. Siitä kiemurasta ei saa mitään tolkkua. 

Lastenkirjan julkaisu on vasta vuoden päästä, joten se ei tunnu vielä kovin todelliselta. Tulen käymään vielä läpi monenlaisia tunteita.

sunnuntai 25. syyskuuta 2022

Söpöysvajaus

Hämeenpuiston varrella on toiminut muutaman vuoden ajan liike nimeltään Vihkokauppa. Olen odottanut, milloin kauppa katoaa taidekauppojen ja muiden turhien liikkeiden rivistöstä.

Kävin ensimmäistä kertaa Vihkokaupassa ja sieltä löytyi vihkojen lisäksi muistikirjoja, kyniä, leimasimia, tarroja sekä Tarot- ja oraakkelikortteja. Nuo kortit olivat tosi söpöjä, joten ostin pinkan oraakkelikortteja sillä ajatuksella, että niistä voisi saada kirjoitusinspiraatiota. Vedin tänä aamuna pakasta kortin, jossa lukee Responsibility, Relationships, Construct, Self-care. Tuntuu liian yleisluontoiselta, oraakkelimaiselta. Seuraavaksi ajaudun harrastamaan kiviterapiaa ja katsomaan kaivon paikkaa varvun avulla.

Korttipakka tuntuu kivalta ihan fyysisenä esineenä. Kortit ovat söpöjä. Tykkään salaa söpöydestä, vaikka se onkin aliarvostettua. En myönnä sitä edes itselleni. 

Ehkä alan kaivata söpöä hömppää, sillä maailma tuntuu turvattomalta. Ehkä lapsuudestani ja nuoruudestani on jäänyt söpöysvajausta. Syntymäkunnassani Kiuruvedellä ei söpöyttä edes tunnettu, oli vaan kivisiä peltoja ja lenksottavia navettoja. Nyt mummoni sanoisi, että olihan jorriinipenkit, posliinikannu ja -vati , joiden kylkeen oli maalattu ruusuja.


perjantai 23. syyskuuta 2022

Aamusta päivä pisin, illasta lyhyin

Aamupäivä tuntuu pitkältä, sillä olen mennyt varttia vailla seitsemäksi vesijumppaan. Oliko vesi kylmempää kuin aiemmin vai kuvittelenko niin? Näin varhain lämmitetään ainoastaan toista saunaa.

Uimahallin äänentoistolaitteet, jotka hiljattain korjattiin, eivät toimineet taas tänään, joten palattiin väliaikaiseen kaiutinviritykseen. Meneeköhän taas puoli vuotta vai ovatkohan korjaushenkilöt tällä kertaa ripeämpiä? Tulevatko varaosat ja piuhat vai odotellaanko niitä loppukausi?

Onneksi olen ollut töissä sairaalassa, joten olen tottunut siihen, että asiat vievät aikaa. Se on luonnonlaki. Vaaditaan kaavakkeita, tietokoneohjelmia ja päätöksiin tarvitaan monen eri tason johtajan hyväksyntä.

Koska olen herännyt aikaisin aamusta, jolloin päivä on pisin ja aikainen lintu madon nappaa, olen ehtinyt lukea Hesarin, Pirkko Saision romaania Passio, kirjoittaa ja katsoa yhden jakson Huippumalli haussa -ohjelmaa. Olen tyytyväinen saavutuksiini. Kohta voinkin jo lähteä lounaalle.


torstai 22. syyskuuta 2022

Hyvä Tampereen kaupungin tielaitos

Olen osallistunut ihanalle kirjoituskurssille ja julkaisen tässä eilisen kirjoitusharjoituksen. Muokkasin tekstiä pikkuisen.

En ole seonnut. En avaa kirjoitustehtävää tässä sen tarkemmin.

Hyvä Tampereen kaupungin tielaitos,

 

Ylitän usein Pirkankadun Aleksanterin kirkon kohdalta, jossa on liikennevalot, kuten varmasti jo tiedättekin. Nämä valot ovat toistuvasti jähmeän punaiset ja joudun kipeine jalkoineni törröttämään tien vieressä tuntitolkulla, jumalauta. Se aiheuttaa minulle sydämen tykytystä ja rintakipua. Toki kipu voi liittyä muuhunkin ja onhan minulla stressiä, sillä asumiskuluni ovat nousseet. Ei raha ole ihmiselle onneksi tärkeintä vaan rakkaus. Tie on kuin elämä ja vie kahteen suuntaan, eikä suinkaan aina Roomaan. Pirkankatu on suora ja johtaa Tipotien terveysasemalle tai Hämeenpuistoon, riippuu mihin suuntaan sitä kulkee ja missä iässä.  Kun valo lopulta vaihtuu vihreäksi, nostan käteni kohti taivasta, huudan hallelujaa ja tanssin tien yli. Liikennevaloissa seisominen lisää mielen vakautta. Osaan jo odottaa, enkä tapa ketään. Lämpötila on tänään kaksitoista astetta, mutta se tuntuu kuin kahdeksan, ainakin minusta.

keskiviikko 21. syyskuuta 2022

Erityiskallis Sting

Sting esiintyi Nokia-areenalla. Kurssikaverini oli saanut hankittua keikalle erityiskalliit liput eikä päässyt, joten hän tarjosi minulle lippua ja sanoi, ettei tarvitse maksaa mitään. Maksoin kuitenkin osan lipun hinnasta. Minusta istumapaikka oli hyvä, mutta ei ihan sen summan arvoinen. 

Tämä oli jo toinen Sting-kertani. Edellisestä oli niin kauan, että olin unohtanut miten paljon hittejä hepulla on. 

Gordon Matthew Sumner näytti siltä, että treenaa vähintään viisi tuntia päivässä ja jättää oluet ja pullakahvit juomatta. Hän on jo 70-vuotias, jota on ainakin noin kauempaa katsottuna vaikea uskoa. 

Oikealla puolellani istui mies, joka on mahdollisesti opettanut minulle joskus biokemiaa, en muistanut häntä, eikä hän minua. Vasemmalla puolellani keikkaa seurasi nuorempi mies, jonka olen tavannut toimiessani erään kirjoitusyhdistyksen vuosikokouksen pöytäkirjantarkastajana. Muistin miehen nimen juuri ennen encorea. Meillä oli kurssikaverini, hänen vaimonsa ja ystäväpariskunnan liput.

Nokia-areenan ravintoloissa ei ole tuoleja. Olen käynyt Atlantassa isossa hallissa, jonka ravintoloissa oli normaalit pöydät ja tuolit. Ärsyttävää seisoskella ja nauttia tarjoiluista, jotka olivat mielestäni aika suppeat ja jonot pitkiä.

Bändi oli hyvä ja Sting myös. Hienoja taustalaulajia. 

maanantai 19. syyskuuta 2022

Syvissä vesissä

Uimahallin saunassa näkee monenlaisia vartaloita. Aniharva täyttää nykyiset kauneusihanteet. Se on jotenkin lohduttavaa.

Tuttu mieskirjailija (näitä mies/naisalkuisia sanoja ei pitäisi käyttää, mutta tässä se lie paikallaan) laittoi viestin, jossa hän kysyi mistä uimahallin naistensaunassa puhutaan. En tiedä. "Saako heittää löylyä?" 

Perjantaina olin juuri nostanut persaukseni peflettinä käyttämältäni pieneltä froteepyyhkeeltä, kun eräs nainen alkoi kertoa treffeistään. En kehdannut palata paikalleni.

Kävin sunnuntaina syvän veden jumpassa. Olihan se ihan tehokasta, mutta ajauduin jatkuvasti muiden reviirille. Vyötärölle kurottu kelluke yritti nousta kainaloihin. Liikkeitä oli vaikeampi pitää kasassa, sillä jalat eivät yltäneet pohjaan. Ohjaajan mikki ei toiminut. Mikin kanssa säätäminen kuuluu melkeinpä asiaan, mutta nyt sitä ei saatu ollenkaan toimimaan.  Jumppa loppui jotenkin yllättäen, jopa liian nopeasti.

Vaikka vesijumppa oli rankka, se tuntui rentouttavalta verrattuna kovalla lattialla jumppaamiseen. Minusta urheilussa on raskainta liikuntasuoritukseen valmistautuminen, jumpan jälkeinen peseytyminen ja vaatteiden vaihtaminen. Vesijumpassa se kaikki tulee melkein itsestään. 

Lähiuimahallini on avattu samana vuonna kun synnyin. Ensin mainittu on museoviraston suojelema rakennus. Minä kuljen Doc Martenseissa ja omistan samanlaisen nahkatakin kuin pääministeri, ostin sen jo vuosia sitten. Olen mukana kaiken maailman nykyaikaisissa kotkotuksissa ja rakastan Aikuiset televisiosarjaa. 


lauantai 17. syyskuuta 2022

Lakko

Olen vältellyt pinnalla olevaa aihetta, vaikka se herättää minussa voimakkaita tunteita. Olen aina ollut sitä mieltä, että hoitajille pitäisi maksaa parempaa palkkaa, enkä ole muuttanut mieltäni. 

Olin erikoistumisaikoinani teho-osastotyössä neljän kuukauden ajan. Kyseessä oli yliopistosairaalan teho. Kaikissa potilaissa roikkui sellainen kymmenen letkua ja piuhaa ja kaikki olivat hengityskoneissa. Sepsispotilaita, suurten leikkausten jälkitiloja, elvytettyjä potilaita, monivamma- ja palovammapotilaita. Nuoria, keski-ikäisiä ja ehkä joku vanhakin. Sellaisia, jotka kuolisivat ilman tehohoitoa.

Työn stressaavimpia hetkiä olivat käynnit rtg-osastolla, silloin kun potilas piti viedä  TT-tutkimukseen, tavalliset rtg-kuvat otettiin teho-osastolla (rtg-laite tuotiin siis paikan päälle). Rtg-matkaan lähtö vei vähintään puoli tuntia: Potilas piti siirtää kuljetusrespiraattoriin, kuljetussänkyyn ja ne kymmenen tippapulloa ja lääkeinfuusiota oli pakko saada mukaan. Jos potilaan tila oli labiili (epävakaa), tuli matkalla taatusti hapetus- yms. ongelmia ja paluumatkalla teholle ihan oikeasti melkein juostiin. 

Jos joku teho-osasto suljettaisiin (onneksi ei suljeta), tämä tarkoittaisi potilassiirtoja kaupungista toiseen. Meidän siirtomme oli vain sadan metrin juoksu. Ambulanssiin tarvittaisiin hoitaja, joka osaisi hoitaa tehopotilaita ja taidot omaava lääkäri. Siitä huolimatta potilaita kuolisi.  

Miettikää vaikka vakavaa auto-onnettomuutta, jossa auto olisi täynnä nuoria, joista moni tarvitsisi tehohoitoa.

Minusta työtaistelut ovat myös terveydenhuollon henkilöstön oikeus ja onhan niitä ollut. Suojelutyötä on tehtävä, sillä onhan se jokaisen inhimillinen velvollisuus, eihän ketään loukkaantunuttakaan jätetä kadulle virumaan. Muunkinlaisella lakolla voidaan saada tuloksia. Hallituksen velvollisuus on suojella ihmishenkiä.

torstai 15. syyskuuta 2022

Lastenkirja

Sain iloisen uutisen, että lastenkirjani julkaistaan Karistolta syksyllä 2023. Nyt tietysti epäilen, että tämä julkinen iloitseminen jollain kierolla tavalla estää julkaisun. En ole vielä allekirjoittanut kustannussopimusta. 

Voin ehkä kerrankin sanoa, että olen tyytyväinen kirjoittamaani tekstiin. Sen sanottiin olevan lämmin ja huumorintajuinen kirja tärkeästä aiheesta. Kirjaan tulee mustavalkoiset piirroskuvat, enkä vielä tiedä kuka sen kuvittaa. 

Oli kiva kirjoittaa jotain hauskaa ja samalla vakavaa ja unohtaa sarkasmi.

tiistai 13. syyskuuta 2022

OK.

Moni Facebook-ystävä hehkutti siirtäneensä joulukaktuksen ulos nauttimaan kesästä. Nyt nämä huonekasvit palkitsevat omistajansa kukkimalla. Oma kaktukseni vietti kesän Ikurissa omakotitalon pihamaalla. Siellä sille oli vaihdettu uusi parempi ruukku sen entisen muovikipon tilalle. Kasvi palasi hiljattain kotiin ja näyttikin rentoutuneelta ja levänneeltä, mutta tuo kiittämätön paskakaktus ei silti kuki. 

Yläkerran naapureille on syntynyt lapsi. Näin vauvan ensimmäistä kertaa ja onnittelin vanhempia, jotka ulkoiluttivat lastaan illalla saadakseen hänet nukahtamaan. Kerroin, että vauvan itku kuuluu minulle, mutta ei häiritse. Jälkeenpäin minua harmitti, sillä kuuluuhan se, jos oikein tarkkaan kuuntelee. Sanon sen seuraavalla kerralla, mutta pahentaako se tilannetta? Stressaantuvatko he siitä, että vauvan itku kantautuu naapurin korviin. Elämä on vaikeaa. Minulla on usein tapana sanoa jotain, jota kadun myöhemmin. 

Hämmästelen ihmisiä, jotka kysyvät jotain julkisesti tai sanovat mielipiteitään suuressa joukossa vieraita ihmisiä. Minulla on tapana puhua itselleni näin: "Ketä kysymyksesi tai mielipiteesi kiinnostavat?" tai "Jos sanot jotain, niin häpeät sitä jälkikäteen." tai "Mieti vielä" (sitten onkin jo myöhäistä). Minusta tuntuu, että tilan ottaminen on sen varastamista toisilta. Tuttujen kesken osaan kyllä ottaa liikaakin tilaa.

Areenassa on nähtävissä Aikuisten kolmas kausi. Sarja on ihana ja toimii opetusohjelmana meille jo enemmän elämää nähneille. Viesteihin ei saa vastata kuten minä vastaan, eli OK ja piste. Se kuulostaa hyvin vihaiselta.

maanantai 12. syyskuuta 2022

Omaelämä

Sähkön hinta nousi juuri kun entinen sähkösopimukseni umpeutui. Asun kerrostalossa, joten en ole aiemmin oikeastaan edes noteerannut sähkölaskuani. Kaipa olen sen maksanut, koska sähköä virtaa jatkuvasti sähkölaitteisiini.

Kirjauduin Fortumin sivulle ja luin, että minua on laskutettu neljästi vuodessa, viimeisin lasku oli 80 euroa. Nykyään joka firman sivuilta löytyy kuluttajan oma profiili ja omat sivut. Olen kadottanut kaikkien salasanat. Omakanta, OmaTays, OmaFortum, Omaelämä.

Uudessa sopimuksessani (tuulisähkö, toinen firma) sähkö/kWh maksaa nelisen kertaa entisen verran, joten jatkossa tulen huomaamaan sähkölaskuni. Ryhdyin heti suureen sähkötaisteluun.

Jostain taistelu on aloitettava. Kytkin kylpyhuoneen lattialämmityksen pois. Nyt kylpyhuone ei tunnu enää missään määrin houkuttelevalta. Suihkuun on hipsuteltava villasukat jalassa.

Aiemmin vaihdoin puhtaat vaatteet joka päivä, nyt vaihdan vain alusvaatteet ja sukat, muiden asusteiden statuksen arvioin päivittäin ja teen päätöksen siitä onko vaate käyttökelpoinen vai joutaako pesuun. Urheiluvaatteet on pakko pestä jokaisen käyttökerran jälkeen. Tavoitteenani on pestä pyykkiä aiempaa harvemmin.

Televisiota tai saunaa minulla ei ole. Joskus oli. Sauna oli kätevä urheiluvälinevarasto. Ostin äskettäin uuden jääkaapin, sillä entisen sisäseinät olivat ikijäässä. 

En tiedä mitä muuta voisin enää tehdä.  Yhtiövastike tulee luultavammin kallistumaan. Ettei nyt tule sellaista kuvaa, ettei meikä kärsi. Minä kärsin ihan kaikesta ja ympäri vuoden.

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri (??) Tytti Tuppurainen kehotti vaihtamaan hiustenkuivaajat ja kihartimet papiljotteihin. Se ei vissiin ihan ymmärrä ihmisten ongelmia. Minä taas ymmärrän.


lauantai 10. syyskuuta 2022

Musta neliö


Taidehistorian kurssilla edetään kohti nykytaidetta. Nykytaide on inspiroinut minua enemmän kuin vaikkapa renessanssin taide, mutta kurssin myötä olen oppinut sitäkin katsomaan ja siitä nauttimaan.  Wikipedia sanoo renessanssin ajan olevan taiteen suurimpia kukoistuskausia ja ovathan sen ajan maalaukset ikonisia. Kaikkea pitää ensin opetella: kävelemistä, syömistä, lukemista, kirjoittamista ja taiteen katsomista.

Viime kerralla kurssilla käsiteltiin mm. suprematismia Venäjällä. Kazimir Malevitš (1878-1918) keksi maalata muotoja, joita ei luonnosta löydy. Hänen kuuluisiin töihinsä kuuluu musta neliö. Kankaalla ei ole muuta kuin tuo neliö. Hän maalasi myös valkoisen neliön valkoiselle pohjalle (se erottuu silti taustastaan), mutta sen hän uskaltautui maalamaan villisti vinoon, eikä se seiso enää ojennuksessa kuten musta neliö. 

Seuraavaksi siirryttiin konstruktivismiin Venäjällä. Venäjällä oltiin innoissaan vallankumouksesta ja pyrittiin laajentamaan taidetta käsittämään muutakin kuin perinteiset maalaukset ja veistokset. Taiteilija ei ollut enää romanttinen baskeripää, vaan haluttiin luoda uusi taiteilijan malli, joka olisi pikemmin teknikko kuin taiteilija (tuon pikemmin teknikko kuin taiteilija lainasin suoraan luentomonisteesta). Vallankumouksen ajan avantgardistehin kuului El Lisitski (taiteilijan nimestä käytetään näkäjään myös muotoa Lissitzky), joka oli myös valokuvaaja ja arkkitehti. Hän maalasi monenlaista neliötä ja ympyrää ja teoksissa on myös tekstiä ja ne saattoivat olla julistavia. Mainittiin myös Aleksandr Rodtšenko, joka oli taidemaalari, muotoilija, kuvanveistäjä, lavastaja, arkkitehti, taidegraafikko ja valokuvaaja ja mitä muuta vielä olikaan. Sitten olivat vielä Naum Gabo ja Vladimir Tatlin. Avangarde Venäjällä päättyi ikävä kyllä 1930-luvulle tultaessa ja pakottauduttiin sosialistiseen realismiin, joka ei minua miellytä.

Olen aina ihmetellyt mikä se Bauhaus (1919-1933) oikein oli, nyt siihen tuli vähän selvyyttä. No olen kyllä lukenut, että aikoinaan Saksassa toimi Bauhaus- niminen taidekoulu, mutta en ymmärtänyt miksi se oli niin merkityksellinen. Ehkä ne olivat ne ennakkoluulottomat ihmiset, jotka siellä toimivat kuten Walter Gropius, Johannes Itten, Paul Klee, Vasily Kadinsky, Luwig Mies van der Rohe, Le Corbusier.... Heille taitaa Alvar Aaltokin olla paljosta velkaa. Luennoitsija muuten mainitsi, että saattaisi olla, ettei ilman Bauhausia ehkä olisi pilvenpiirtäjiä. Luultavammin olisi.

Nyt on pakko lopettaa tämä huitaisu. Kiitos ja näkemiin. Palataan. Siivotaan koti, pestään lakanat. Istutaan kirjastossa. Juodaan kahvia. Piirretään kulmakarvat. Maalataan huulet. Eletään muualla, mutta silti täällä. Viedään roskat.

 

keskiviikko 7. syyskuuta 2022

Rakas pyykinkuivausteline

Olen miettinyt esineitä, joita omistan.  Uutta puista pyykinkuivaustelinettä ja pellavalakanoita. Ajatukseni liittyvät Marja Saarenheimon esseisiin Esineiden perimmäisestä olemuksesta (Vastapaino 2020). Saarenheimo on psykoterapeutti ja tutkija. Sain vinkin kirjasta eräältä kurssilta.

Meillä on ihan liikaa roinaa. Tavara kertyy kasoiksi. On muotia raivata kylmästi kaikki se, joka "ei tuota itselle iloa". Asiasta on kirjoitettu kirjoja ja on muodostunut jopa ammattikunta, joka auttaa ihmisiä pinojen ja täysien kaappien ikeestä.

Vierastan ylisiistejä koteja. Pidän runsaudesta, väreistä ja kirjakasoista (niin kauan kun ne pysyvät kasassa). Rakastan kirjahyllyjä.

Saarenheimon kirjassa kerrotaan amerikkalaisista veljeksistä Homerista ja Lagleystä, jotka asuivat kahdestaan. Homer oli sokea. Heidän kotinsa oli täynnä sanomalehtipinoja ja muuta roinaa, niin että tavaroiden keskelle oli raivattu käytäviä, joita pitkin he liikkuivat. Lopulta Lagley menehtyi tavarapinon alle ja Homer veljensä avun puutteeseen. E.L. Doctorov on kuulemma kirjoittanut veljeksistä romaanin. Ihan tällaiseen tilanteeseen harva sentään päätyy. Suurin osa meistä kerää korkeintaan tyhjiä jugurttipurkkeja, aikakausilehtiä tai sukkahousuja.

Saarenheimon kirjassa siteerataan Matti Mäkelää, jonka mukaan talosta pitää löytyä aina jotain repsottavaa. Kun se korjataan, huomataan seuraava rempallaan oleva nurkka. Katsoin repsottavaa sähköjohtoa kymmenen vuoden ajan. Nyt se on korjattu. Nykyään kiinnitän huomioni uusiin puutteisiin, joita en repsottavan sähköjohdon aikoihin edes huomannut. 

Esineet on huomioitu myös runoudessa. Ranskalainen runoilija Francis Ponge kirjoitti esinerunoja. Neljännesvuosisadan verran Ponge rustasi runoja saippuasta. Pablo Neruda taas laati oodeja eri esineille.

Koska kirjoittaja on psykoterapeutti myös Freud mainitaan. 

Esineet ovat meidän jatkeitamme myös ihan konkreettisesti. Ajatelkaa vaatteita, koruja, laukkuja ja kelloja. Kännyköitä!

Katson ostamaani pyykinkuivaustelinettä rakkaudella. Miten keveä se onkaan ja kaunis katsella. Ostin sen Ikeasta ja yllätyin, kun sain valmiin telineen, enkä rimakasaa. Olen nähnyt televisiosta ohjelman, jossa kerrottiin naisesta, jolla oli rakkaussuhde Eiffel-torniin, miksei sitten pyykinkuivaustelineeseen.

tiistai 6. syyskuuta 2022

Suomen presidentti: Urho Kaleva Kekkonen

Julia Thuren kirjoitti somessa, että hänelle pääministeri on Paavo Lipponen ja naishiihtäjä Marja-Liisa Kirvesniemi. 

Tein tietysti oman listani:

 

Presidentti: Urho Kekkonen

USA:n presidentti: Ronald Reagan

Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri: Leonid Brežnev

Kestävyysjuoksija: Lasse Viren

Radiokanavat: Yleis- ja Rinnakkaisohjelma

Viihdeohjelma: Spede show

Radio-ohjelma: Nuorten sävellahja

Elokuva: Milos Forman, Yksi lensi yli käenpesän

Kotimainen elokuva: Mika Kaurismäki, Valehtelija

Banderolliteksti: Ei lehmä kaipaa sonnia kun sataa ydinpommia

Oopperalaulaja: Martti Talvela

Poliitikko: Paavo Väyrynen

Pääministeri: Kalevi Sorsa

Sopimus: YYA-sopimus

Koulut: kansa- ja oppikoulu, lukio

Rocktähti: David Bowie

Herkku: lämpimät voileivät

Televisiokuuluttaja: Teija Sopanen 

Seksuaalikasvatus: ---------

Laitoin nämä ihan intuitiolla, kaikki eivät edusta ihan samaa aikaa.

maanantai 5. syyskuuta 2022

Viihdettä kansalle

Pitäisi kerätä lauseita yhteen tiettyyn tarkoitukseen, eikä minulla ole toistaiseksi varastossa muuta kuin Aleksanterin kirkon lähellä seisovaan roskikseen kiinnitetty tarra, jossa lukee "Nato on rauhan tae" (suhtaudun lauseeseen vähän epäröiden, mutta ei siitä enempää). Odotan lähipäivinä kuulevani jonkun sanovan jotain syvällistä ja koskettavaa. Pitäisikö sellaisella lauseella olla tarkkaan säädellyt tekijänoikeudet?

Osallistuin Työväen kirjallisuuspäiville (kuulijana, en esiintyjänä). Paneelimuotoinen keskustelu saattaa olla vaivaannuttava sekä esiintyjän että kuuntelijan kannalta. Olen altistunut kankeiden paneelien kuuntelemiseen alani kongresseissa, joissa panelisteilla ei ole edes yhteistä äidinkieltä vaan kaikki puhuvat englantia, kuka sujuvammin ja kuka käyttää rallienglantia. 

Paneeliin osallistuu useimmiten viitisen henkilöä, joista yksi vetää keskustelua. Se ei ole aito keskustelu vaan jokaista osallistujaa haastatellaan vuorotellen ja muut odottavat omaa vuoroaan pöytää tuijotellen. 

Yhdessä paneelikeskustelussa otettiin esille viihdekirjallisuus, jota joku reppana joutuu kirjoittamaan pitääkseen lapset vaatetettuina ja itsensä kauramaidossa ja kahvissa. 

Voisiko olla, että joku saattaa jopa nauttia viihteellisen tekstin tuottamisesta? Saako niin tehdä häpeämättä itseään? Eräs ystäväni tavoittelee Prisma-kirjailijan asemaa, mutta toistaiseksi se on jäänyt haaveeksi. En uskalla edes uneksia moisesta. 

Onhan se toisaalta niinkin, että vaikka kuinka yrittää viihdyttää, saattaa tekstiin vahingossa putkahtaa hyvä lause tai tärkeä ajatus, eikä sitä välttämättä tule kitkettyä pois.

perjantai 2. syyskuuta 2022

Saivare

Kävin Nitsin keikalla G Livelabissa. Ostin lipun pari vuotta sitten ja muistaakseni tällä välillä vaihdettiin keikkapaikkaakin. 

Bändin treenitalo paloi hiljattain ja siinä menivät arkistot ja soittimet. Yhtyeen ihailijat lahjoittivat rahaa ja niillä nitsiläiset ostivat uudet instrumentit ja pääsivät kiertueelle. 

Jos joku ei tunne Nitsiä, siteeraan Hesaria "Suomessa jo 40 vuotta tunnettu taiderockyhtye". Nits on kotoisin Hollannista ja se perustettiin 1974. Bändissä on kolme jäsentä Henk Hofstede (laulu), Rob Kloet (rummut) ja Robert Jan Stips (koskettimet, voiko niin sanoa). Kosketan koskettimiasi. 

Nit on nettisanakirjan mukaan saivare.

Nits kärsii jonkinlaisesta Suomi-riippuvuudesta, sillä se ramppaa täällä alvariinsa. Yhtye on tehnyt levyn, jonka nimi on Alankomaat (siis ihan suomeksi kirjoitettuna).  Bändin joissakin kappaleissa on viittauksia Suomeen ja jopa pätkä suomenkielistä kuulutusta. Muistelen, että heillä on muitakin lauluja, jotka on nimetty suomeksi, suomalaisia kaupunkeja?

Henk mainitsi Marinin ihailevaan sävyyn ja sanoi Hollannin pääministerin olevan puupökkelö, eikä luultavammin ollenkaan tanssitaitoinen. 

Hieno keikka, eikä yhtään liian "taiteellinen". Taide ja rock yhdessä kuulostavat vaivaannuttavilta. Henk jutusteli mukavia ja otti välillä jonkun soittimen kätösiinsä.

Istuimme eturivissä, näimme kaiken ja musiikin volyymi oli juuri sopiva. 

Yleisö kehuskeli sillä, kuinka monta Nitsin keikkaa oli nähnyt. Minulla tämä taisi olla vasta kolmas.

Bändin jäsenet ovat jo kypsässä iässä. Vääntelin mielessäni kiertoilmaisuja vanhalle ja päädyin kypsään. Henkillä oli yllään lepattava puku ja oranssit lenkkarit. Hän näytti varsin kypsältä. Jos Henk olisi nainen, hän olisi joutunut meikkaamaan tuntitolkulla peittääkseen iän tuomat merkit. Henkin silmäluomet saivat roikkua vallattomasti, eikä hänen tarvinnut käyttää aikuisen miehen meikkiä.