keskiviikko 25. toukokuuta 2022

Pessimisti pettyy

Kävin katsomassa harrastajateatterinäytöksen kumppanuustalo Arttelissa. Arttelin seinälle oli ripustettu lukujärjestys. Keskiviikkoisin järjestetään marxilainen opintopiiri. Tampereella on siis Lenin-museo ja marxilainen opintopiiri.  Kaverini lähti aikoinaan Helsinkiin opiskelemaan maatalousmetsätieteellisen tiedekuntaan ja hän kävi marxilaisessa opintopiirissä. Minusta se kuulosti hienolta. Se oli joskus 70-luvulla. 

Harrastajateatteri Sarin sakki esitti näytelmän Panoo ja raamaa, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Sari Lilliestierna. Kuulin, että näytelmä on koottu naisten erokokemuksista. 

Miehet pettävät. Naiset vihaavat ja ovat katkeria. Porukka teki tämän täysillä kirosanoja kaihtamatta. Näytelmän rytmi on napakka ja näyttelijät tosissaan. Olisin kyllä kaivannut enemmän suvantoja, naurua ja itkua. Viha alkoi välillä puuduttaa. Kaiken kaikkiaan hyvä esitys kuitenkin. 

Kirjoittamisen suhteen ei ole mennyt hyvin. S sanoi, etten ole pessimisti, sillä sanotaanhan, ettei pessimisti pety. Minä petyin.

maanantai 23. toukokuuta 2022

Kirjailijaliitto juhlii

Osallistuin Kirjailijaliiton 125-vuotisjuhliin. Sain onneksi seuraa ratikkamatkalle ja liuin tämän kirjailijan peesissä sisälle juhlasaliin asti. 

Olen tottunut osallistumaan erään toisen yhdistyksen illallisille, joten tiedän, että tärkein hetki on pöydän valinta, sillä siinä ratkaistaan tekeekö mieli istua loputtomiin vai karata paikalta välittömästi. Pöydässäni istui kaksi tuttua ja yhden kanssa löysin melkein yhteisen tutun. Yhden kirjailijan kanssa oli helppo kommunikoida yhteisen itäsuomalaisuuden vuoksi. Suuressa pyöreässä pöydässä ei voi syntyä yleistä keskustelua. 

Näin monta kirjan kansiliepeestä tuttua naamaa ja siinähän se ilta kului heidän nimiään muistellessa. Saimme ruokaa, kuulimme puheenjohtajan hienon puheen ja myöhemmin tanssittiin sekalaisessa ryppäässä Dallape-orkesterin johdolla. 

Maarit Verronen sai palkinnon pitkästä elämäntyöstään ja Harri István Mäelle luovutettiin lastenkirjallisuuden Tirlittan-palkinto, me muut saimme kaksi drinkkilippua. Valokuvia otettiin ja minäkin poseerasin yhdessä niin voimallisesti, että palkittu kirjailija jäi varjooni. 

Joskus viitsin vielä juhlia aamuun asti, nyt olin peiton alla jo kymmenen jälkeen.

lauantai 21. toukokuuta 2022

Sohva

Olen lähdössä pistäytymään Helsingissä. Joskus stressasin kongressimatkoja Yhdysvaltoihin, nyt pääkaupunkikin on melkein liikaa. Tekisi mieli jäädä kotisohvalle, jonne suunnittelen muuttavani pysyvästi.

Eikö sohva olisikin soma, turvallinen ja ekologinen asunto? Kyllä me Kertun kanssa siihen mahtuisimme. Kerttu selkänojalle ja minä sohvatyynyille. Jos joku vielä kantaisi meille kirjoja ja ruokatarvikkeita. Älykello huutelisi ja vaatisi liikkeelle lähtemistä, mutta emme me siitä piittaisi.

Olen löytänyt uuden kosmetiikkatuotteen, jota myydään samantyyppisessä tuubissa kuin ripsiväriä. Sitä sivellään kulmakarvoihin, jotka näyttävät käsittelyn jälkeen hyvältä parin päivän ajan. Kunhan vaan muistaa poistaa sen värin ennen kuin lähtee ulos, sillä se on pelottavaa pikimustaa mönjää, joka näyttää jäteöljyltä. 

Instagramissa olen nähnyt kuinka kauniit nuoret naiset meikkaavat. Naamaan laitetaan monta minulle tuntematonta tököttiä. Ensin pohjamaali, sitten tasoitus ja pintamaali sekä tupsutettavat jauheet. Niillä saadaan virheetön iho entistä tasalaatuisemmaksi.

perjantai 20. toukokuuta 2022

Kepeä elämäni


Tampereen teatterin Frenckell-näyttämöllä esitettiin Miiko Toiviaisen transihmisyyttä käsittelevä monologi Kepeä elämäni. Esityksen oli ohjannut Riikka Oksanen ja musiikin säveltänyt Eeva Kontu. 

Tunnin esitys eteni napakasti Toiviaisen lapsuudesta, sukupuolidystrofiaan, sukupuolen korjausprosessiin ja sen jälkeiseen aikaan päiväkirjatekstien, runojen ja laulujen kautta. Toiviainen kertoi, että lapsena sukupuoli ei merkinnyt hänelle mitään vaan hän sukkuloi tyttö- ja poikaporukoiden välillä. Sukupuolidystrofia iski vasta myöhemmin. 

Näytelmässä käsiteltiin käyntejä Tays:n transpoliklinikalla. Toiviainen pisti katsojatkin pikkuisen osallistumaan näytelmään, joka on aina vähän pelottavaa, mutta tällä kertaa lähinnä hauskaa. 

Monologissa lääkäri saneli potilastekstejä. Sanelu muuten aloitetaan "Sanelua, sanelua" ja koneelle sanellaan myös välimerkit. Näin vinkkinä.

Toiviainen luki Uuno Kailaan komean runon ja lauloi kauniisti. Sukupuolen korjausprosessissa näyttelijä pelkäsi eniten äänensä menettämistä, mutta lopulta turhaan. 

Monologissa käsiteltiin termejä. Minäkin olen korjannut jonkun transseksuaalista puhuvan reppanan termin transsukupuoliseksi ja sukupuolen vaihtamisen sen korjaamiseksi. Nykyään kaiken terminologian suhteen ollaan niin puhdasoppisia. Raippa heiluu, jos joku sana menee vahingossa väärin.

Kepeä elämäni oli liikuttava, optimistinen ja hauska tarina transihmisyydestä. 

Esityksen jälkeen keskusteltiin. Toiviainen on transihmisten "eliittiä", hän näyttää sukupuolensa edustajalta ja hän on kiitetty ja työllistetty näyttelijä. Toiviainen on tietoinen siitä, ettei kaikilla mene yhtä hyvin, ja että transihmisiä syrjitään vaikkapa työelämässä. Näitä positiivisia tarinoita tarvitaan. 

Vähemmistön edustaja ei ole automaattisesti uhri vaan hän saattaa olla tyytyväinen kansalainen ja se riippuu meistä kaikista.  Näytelmän jälkeen olisi tehnyt mieli sanoa omalle läheiselleni jotain hienoa, mutta en osannut sanoa muuta kuin jotain sellaista, että ai te meinaatte mennä nyt kauppaan. Heippa.

Kuva yllä on Timo Suutarisen.

Olin nuori

Olin nuori. Ja kasvoin harmajin,
sinipunervin silmänaluksin
minä arkana kouluun kuljin.

Oli rehtori vanha ja viisas mies.
Minä usein pelkäsin, että hän ties,
mikä syy minun mieltäni painoi.

Ja kotona täti, hän katsoi niin
minun silmäini lastenkamariin,
että pakenin pois ja itkin.

Kun nuoria kasvoja muita näin,
miten vihasin omaa itseäin
ja kipeää elämääni.

-- Ah, silloin vielä mä tiennyt en,
että kukaan, kukaan ihminen
ei tääll' ole parempi toista.

Tuta sai sen poika. Ja rakastamaan
mies sitten on oppinut nuoruuttaan
ja omia arpiansa.
 
Uuno Kailas

 

 


keskiviikko 18. toukokuuta 2022

Rehellisyys ei kannata

Rehellisyyttä on paukutettu päähäni läpi lapsuuden. En osaa valehdella. Olen varastanutkin vain kerran. Kuljin vahingossa kaupan kassan ohi minttulaku ostoskärryjen pohjalle unohtuneena enkä palannut maksamaan sitä. Kyllä se asia on minua painanut.

Keskustelimme kaverin kanssa kovin ajankohtaisesta asiasta, joulukorteista. Tyhjiä joulukortteja lähetettiin aikoinaan koteihin ja niiden avulla kerättiin rahaa johonkin hyväntekeväisyystarkoitukseen. Korttien mukana tuli pankkisiirtolomake, jolla ne saattoi maksaa. Laitoin kortit roskiin, enkä voinut kuvitellakaan käyttäväni joulukortteja maksamatta niistä. En ole muutenkaan koskaan ollut joulukortti-ihminen.

Kaveri lähetti kortteja sukulaisille, mutta jätti laskun maksamatta. Pakanamaan lapset eivät hyötyneet meistä kummastakaan. Nykynäkökulmasta korttien käyttämättä jättäminen on oikeastaan pahempi juttu. 

Nykyään kaveri lähettää itse askartelemiaan kortteja. Olen joskus kokeillut joulukorttiaskartelua, mutta en ole kehdannut lähettää tuotoksiani kenellekään. Kaikki liimautui vinoon tai keittiön pöytään. Hopeatussin jälki oli suttuinen.

Järjestöillä ei ollut nettiä ja muita rahan keräämistä helpottavia apuvälineitä käytettävissään. Rahaa saattoi kerätä ovelta ovelle tai lähettää pankkisiirtolomakkeen. Auttaja ei voinut heitellä rahaa nykytapaan tunnekuohun keskellä vaan tarkkaan harkiten.

Olen menossa lauantaina Kirjailijaliiton 125-vuotisjuhliin. Kaikki liiton jäsenet ovat saaneet kutsun ja kolmisensataa on ilmoittautunut. Pukukoodi oli jotain sellaista kuin "juhlava, rento", tuo jälkimmäinen on monelle helpotus. En ole juurikaan ostanut vaatteita pariin viime vuoteen, en ainakaan juhlavaatteita. Nyt olen etsinyt juhlamekkoa, turhaan. Juossut kaupasta toiseen, ahtautunut sovituskoppeihin, katsonut itseäni koppien kelmeässä valossa (se katse ei ole aina ollut rakastava), pukenut ja riisunut. Stressaantunut.

Aion jatkaa etsintöjä vielä tänään.

sunnuntai 15. toukokuuta 2022

Alaston salissa

Olen viime päivinä nähnyt ja kuullut liikaa kirjailijoita. 

Torstaina kävin Metsossa kuuntelemassa Pirkko Saision haastattelua, jossa puhuttiin lähinnä hänen uusimmasta romaanistaan Passio. Saisio sanoi halunneensa kirjoittaa pienen kirkkaan romaanin, mutta jostain syystä kirjasta kehkeytyi 732 sivun järkäle. Passion kirjoittamiseen meni vain kahdeksan kuukautta. En ole ikävä kyllä vielä lukenut sitä. 

Joku kysyi Saisiolta lapsuuden kirjaelämyksistä. Ensimmäinen kirjailijan itsensä lukema teos oli Anni Polvan Tiina. Kun Saisio siirtyi aikuisten kirjoihin, hän etsi niitä kodin tietosanakirjastakin ja meni kirjastoon kysymään löytyykö teiltä romaania ”Alaston salissa”. Ei löytynyt, mutta Alastalon salissa olisi ollut kirjaston hyllyssä. Sitä Saisio ei tietenkään halunnut.

Osallistuin perjantaina ja lauantaina Helsinki lit -käännöskirjatapahtumaan (kirjailijahaastattelut ovat nähtävissä myös Hesarin sivuilla). Haastateltavia kirjailijoita oli yksitoista ja haastattelut käytiin suomeksi, englanniksi ja ranskaksi.

Sampsa Peltonen haastatteli algerialaista Kamel Daoudia ranskaksi ja käänsi samalla puheen meille sivistymättömille. Esitteessä mainitaan, että kirjailijan teos Tapaus Mersault keskustelee Albert Camus'n Sivullisen kanssa. Kuulostaa akateemiselta. Daoud vaikutti älykkäältä mieheltä ja hän sanoi kaikenlaista viisasta. Kirjoitin viisauksia tilaisuuden ohjelmalehtiseen, jonka sitten kadotin, joten jäätte niitä vaille.

Glasgowissa kasvanut Douglas Stuart tarjosi romaaninsa Shuggie Bain käsikirjoitusta vähintäänkin neljäänkymmeneen kustantamoon ja sai hylsyjä, mutta löysi lopulta kustantajan kirjalleen ja romaani voitti myöhemmin Booker -palkinnon. Shuggie Bain perustuu Stuartin omaan elämään. Romaanista tulee mieleen Édouard Louisin Ei enää Eddy, koska molemmissa kirjoissa kuvataan köyhää lapsuutta, kiusaamista ja päähenkilön homoseksuaalisuutta. Stuartille kävi hyvin, hän muutti New Yorkiin ja hänestä tuli muotisuunnittelija ja nyt siis vielä kirjailijakin. Hän väitti kirjoittaneensa lapsuudestaan kahdeksantoistatuhatta sivua. Puolisolla meni seitsemän kuukautta tekstin lukemiseen. En löytänyt montako sivua Shuggie Bainissa on. 

Saamelainen Kiirunasta lähtöisin oleva Ann-Helén Laestadius puhui romaanistaan Varkaus ja saamelaisten kohtelusta Ruotsissa, joka on ollut törkeää, ihan kuten Suomessakin. 

Sirpa Kähkönen haastatteli sympaattista Colson Whiteheadia ja huomasin, että Kähkönen oli lukenut kirjailijan uutuusromaanin Harlem Suffle todella tarkkaan. Romaanissa elää 60-luvun New York ja kaikki kuulosti todella mielenkiintoiselta. Romaanille tulee kuulemma vielä jatkoa.

Helsinki  litin eräs tähti oli 64-vuotias Bernardine Evaristo, joka oli ensimmäinen musta nainen, joka sai Booker-palkinnon. Evaristo palkittiin 2019 romaanista Tyttö, nainen, toinen. Evaristo manifestoi palkinnon jo silloin, kun hänen kirjojaan myytiin vain vähän. Olenkin miettinyt mitä se manifestoiminen tarkoittaa ja aion manifestoida itselleni Finlandia-palkinnon. Evaristo puhui vanhenemisesta(kin) ja sanoi, että jo nelikymppiset sanovat, että elämä on ohi vaikka kaikki on ohi vasta kuolemassa. 

Helsinki lit on erittäin suositeltava tapahtuma. Kuten varmasti osasitte laskea, en kirjoittanut kaikista esiintyjistä ja kirjoista. En jaksa. Tapahtuma järjestettiin Bio Rex-elokuvateatterissa Lasipalatsissa, joka sopi hyvin tällaiseen tilaisuuteen. Jos saa valittaa (aina saa), vessoihin oli pitkät jonot ja esittelylehtinen oli mielestäni turhan niukka vaikkakin ulkoasultaan tyylikäs. Kirjat olisivat saaneet olla näyttävämmin esillä.

torstai 12. toukokuuta 2022

Riemuylioppilas

Tänään järjestettiin kevään viimeinen vesijumppa. Opin taas kaikenlaista uutta. 

Kun ylioppilaaksi tulosta on kuulunut viisikymmentä vuotta puhutaan riemuylioppilaasta.  Nainen, joka tämän kertoi, valmistui riemuylioppilaaksi kymmenen vuotta sitten.

Näen mielessäni alkoholilta ja tupakalta tuoksahtavan kypsässä iässä olevan miehen, jolla on kellertävänruskea ylioppilaslakki, hartioilla roikkuu serpentiiniä ja silmillä keikkuvat vappulasit, joiden yläosasta törröttävät mustat tekokulmakarvat ja joihin on integroitu punainen tekonenä. Riemuylioppilaalla on päällään beige poplari. Hän lauleskelee "Trai, trai, trallallaa" ja heiluttaa avattua kuohuviinipulloa.

Ostin vesijuoksukengät, kevyet läpyskät, jotka lisäävät veden vastusta. En kehdannut ottaa niitä mukaani uimahalliin, ehkä sitten seuraavalla kerralla. Valmistaudun hiljaisesti olemaan ihminen, joka käyttää vesijuoksukenkiä. 

Tapanani on ensin vesijuosta ja sitten vesijumpata, jos ette vaikka tienneet.  Arvostelen muiden tyylejä samalla kun juoksen. Mielestäni jotkut etenevät vedessä liian horisontaalisessa asennossa.

On vaikea kirjoittaa, sillä vasemman etusormen päässä on laastari. Leikkasin sormeani samalla kun leikkasin sitruunaa. Edellinen haava oli juuri paranemassa. 

 

maanantai 9. toukokuuta 2022

Huono vegaani

Kokeeko joku olevansa paska? Kukaan ei ymmärrä? Tekisikö mieli jäädä kotiin ja sulkea ovet ja ikkunat? Jääkö villapaita yhtä hiharesoria vaille? Tuntuuko kaikki turhalta? Sellaisiakin ihmisiä kuulemma on. 

Heräsin tänä aamuna viideltä. Siihen aikaan ei kuulu nousta ylös. Katsoin itseäni peilistä ja säikähdin kalpeaa naamaani ja sotkuisia hiuksiani. Hain puhelimen ja ryhdyin kuuntelemaan Ossi Nymanin uusinta romaania Häpeärauha. En tiedä mitä kirjailija tästä pitää, mutta se on hyvää aamuyön kuunneltavaa, sillä se ei herätä liian suuria tunteita. 

Romaanin päähenkilö muistuttaa kovasti kirjailijaa, mutta en tiedä onko tämä autofiktiota. Minulle sillä ei ole väliä. Mies katsoo kaikkea jotenkin ulkopuolelta, vaikka on kyllä elämässä mukana. Nyman tekee tarkkoja havaintoja ihmisistä. Hän haaveilee Hannasta, jolla on lapsi ja sisäilmaongelmainen omakotitalo. Hän haaveilee lapsesta. Kun haaveet toteutuvat, ei sitä mitenkään hehkuteta.

Nyman sai aikoinaan paljon vihaa niskaansa kertoessaan julkisesti, ettei halua tehdä palkkatyötä. Hänen moitittiin elävän toisten työllä. Häpeärauhassa ajatellaan, että niinhän sijoittajatkin repivät tuottonsa muiden selkänahasta. 

En ollut ajatellut asiaa niin. Hesarin Visio-liitteessä ihannoidaan sijoittamista, se on täynnä sankaritarinoita, joissa joku on aloittanut sijoittamisen kaksivuotiaana ja päätynyt miljonääriksi kymmenvuotiaana. 

Olen noudattanut lähes vegaanista ruokavaliota vuoden alusta. Heikkouteni ovat pullat, joiden maidolle, kananmunille ja voille olen sulkenut silmäni. Edelleen minusta tuntuu jotenkin nololta pyytää vegaanista annosta. Moni vegaani sanoo, ettei enää edes voisi syödä lihaa, siis maun puolesta. Minulle tulee välillä himo lihapulliin ja perunamuusiin.

lauantai 7. toukokuuta 2022

Turvatakuu






Toimin laiskasti ja latasin tänne kaksi kuvaa kolumnistani, joka julkaistiin Reuma-lehdessä. Kuvat ovat huonolaatuisia ja näyttävät rumilta. 

Olen saavuttanut Sanuli-putkessa (nettisanapeli) sadan Sanulin rajan. Tämä olisi erinomainen paikka lopettaa pelaaminen. Tarkkailen käytöstäni. Jos jatkan Sanuliin nro 101, minun on pakko pyrkiä kahteensataan Sanuliin. Ihminen voisi tehdä ainutkertaisella elämällään jotain parempaakin toki huonompaakin. 

Sanoista puheenollen, tämän ajan ykkössana on turvatakuu. Haluaisin itselleni turvatakuun, joka turvaisi minulle mielenkiintoisen, terveen, onnellisen ja pitkän elämän. Kahdenkymmenen vuoden turvatakuu riittäisi tässä vaiheessa, mutta lapsille haluaisin pidemmän. Kiitos.

torstai 5. toukokuuta 2022

Vauhti hiipuu

Tapasin tiistaina pari entistä työkaveriani ja kävimme Paapan kapakassa. Läheiseen pöytään istui miesporukka, jolla oli vauhti päällä. 

He eivät olleet mitenkään epämiellyttäviä tai liian tunkeilevia. Yksi miehistä toi meille korkeat juomalasit, joissa oli punertavaa nestettä, jääpaloja ja juomien keskellä tökötti pilli. Jonkinlaiset aikuisten pillimehut. Kukaan ei kysynyt halusimmeko juotavaa tai mitä noin yleensä halusimme. Joimme kun kerran ilmaiseksi saimme. 

Joukon puhelias mies kertoi, että he olivat tulleet Lapista asti Tampereelle. Heillä oli ollut hotellihuoneet varattuina, mutta porukkaa ei huolittu majoitustilaan humalatilan vuoksi. Niinpä he joutuivat ottamaan sviitin toisesta hotellista. Sviitti maksoi yli neljäsataa euroa. 

Puhelias mies muisti pariinkin kertaan tiedottaa, että hän seurustelee. Mies kysyi työkaveriltani, mitä tämä tekee. H katsoi miestä kainosti ja sanoi opiskelevansa teologiaa, joka tuntui minustakin aika epäuskottavalta. Työkaveri "opiskeli teologiaa" jo viisitoista vuotta sitten.

Lakon vuoksi tällä viikolla ei ole vesijumppaa, eikä kuntosaliryhmää, joten niska on jumissa ja sitä vihloo. Eipä sitten muuta.


maanantai 2. toukokuuta 2022

Ilves vai Tappara

Kokeilin uudestaan äänikirjan kuuntelemista öiseen aikaan. Nyt pistin ajastimen kolmeenkymmeneen minuuttiin. Ennen nukahtamistani Alma pohti sammalten olemusta. Herätessäni en sitten muuta muistanutkaan. Nappikuulokkeet painoivat korvakäytäviä, eikä niistä kuulunut enää pihaustakaan. 

Muistan, miten korvakäytävät kipeytyivät stetareista, mutta se meni ohi kun niihin tottui. Kun sitten kerran oikea korvakäytävä tuntui uudestaan kipeältä, huomasin metallia suojaavan kumitulpan kadonneen. 

Vappu meni rauhallisesti. Ystäväpariskunta käväisi. K joutui menemään töihin ja pistäydyimme M:n kanssa kaupungilla ja istuimme hetken talvitakeissamme Paapan kapakan terassilla. K on näyttelijä ja vappuaattona oli kaksi esitystä. Onneksi K kuolee jo ensimmäisessä näytöksessä ja hän on saanut vapautuksen loppukiitoksista.

Tappara voitti miesten SM-liigan jääkiekkomestaruuden. Olen ihmetellyt, miten tamperelaiset valitsevat Tapparan ja Ilveksen välillä. Kysyin asiaa Facessa, enkä saanut yleispätevää vastausta. Usein joku tuttu/sukulainen oli pelannut jommassa kummassa joukkueessa, kyse oli sukuperinteestä tai mistä lie. 

Ei minun tarvitse ottaa kantaa tähänkään.