sunnuntai 28. huhtikuuta 2024

Interrail osa 9 (Pisa ja Pavia)


Ei ole tullut kirjoitettua matkapäiväkirjaa, sillä tämä kännykän naputtelu on niin vaivalloista.  Tulee kamalasti kirjoitusvirheitä.

Pistäydyin Pisassa, sillä italiaa taitava siskoni miehineen viettivät vajaan vuorokauden kaupungissa, josta heidän paluulentonsa lähti.Näimme edellisen kerran äidin uurnan laskussa. Nyt oli iloisempaa. 

Kävimme syömässä kauniita ruokia (otimme joka ruokalajista kuvan). Ne myös maistuivat ihanalle. 

Tarjoilija oli käynyt kolme kuukautta aiemmin Rovaniemellä ja hän esitteli lumisia maisemia ja revontulia kännykkänsä näytöltä. Mies kätteli meidät lähtiäisiksi. 

Pisa oli viihtyisämpi kaupunki kuin luulin. Ja näimme torninkin.

Matkaseurani on lähtenyt takaisin Suomeen. Matkustan siis yksin. Valitsin paluureitin varrelta Pavian, joka sijaitsee lähellä Milanoa. Junassa vieruskaverini kysyi mihin matkustan ja kun sanoin Paviaan, tuo hieno italialaisrouva katsoi minua ja sanoi ”Why?”. 

Oli sateista ja Pavian rautatieaseman edessä pienessä puistossa örisi humalainen ukkokööri. Kävelin hotelliin koirankakkoja väistellen (muualla en ole niihin törmännyt). Kaikki näytti ankealta ja olin yksin (kaupungissa on kuulemma kiva vanha keskusta). 

Hotellin seutu oli tuhruinen ja huone ankea. Palasin respaan kyynelet silmissä ja sanoin, että haluan lähteä huomenna, jolloin minulla on syntymäpäivä. Nainen perui osan varauksesta ja upgreidasi minut parempaan huoneeseen ilman lisämaksua.

Kävin Mäkkärissä syömässä, sillä kello oli neljä ja ruokapaikat olisivat auenneet vasta seitsemältä. Tein ostoksia suuressa supermarketissa, enkä ole koskaan nähnyt niin montaa hyllymetriä oliiviöljypulloja kuin siellä. Tänään lähettivät Pavian hotellista onnitteluviestin.  

Lähdin yhdeksän junalla Milanoon. Juna oli niin täynnä, että jouduin seisomaan käytävällä, mutta nyt olen Milanossa, siitä ehkä myöhemmin lisää.



torstai 25. huhtikuuta 2024

Interrail osa 8 (Lucca edelleen)


Luccan vanhan keskustan ympäri kiertää muuri, joka on niin leveä, että sitä pitkin voi kävellä. Moni turisti vuokraa hassun pyörän, jota voi polkea yhdessä neljäkin matkailijaa. Muurilla kasvaa lehmuksia, hevoskastanjoita ja luonnonkukkia. 

Eilen käveltiin koko muuri ympäri. L mietti, miten lasketaan etäisyys neljä kilometriä pitkän muurin vastakkaiselle puolelle  ja päädyttiin ympyrän kehän jakamiseen piillä, josta saadaan noin 1,3 km. 

Kävimme kasvitieellisessä puutarhassa ja opimme miltä näyttää kamelia. Puutarhassa oli lummelampi, jossa ui kilpikonnia. Osa niistä oli jähmettynyt lammen rannalle kuikuilemaan. Kivien ja kasvien peittämällä pläntillä vilisi  kilpikonnien sijaan vihreäselkäisiä sisiliskoja. Ajatella, jos ihmisen selkä olisi vihreä. Yritettäisiinkö sitä silloin peitellä vai esitellä muille.

Luccassa on niin paljon kirkkoja, että syntien tunnustaminen onnistuu vaikka kauppareissulla. Kirkot ovat upeita. San Martinon katedraalissa voi ihailla Tintoretton maalausta ”Viimeinen illallinen”.




keskiviikko 24. huhtikuuta 2024

Interrail osa 7 (Lucca)


Saavuimme eilen Luccaan, jonka vanhaa keskustaa ympäröi renessanssin aikainen hyvin säilynyt muuri. Luccan yliopisto on perustettu 1785. Asukkaita kaupungissa on 90 000.

Viareggiosta sisämaakaupunkiin kertyi junalla matkaa puolisen tuntia. En halunnut käyttää interrail-matkapäiviäni, joten ostin lipun regionale-junaan (3.90 e).  

Luccassa on upeita vanhoja kirkkoja. Kaupungin pääaukiolla pauhasi  ”Maledetta Primavera” (suomeksi kappale tunnetaan nimeltä ”Aikuinen nainen”)

Säveltäjä Giacomo Puccini on syntynyt Luccassa. Sopiihan sillä kehuskella ja patsaita pystyttää. Kaupungissa järjestetään kesäfestivaali, jossa esiintyvät tänä vuonna mm. Eric Clapton, Ed Sheeran, The Smashing Pumpkins, Lenny Kravitz, John Fogerty ja Sam Smith. 

Yövymme Airbnb-asunnossa, jonka pöytiä koristavat muovikukkaset ja kaikki on vähän sinnepäin. Huonekalut ovat rikkinäisiä ja sängyssä ei ole petauspatjaa, joten metallijouset tuntuivat selkänahassa koko yön. Asunnon sijainti on kyllä erinomainen. 

Ensimmäiselle Airbnb kämpälle (Anna) antaisin viisi tähteä, tämä Daviden asunto on kolmen tähden arvoinen.


 

maanantai 22. huhtikuuta 2024

Interrail 6 (Viareggio)


Viime yönä ukkonen jyrisi niin, että ikkunalasit helisivät. Aamulla herätessämme satoi. Nyt taivaalla näkyy viipale toiveikasta valoa. 

Illalla kävelimme kanavan vartta, joka on täynnä paikallisten paatteja. Lähempänä merta kelluu suuria ökyveneitä ja pieniä kalastusaluksia. Veneistä myydään kalaa. 

Italialaisilla on paljon koiria. Ne kulkevat yleensä vapaina ja tulevat mukaan kahviloihin ja ravintoloihin. Koirat ovat säyseitä, kohteliaita, kaupunkivilinään tottuneita, eivätkä hauku tai tappele lajitoveriensa kanssa. Tavattaessa sanovat  ”Bon giorno!” Omistajat poimivat koirien jätökset muovipusseihin.

Roskapussit heitetään  jalkakäytäville, josta ne kerätään. Ainakin toivon niin. 

Kirkonkellot muistuttavat synneistä monta kertaa päivässä. 


sunnuntai 21. huhtikuuta 2024

Interrail osa 5


Siirryimme pieneen merenrantakaupunkiin, Viareggioon vähän etelään Pisasta (luin tekstin uudelleen illalla ja tarkastin kartasta, Viareggio sijaitsee pohjoiseen Pisasta). Kaupungissa on ruutukaava ja tasaista, joten on helppoa harrastaa rauhallista lomaflaneerausta. Asukkaita Viareggiossa on reilut 60 000. 

Juna kulki tismalleen aikataulussa, Saksan junat myöhästelevät, Italian junat saapuvat perille täsmällisesti.

Airbnb -kämppä on taas kerran talon ylimmässä kerroksessa, jonne johtavat jyrkät portaat. Isäntämme puhuu paljon, mutta ihan kaikesta ei saa selvää. Hänen perässään kulkee lempeäsilmäinen koira. Miehellä on yllään collagehousut, jotka valuvat paljastaen mustat kalsarit. Asunnossa on parveke. Parvekkeen pöydällä on kummallinen tonttukäpykoriste.

On liian kylmä uida, mutta aalloissa näkyy märkäpukuihin pukeutuneita turisteja, jotka yrittävät harjoitella lainelautailua.

Eilen ehdimme oikeastaan vain vähän kävellä, syödä ja käydä ruokakaupassa. Välillä salamoi, jyrisi ja satoi vettä.



perjantai 19. huhtikuuta 2024

Interrail osa 4


 Istun taas lähikahvilassani, tällä kertaa terassilla ei näy yhtään koiraa. Näen kaksi pariskuntaa, kaksi yksinäistä (tai mistä minä tiedän, ovatko he yksinäisiä)  miestä ja pulun.  Ilma on viileä, mutta aurinkoinen. 

Kävimme eilen kauniissa puistossa ja kahdessa upeassa kaupunkipalatsissa. Kaiken löytämiseen menee aikaa, sillä täällä ei harrasteta ruutukaavoja. Kadut kulkevat miten lystäävät.

Ruoan suhteen toiveemme poikkeavat toisistaan, joten ruokapaikan löytäminen on haastavaa. Illalla ravintolat alkavat täyttyä  ruokailijoista vasta kahdeksan maissa.  Paikallinen suosikki on sipulifocaccia, jota saa ostaa kapeilta kaduilta pienistä ”kioskeista”.  Turisteja on ainakin tähän aikaan vuodesta vähän. 

Matkaseuralaiseni aikovat palata Suomeen lentäen, minä aion sitkeästi matkustaa junalla. He lähtevät viikon kuluttua kuten oli sovittukin. Minä viivyn kauemmin. Huomenna vaihdamme kohdetta.

Tämä puhelimelle naputtelu on hankalaa, joten päätän raporttini tähän.


torstai 18. huhtikuuta 2024

Interrail nro 3


Istun lähikahvilan terassilla Genovan vanhassa kaupungissa. Matkaa AirBnb- kämpästä  tänne  on kuusikymmentä jyrkkää porrasta ja kaksikymmentä askelta kapeaa kujaa. 

Kahvilan terassilla istuu seitsemän asiakasta ja kaksi koiraa. Kun söin croissantia, saksanpaimenkoira seurasi jokaista liikettäni tiiviisti.

Asunto on ihana (ja edullinen) kaksi makuuhuonetta, olohuone, keittiö ja kylpyhuone, jonne noustaan portaita. Arvioisin huonekorkeudeksi viisi metriä. Ikkunoista voi seurata pulujen ja viereisen talon asukkaiden elämää. 

Genovasta olemme nähneet pikkuisen vanhaa kaupunkia ja sataman.

tiistai 16. huhtikuuta 2024

Interrail osa 2


Hampuri Basel junassa oli 14 pitkää vaunua, vaunun puolivälissä pari hyllykköä matkatavaroille ja penkkien yläpuolella matkatavarahyllyt. Vaunussa sijaitsi kaksi raikasta, epänormaalin siistiä vessaa. Jokaisen penkin päässä luki oliko istuin varattu ja mistä mihin. 

Junan ravintolavaunun toinen työntekijä säntäili edestakaisin epäkoherentisti, eikä tuntunut saavan mitään valmiiksi. Matkustajat työntelivät suuria matkalaukkuja junan käytäviä pitkin. Meillä on isot rinkat, minulla kaikkein hienoin, mutta sitä on hankala saada aseteltua selkään.

Vietimme viime yön Freiburgissa ja sieltä lähdimme junalla monen mutkan kautta Comoon. Kesken matkan juna pysähtyi yli tunniksi, sillä veturinkuljettajaa ei ollut (?). Elimme pitkään epätietoisuudessa. Osa matkustajista poistui lopulta junasta. Juuri kun olimme valmiita tekemään saman ratkaisun, jostain oli löytynyt veturinkuljettaja. Sveitsin maisemat olivat kirpaisevan kauniita.

Comossakin on nättiä, mutta puuskainen tuuli vie mukanaan kaiken irtonaisen ja heikosti pultatun. Hotellihuoneeseen johtavat jyrkät ja kapeat portaat ja sisään pääsemiseen tarvitaan sellainen lätkä, koodi ja avain. 


maanantai 15. huhtikuuta 2024

Interrail osa 1


Kirjoitan lyhyitä havaintoja interrail-reissusta. Läppäriä ei ole mukana, sillä muuten selkäni olisi painunut linkkuun, eikä se olisi enää koskaan oiennut.

Matkustimme Helsingistä Travemundeen italialaisomisteisen Finnlines-varustamon laivalla.  Ilman autoa matkustavat kuskattiin terminaalista laivaan linja-autolla. Laiva täyttyi rekoista ja konteista, meitä autottomia oli kourallinen. Otin nuukuuttani ikkunattoman hytin. 

Laivassa ei ole erityisiä risteilylaivafasiliteetteja. Baarissa voi istua merta tuijottamassa ja kuohuviiniä lipittämässä. Sauna ja pallomeri löytyvät. Kannella tuuli vie silmät päästä. Ravitsevaa ruokaa on tarjolla buffet-pöydästä. Ihanan rauhallista merimatkaa kestää yli kolmekymmentä tuntia.

Travemundesta matkustimme bussilla Lyypekkiin. Etsimme iltamyöhällä hotellia, josta olimme varanneet huoneet ja huusimme toisillemme (meitä on kolme). Väsytti. Hotellin respa oli kiinni. ”Päivystävä hotellityyppi” antoi puhelimessa pin-koodin, jolla pääsimme huoneisiin. Huoneessani haisi siltä, että joku oli polttanut siellä askin päivässä kolmekymmentä vuotta. 

Nyt istumme junassa matkalla kohti Freiburgia. 

torstai 11. huhtikuuta 2024

Toipilas

Olen viettänyt kolme päivää yksin kotona ja "levännyt". Lepääminen on raskasta. 

Jääkaapista löytyy enää muutama myöhäiskeski-ikäinen maustekastikepurkki ja väsähtänyt pala inkivääriä. Paistoin eilen loput perunat, yhden punajuuren, porkkanan, kaksi sipulia ja purkillisen kikherneitä uunissa. Jääkaapissani ei odottele jääsköjä (aterian tähteitä, jotka pistetään jääkaappiin, vaikka niitä ei ole koskaan tarkoitus syödä, määritelmä löytyy kirjasta Elimäen tarkoitus).

Jaksoin katsoa kymmenen mituuttia Maria Veitolan yökyläilyä Aaltoloilla.  Mika Aaltola vaikutti jotenkin tekopyhältä. Pariskunta kettuili toisilleen "ystävällisesti". Mika Aaltola muisti avioitumisvuoden väärin. 

Siirryin seuraamaan Veitolan kyläreissua Anna Airolan ja hänen Arppa -nimellä tunnetun muusikkoveljensä söpöön vanhaan pytinkiin, jossa asusti myös Arpan puoliso. Se oli kuin raikas tuulahdus. Sisarusten Loviisan kodissa kaikki oli vähän sinnepäin. Haluaisin  muuttaa asumaan yhteen veljeni kanssa. Ai niin, eihän minulla ole veljeä. 

Ebookers lähetti sähköpostia hotellivarauksesta, jonka olin vahingossa näpytellyt huhtikuulle, vaikka yöpymisten piti sijoittua toukokuuhun. Asia on vielä kesken, eikä mitään ole viety luottokortiltani, mutta pelkään pahinta. Päätin, etten enää koskaan varaa mitään kyseisen firman kautta, jos he velottavat ne kolme yötä (siihen on varmaan laillinen oikeus). Firman johto tutisee ratkaisua tehdessään. 

Ebookers sanoo, että kaikki riippuu hotellista ja hotelli sanoo, että pitää neuvotella Ebookersin kanssa. Toivottavasti jonkinlainen kompromissi saadaan aikaan. Onhan hotelli saattanut antaa huoneeni jollekin toiselle ainakin yhdeksi yöksi.

Pitää lähteä föönaamaan hiuksia ennen kuin ne kuivuvat.

tiistai 9. huhtikuuta 2024

Burana, Nasolin ja Duact

Minulla on kamala nuha, silmät vuotavat ja aivastaessa ilmavirta heiluttaa verhoja ja kattolamput tippuvat lattialle. Lisäksi on vähän kurkkukipua, lämpöä olen mitannut peräti 37.4, yskää ei ole. Ensin käytin paperinenäliinat, sitten servietit ja siirryin juuri vessapaperiin. Lääkityksenä menee Burana, Nasolin ja Duact. Käytän nenäkannua: Huuhdellessa ei ensin tule mitään, sitten putoilee harvakseen vesitippoja ja viimeiseksi sieraimesta valuu ohuen ohut suolavesinoro. Haistelin tänä aamuna kahvipakettia: Hajuaisti on toistaiseksi tallella. Väsyttää.  Eikö olekin mielenkiintoista?

Kävin Ryhmäteatterissa katsomassa näytelmän Kalasatama, joka kertoo lesbokirjailijan kasvutarinan. Tarina on hauska ja liikuttava ja se loppui vapautuneeseen sateenkaarilipun heilutukseen ja yleisön seisoma-aplodeihin. Näytelmän on käsikirjoittanut Salla Viikka Tuuve Aron romaanin pohjalta ja sen on ohjannut Sini Pesonen ja pääosaa näyttelee hienosti Joanna Haartti. Santtu Karvonen on kamala lääkäri. Onko missään näytelmässä sympaattista lääkäriä? Näyttelijät vetävät useita rooleja.  Päähenkilön kirjailijanura jää melko vähälle käsittelylle, vaikka onhan se kustantamon juhla aika hauska. 

Hävettää. Näytelmää katsoessa tuli mieleen, että olen kysynyt miespuoliselta homoseksuaalilta ystävältä, että huolehtiihan hän sukupuolitautien ehkäisystä. Ei kai heteroiltakaan sellaista kysytä. Se oli sitä aikaa, jolloin HIV-infektioon ei ollut kunnon lääkitystä ja sitä pidettiin homojen tautina. Hän on ollut nykyään jo vuosia yhdessä samassa parisuhteessa. 

En ole koskaan nähnyt teatterikatsomossa yhtä paljon lyhythiuksisia farkkuihin ja kauluspaitaan pukeutuneita naisia. 

Tänään on pakko palauttaa pari kirjaston kirjaa ja ostaa jättipakkaus nenäliinoja ja vähän ruokaa. Jospa jonkun takin taskusta tai laukun pohjalta löytyisi edes yksi maski.

lauantai 6. huhtikuuta 2024

Sisäinen klovni

Osallistuin pienelle klovneriakurssille. Synnytin klovnini Tahmelan kaupunginosassa, jossa kurssi järjestettiin. Klovninimeni on Helvi. Sain punaisen muovinenän. Ohjaaja-yliklovnin nenä oli valmistettu nahasta. 

Yliklovnimme sai porukan hämmästyttävän hyvin mukaan. Asiallisen oloiset ihmiset pyörivät lattialla punaiset irtonenät päässään. Huusivat, kun klovni lopulla syntyi, leikkivät leikkejä, pukeutuivat hassuihin vaatteisiin ja puhuivat kieltä, jota ei saa enää sanoa siansaksaksi.

Interrail -valmistelut jatkuvat. Varasin hotellihuoneen Hampuriin 3.-6.5 väliseksi ajaksi, mutta merkitsin huolimattomuuttani toukokuun sijaan kyseiset huhtikuun päivät. Sain 4.4 Ebookersilta sähköpostin, jossa kysyttiin, miten hotelliin kirjautuminen sujui, ja mietin, että mitä ne horisevat. Hotellista oli laitettu 4.4 sähköposti, joka sujahti suoraan roskaposteihin. Sieltä soitettiin eilen, että aionko tulla ja sanoin, etten millään ehdi, sillä olen Tampereella. Käskettiin ottaa yhteyttä Ebookersiin, jonka kautta olin huoneen varannut. Oltiin ymmärtäväisiä.

Sain Ebookersilta asiallista ja ystävällistä palvelua, nainen yritti soittaa hotelliin, eikä kuulemma saanut ketään kiinni. Hän lähetti hotelliin sähköpostia ja homma on edelleen levällään. Yritän tsempata itseäni, että rahaa se vain on, mutta ei se oikein auta. 

Kävin kaikki varaukset ja aikataulut läpi ja pyysin toista matkakumppania tekemään saman. 

Kaivoin sisäisen klovnini esille.


tiistai 2. huhtikuuta 2024

Havumetsän lapset

 

Katsoin Virpi Suutarin dokumentin Havumetsän lapset. Se kertoo nuorista aktivisteista ja heidän kontakteistaan metsäteollisuuden ja poliisien kanssa. 

Elokuvan päähenkilöt Ida ja Minka liikkuvat metsissä ja uivat erämaajärvessä huikaisevan kauniissa maisemassa.  Idalla on metsäalan koulutus, joten hän tietää paljonkin metsien hoidosta.  Aktivistit kartottavat metsiä etsien uhanalaisia eläimiä ja kasveja, joiden suojelemiseksi metsäalueita voitaisiin säästää hakkuilta.

Nuoret käyvät mm. sellutehtaassa, jossa saadaan kuulla tehtaan johdon luonnonsuojelujorinoita. Joku toteaakin metsäasiantuntijoista, että heidät erottaa lähinnä parran pituudesta. Onhan se sellutehtaan ympäristö aika karua katsottavaa. Järjetöntä käyttää tukkeja sellun valmistukseen tai energian lähteenä. 

Pitkään viivytään Aalistunturilla, jossa suojelualueen reunamalta kaadetaan metsää. Paikalliset haluaisivat alueesta kansallispuiston. Metsäkoneet ovat niin kalliita, että niillä niitetään puita vuorokaudet ympäri, ryske vain kuuluu. Poliisit tulevat poistamaan hakkuita estäviä aktivisteja. Paikalliset poliisit eivät vaikuta pelottavilta, enemmänkin nössyköiltä. 

Ida keskustelee isoisänsä kanssa metsänhoidosta. Mies ei ymmärrä ajatusta siitä, ettei metsälle tehtäisi mitään, sitä pitää hoitaa ja hyödyntää.  Eihän luonnonmetsässä voi kävellä, kun se on sellaista ryteikköä. Idakin hyväksyy säästeliään metsän hyödyntämisen, kunhan riittävästi metsää suojellaan. 

Aktivisteihin suhtaudutaan kuin vähän hassuihin pikkuisen kurittomiin lapsiin.  Aktivistit ovat kaikille joka käänteessä erittäin kohteliaita.

Olen aktivistien puolella. Metsien hoidosta en tiedä mitään muuta kuin että avohakkuualue näyttää rumalta. Minusta metsä ei ole suoranaisesti kenenkään omaisuutta (vaikka onkin), niin kuin ei myöskään vesi tai ilma. Ainakin metsän omistajalla on vastuu siitä. Se miten metsiä kohdellaan vaikuttaa meihin kaikkiin.  Sympatiseeraan näitä nuoria idealisteja. 

Elokuvateatterissa taputettiin filmin lopputekstien aikana.