Veeti Lapasorsa

Torstain kaatumisen jäljet ovat edelleen nähtävissä, polvissa on ihorikkoa ja sinelmiä ja ne koristavat myös käsivarsia. Luut ovat ehjät. 

Sinelmä on hieno ja liian vähän käytetty sana.

Vietin juhannuksen kaverin mökillä Vehmersalmella, jossa oli oikein rattoisaa: me ja biljoona hyttystä. 

Jouduimme viettämään suuren osan juhannuksesta sisällä mökissä, sillä satoi melkein koko ajan. Kävimme kyllä kävelemässä, mutta ei kannattanut pysähtyä, ellei halunnut altistua Wagner-hyttysdivisioonan hyökkäykselle.

Istuimme hetken rannan tuntumassa Offilla valeltuina ja polttelimme vuosien takaisia hieman kostuneita hyttyskierukoita. Ponnisteluistamme huolimatta öttiäiset löysivät paikalle. 

Söimme, uimme ja saunoimme. Tarkkailimme kiikarilla lintuja ja vastarannan mökkiläisiä. L tunnisti lintujen laulua kännykällään, minä etsin lintukirjasta kyseisten siivekkäiden kuvia ja sanallista informaatiota. 

Lintujen nimet olisivat erinomaisia sukunimiä ja onhan niitä. Lintukin on sukunimi. Olavi Koskikara kuulostaisi upseerilta ja Veeti Lapasorsa laiskalta vävyltä, joka ei jaksa viedä pitsalaatikoita kartonkikeräykseen. 

Rattoisaa oli hyttysistä huolimatta. Kiitos!

Hyvää juhannusta!

Sain eilen päähänpiston, että menen värjäyttämään ripseni ja kulmakarvani. Tuosta lähitienoolta löytyi Timman avulla kosmetologi, jolla sattui olemaan aikaa kyseiseen toimenpiteeseen. Tai en minä tiedä oliko hänellä alan tutkinto. Varmaan oli.

Nainen, joka laittoi ripset ja kulmat kertoi olevansa savolainen. Hän kysyi syntymäpaikan, lapsiluvun, työuran ja juhannussuunnitelmat ensimmäisen kolmen minuutin aikana. Nainen paljasti vastaavasti omat tietonsa. 

Käsittelyn jälkeen näytin oikein hyvältä. Olin käynyt kahvilla ja kirjoittamassa ennen kosmetologia ja saanut oivalluksia, jotka tuntuivat mainioilta. Mielialani oli epätavallisen korkealla.

Siskoni soitti ja kysyi jämälankapaidan virkkausohjeeseen selvennystä, joten puhuin kännykkään, enkä huomannut metallista kaivonkantta Hämeenpuistoa halkovalla hiekkakäytävällä ja lensin mahalleni. Kännykkä sinkoutui kahden metrin päähän ja sen pelastaminen oli tietysti ykkösprioriteettini. 

Molemmat polveni olivat kaatumisen seurauksena turvoksissa ja asfaltti-ihottumassa ja niistä valui verta. Myös kämmenet, toinen kyynärvarsi ja otsa saivat pientä osumaa. Nenässäni oli hiekkaa. Siinä sitten könysin pystyyn näyttäen onnettomuuden uhrilta, jolla oli hienot kulmakarvat ja silmäripset. 

Sisko oli ihmetellyt, kun ääneni lakkasi kuulumasta ja puhelin rahisi. 

Nuori urheilullinen mies ryntäsi auttamaan minua ja olisi puolipakolla vienyt minut johonkin liikehuoneistoon puhdistettavaksi ja teipattavaksi, mutta en suostunut vaan menin kotiin. 

Yksi kaveri viestitti, että sitten tietysti rakastuitte. Ei ehditty.

Nyt molempia polvia peittävät polvilumpioitakin kookkaammat laastarit, kämmeniin riittivät pienemmät. Yöksi otin Buranaa, mutta kyllä polvia kirvelsi.

Olkaa rohkeita, mutta silti varovaisia. Hyvää juhannusta!

Virkkaan vielä yhden kerroksen

Tarjouduin kastelemaan jälkeläiseni ja hänen puolisonsa kukkat ja yrtit sillä aikaa kun he ovat poissa. He palasivat eilen kotiin, ja olin unohtanut koko viherkasvit. Kärsin vakavasta dementiapelosta, joten pidän kaikkia unohduksia ilmeisinä dementian merkkeinä. Myrtit ja yrtit olivat selvinneet hengissä, näin minulle vakuutettiin.

Ville Hänninen on haastatellut joukon suomalaisia kirjailijoita teokseen Miten kirjani ovat syntyneet. Minulle selvisi, että Petri Tamminen on kirjoittanut esikoiskirjansa Metso-kirjastossa! En ole vielä lukenut Hännisen teosta kokonaan, mutta tie kirjailijaksi ei ole kepeä kulkea. Ensimmäiset kirjat ovat harvoin myynti- ja arvostelumenestyksiä, vaan niitä edeltävät teokset ovat ainakin minulle ihan tuntemattomia. Ja joskus tulee niitä hylsyjäkin.

Luin Mika Waltarin sanoneen, ettei koskaan saa paljastaa jonkun teksin syntyneen helposti, vaan sen pitää kertoa vieneen kaiken. Ihmissuhteet, yöunet, terveyden ja varsinkin mielenterveyden.

Hallitus on muodostettu ja nyt odotan kauhulla mitä seuraavaksi tapahtuu. Onneksi toinen poikani nauttii juuri aikuiskoulutustukea, sillä se lakkautetaan. Minulta ei viedä juuri mitään vaan niiltä, joilla on jo ennestään vaikeaa. 

Olen seurannut Erkka Mykkäsen podcastia Kirjoittamisesta ja tykännyt kovasti. Kaipasin jotain muuta kirjoittamiseen liittyvää kuunneltavaa ja löysin eilen englanninkieliset podcastit. Mahtavaa!

Joku saattaa ihmetellä, miksi olen laiskistunut blogin päivittämisestä. Se johtuu siitä, että virkkaan paitaa jämälangoista. Yhden beigen lankakerän löysin Lapintieltä pahvilaatikosta, jonka päällä luki "Saa ottaa!" Mietin heti aamusta, että kirjoittaisinko vai virkkaisinko yhden kerroksen. Virkkaan lopulta vähintään kuusi kerrosta.

Annan kesälle mahdollisuuden

Olen (taas kerran) päättänyt pysyä poissa Facesta. Teen päätöksen noin 268 kertaa vuodessa. Homma menee näin: kommentoin jonkun päivitystä ja saan (ihan syystä) vastauksen, josta käy ilmi, etten ole lukenut päivitystä, enkä kommentteja. Tai jonkun päivitys tuntuu henkilökohtaiselta loukkaukselta, vaikka ei sitä todellakaan ole. Seurauksena on paha mieli, jossa ryven päivän verran. Elämä on riittävän hankalaa ilman sitä rypemistäkin. Koen Instan helpompana alustana. Sitä se ei varmasti olisi, jos minulla olisi 21 035 seuraajaa 527 sijaan.

Ostin Lidlistä halvan pellavapuuvillasekoite trikoosta valmistetun mekon. Se näyttää ihan yöpaidalta. Siitä tulee kyläyöpaita. Jos ostaa kalliin vaatteen, jota rakastaa, niin se ei päädy yöpaidaksi. Minun strategiani on ostaa harvoin, hyvää, mieleistä ja käyttää vaatetta vuosia. Ainakin teoriassa. 

Keskustelimme Nääshallin kuntosalilla toreista. Minusta Tammelantori on Tampereen ainoa oikea tori. Siellä toimii perinteinen kahvila, jossa kanta-asiakkaat tunnetaan nimeltä. Ongelma kannaltani on se, että kyseisessä kahvilassa kelpaa vain käteinen, jota minulla ei koskaan ole. Valitin asiasta kuntosalilla, joka on somen ohella erinomainen paikka valittaa. Asiat korjaantuvat. Eräs mies, sanotaan häntä vaikka Kaukoksi, käski minun odottaa hetken, meni pukuhuoneelle, palasi takaisin ja ojensi minulle painetun kortin, jossa luki : Hellitä hetkeksi. Tällä kortilla saat pullan ja kahvin. Kortti oli juuri tuohon Tammelantorin kahvilaan. 

Talooni vaihdetaan uudet lukot, tuolla ne lukkotyypit jo metelöivät. Kohta minun ei tarvitse enää aamuisin hypätä pystyyn ja pukeutua lukkofirman työntekijöitä varten. 

Kun ostin läppärin, sain AppleTV:n ilmaisen käyttöoikeuden kolmeksi kuukaudeksi. Rakastan sarjaa Ted Lasso, joka kertoo jalkapallojuokkueesta! En olisi uskonut. Se on niin lämminhenkinen, että se lämpö leviää munuaisiin saakka.

Sain Kertulle hoitajan juhannukseksi. Annan vielä kesälle mahdollisuuden.

Vihaan kesää

Vihaan kesää. Pitäisi nauttia koko ajan. Ei saisi olla sisällä, vaikka mieli tekisi. Pelottaa, että myöhästyy jostakin ja myöhästyykin. Huomaa festivaalit vasta kun ne ovat ohi ja niistä intoillaan somessa. Kun lopulta herää kesään, kesäkahvilat suljetaan, soittajat pakkaavat soittimensa, taulut revitään taidenavettojen seiniltä, kesäteatterien esiriput laskeutuvat ja järviin on kertynyt sinilevää. 

Hilpeät seurueet kirmailevat kaupunkien puistoissa, lapsetkin on otettu mukaan. Kesäterassit täyttyvät nauravista lomalaisista. Nurmikoille levitetään viltit ja pastasalaatit ja pois lähtiessä jätetään jälkeen yksinäinen oluttölkki, pala talouspaperia ja pari kertakäyttöhaarukkaa. 

Talvella sentään piiloudutaan sisätiloihin. 

Opiskeluaikoina viihdyimme suurissa äänekkäissä ryppäissä. Perheen kanssa tavattiin muita perheitä, joihin tutustuttiin lasten kautta. Enää ei ole pieniä lapsia ja opiskelukaverit ovat levinneet ympäri maata. Elizabeth Strout vertaakin romaanissaan Lucy meren rannalla ihmisiä toisiinsa osuviin pingispalloihin. Ne vain koskettavat toisiaan ja leviävät sitten minne sattuu. 

Hyvää kesää kaikille.

Turvallinen katu

Nykyään turvallisen tilan säännöistä puhutaan paljon. Olen oppinut itseäni nuoremmilta, että niitä pitää noudattaa, enkä koske keneenkään ilman lupaa. 

Kai turvallinen tila koskee katuakin. Kävelin Hämeenkatua, oli valoisaa, eikä vielä myöhä. Vastaan tuli mies, joka tarttui käsikynkkääni ja lähti kävelemään samaan suuntaan kuin minä. Hän vaikutti siistiltä, eikä edes juopuneelta. Mies ei sanonut sanaakaan, joka teki tilanteesta jotenkin absurdin. Ensin minua huvitti ja sitten tuo vieras käsivarteeni liimautunut mies alkoi ärsyttää. Heilautin käteni irti, eikä hän enää seurannut. 

Joukko nuoria miehiä pysäytti minut ja tarjosi seurakseni vanhempaa miestä, ehkä se oli heidän kaverinsa tai sukulaisensa. Mies näytti vaivaantuneelta, mutta nuoret miehet humalaisilta ja innokkailta. Jatkoin matkaani.

Minua on siis yritetty iskeä kadulla parin viikon sisällä peräti kahdesti. Tapauksia voinee kutsua iskemisen yrityksiksi. Tällä iällä pitäisi kai olla imarreltu. Olin molemmilla kerroilla pukeutunut vihreään parkatakkiin ja lenkkareihin ja täysin selvinpäin.

Nuo kokemukset ovat todella vähäisiä verrattuna siihen, mitä nuoret naiset kokevat (ja mitä itse nuorena koin). Eräs heistä kertoi Instassa, että joku mies oli sylkenyt hänen päälleen asemalla. Sylkeminen voi olla lievä pahoinpitely, jos sylkijä sairastaa jotain tarttuvaa tautia ja sylkemisen tarkoituksena on uhrin tartuttaminen (googlasin). Muuten saa kai syljeskellä miten sattuu, vaikka onhan se äärimmäisen nöyryyttävää.

Jos erite on pelkkää sylkeä, niin ei kai siitä mikään tartu. Jos rykii keuhkoista asti niin pahin voisi olla tuberkuloosi. Anteeksi. Rupesin sitä tahallista tartuttamista miettimään. 

Vain amerikkalaisissa elokuvissa joku vieras tyyppi kadulla antaa puhelinnumeronsa tai pyytää kahville. Häiriköiminen ja sylkeminen onkin sitten eri juttu. 

Mitä yritän sanoa. En tiedä. En ota siitä selvää itsekään. Lisäsin tämän illalla puistossa. Nyt lähden kotiin.

Arkisia

Talooni vaihdetaan lukot. Jonotin eilen uusia avaimia talon kellarissa. Vanhan talon kellaritilat ovat niin vinksallaan, että hämmästelen, miten pytinki yleensäkään pysyy pystyssä. Lohduttaudun ajatuksella, että kun talo on kestänyt sellaiset 85 vuotta, niin kai se jaksaa sinnitellä vielä muutaman vuosikymmenen. En ole koskaan keskustellut naapureiden kanssa yhtä vilkkaasti kuin avainjonossa. Avaimet ja kellarin vinksallaan kenottavat tiiliseinät lähensivät meitä. Suurin osa tämän talon asunnoista on yksiöitä ja kaksioita. Paljon sijoitusasuntoja. 

Vietin lapsena ensin kaksi ja puoli vuotta mummon luona. Ensimmäinen asunto, jonka oikeasti muistan, oli vanhempieni vuokrayksiö Haagassa. Alkovissa sijaitsevat sängyt oli eristetty muusta tilasta verhoilla (luulin muuten, että se on alko-ovi, mutta onneksi googlasin). 

Vanhempani ostivat omakotitalon Espoosta, kun kävin Töölön yhteiskoulua. Mieleeni on jäänyt bussin odottelu yksin tien varressa ja vaikuttavan näköinen hirvi, joka seisoi kerran olohuoneen ison ikkunan edessä. Omakotitalon aiemman omistajan kaulassa roikkuivat helmet ja hänellä oli epätavallisen punaiset posket. Äitini sanoi, että ne oli tatuoitu.

Seuraavaksi muutimme väliaikaisasunnon kautta Kuopion liepeille rivitaloon ja sen jälkeen rakennutettiin omakotitalo samalle paikkakunnalle. Vanhempamme tekivät rakennuksilla aputöitä aina kun suinkin kerkesivät. Sitten he muuttivat seuraavaan ja sitä seuraavaan omakotitaloon. Nyt isä asuu senioritalossa. 

Ihmiselämä voidaan kuvata siis muuttohistorian kautta. Ensin pienemmistä tiloista isompiin ja taas pienempiin. Minäkin olen asunut omakotitalossa, nyt nautin siitä, ettei minun tarvitse yksin päättää, milloin lukot uusitaan tai tehdään putkiremontti. Joku tekee lumityöt ja istuttaa pihalle kukat.

Asuntoni patterit ovat kylmät, joten lämmittäminen on ilmeisesti lopetettu, onhan kesäkuu. Syyskuussa sitten varmaan taas saadaan lämpöä. Välillä tuntuu, että sisällä on kylmempää kuin ulkona, mutta mittarin mukaan se ei pidä paikkaansa. Sisälämpötila on sentään 18 astetta.

Kätketty vapaus

Kuva: Meeri Koutaniemi, Burma 2014, Salon taidemuseo

Salon taidemuseossa järjestetään kiinnostavia näyttelyitä. Nyt siellä on esillä Meeri Koutaniemen ja Gertrude Bellin (1868-1926) valokuvia (jos oikein muistan niin) ainakin Intiasta, Irakista, Syyriasta, Japanista, Iranista, Israelista, Egyptistä, Libanonista, Palestiinasta ja Myanmarista. Näyttelyn otsikko kuuluu Kätketty vapaus- Hidden Freedom. Ymmärsin, että jo Gertrude Bell matkusti yksin eri puolilla maailmaa valokuvaamassa. Hyvä jos uskallan lähteä yksin ratikalla Hervantaan.

Katsoin näyttelyn yhdessä 92-vuotiaan isäni kanssa. Ei maksanut mitään, sillä kuukauden ensimmäisinä perjantaipäivinä museoon on vapaa pääsy. Joitakin kuvia tihrustimme tarkkaan, loppua kohti muutuimme suurpiirteisemmiksi. Isä laittoi pannukakkutaikinan turpoamaan ennen museoreissua.

Jatkoin samana päivänä Turkuun, joka on ihan mukiinmenevä kaupunki, ei tietenkään yhtä kiva kuin Tampere. Illalla kävimme vanhan ystävän kanssa syömässä ja seuraavana päivänä kävelimme melkein P:n ovelta aukeavalla hautausmaalla. P kertoi, että oli nähnyt siellä Jarkko Laineen haudan, mutta emme enää löytäneet sitä vaikka latasimme hautausmaa-apin. 

Matkustin kotiin Onnibussilla. Linja-autossa näytettävät jumppavideot huvittavat minua. En ensinnäkään ole koskaan nähnyt kenenkään jumppaavan bussissa, eikä omalla paikallaan mahtuisi kuin heiluttamaan varovasti varpaitaan. 

Kuva: Gertrude Bell, Burma 1903, Gertude Bell Archive, Newcastle University, Salon taidemuseo

Eipä ihmeitä

Istun junassa matkalla isääni tapaamaan. Samalla on tarkoitus käydä Turussa ja tavata vanhaa ystävää.

Olen viime aikoina lukenut paljon. Päivitän lukemistani kirjoista Instaan. Tiliäni seuraavat luultavammin päättelevät, ettei tuolla ole muuta elämää. He ovat oikeassa. 

Päivitin myös pakastetuista intialaisista Paratha-leivistä, jotka olivat pakkauksen kuvassa suuria, meheviä ja kasvistäytteisiä. Realimaailmassa ne olivat pieniä, ohuita, eikä kasvistäytettä edes erottanut. Teen reklamaation Intian lättytehtaalle.

Kävin Nääshallissa kuntoilemassa. Kuntosalissa oli lisäkseni kaksi vanhempaa naista ja yksi nuori mies. Toinen naisista kuntoili punaisessa takissa, jonka vyötäröllä roikkui vyö. Hän sipsutteli sukkasillaan ja viihtyi liikuntasuoritusten välillä laitteissa pitkään. Nainen keskittyi lähinnä puhelimeensa. Toinen nainen treenasi vihreissä kesähousuissa, joissa oli vajaamittaiset lahkeet. Hän seisoi samoilla sijoillaan ja tikutti nyrkkeilysäkkiä lähietäisyydeltä. Jaloissaan naisella oli korolliset kesäsandaalit.

Nuori mies kuritti nyrkkeilysäkkiä paljain nyrkein. Hän kertoi nyrkkeilyhanskanaiselle, että hän treenasi pystyäkseen pitämään puoliaan kiusaajiaan vastaan. Treenaustilanne oli autenttisempi, sillä nyrkkeilyhanskat eivät aina ole mukana koulussa. Koulukiusaamisesta keskusteltiin.

Koska jostain pitää olla huolissaan, olen huolissani tulevan hallituksen toimista ja Ukrainan sodasta. En oikein osaa elää silloin, kun elämä on helppoa. Odotan jatkuvasti katastrofia.